laula minulle, puhu minulle
kerro edes tämän ainoan kerran
olenko se minä
olenko ainoa valittu
kannanko ikäni taakkaa
vain heittääkseni sen pois
noille haaskansyöjille,
itsekin haaskoille
jotka lepäävät yönsä suorina
voimattomuudesta jäykkinä
oppimatta vapaina leijumaan
aina kahleissa aineeseen
rakennanko muurini tähän
tälle kedolleko pystytän linnani
kukkulalle korkean tornini
suojaksi tuulelta
joka pelottaa pois pyhät pilvet
uskottelee auringon paistavan
heittää vaatteet yltäni
ja kun linnut nokkivat ihoani
on niin kylmä
pakkasten palatessa
ihmiset etsivät lämpimikseen toisiaan
ja lumisiin puihin on kiva törmäillä
tee jo jotain ihmeellistä
jotain mistä puhutaan pitkään
ja maalataan tauluja
ei, sinä kiipeät portaita aina vaan
etkä puhu mitään
hei, tule tänne tyköni
lennetään aurana etelään
rakennetaan pesämme suojaiseen rinteeseen
asutaan vuosi vuodelta ylempänä
poimitaan imeliä marjoja
ja ulvotaan uutta kuuta
missä ikinä istunkin
sinne sataa vettä
ja tuulet kuiskailevat
kutsuvat mukaansa vetten päälle,
kilpasille korkeuksiin
olo ilman aikaa, ilman painoa
vesi ei enää kastele
eikä nälkä heikota
silloin on tänne turha enää tulla
veistää kaitaa venettä
ei asu kanssani enää pakko
eikä ääneni ole sidottu aineeseen
sen rajoihin ja liikkeisiin
joka ei osaa kuvitella mitään uutta
kun kuutamo kampaa aikaa juoksen pois
hangen keskellä alastomat puut
tuuli ulvoo niiden kaljuissa päissä
lauluja hänestä jota aina etsin