kylien pyhät miehet kantaa vettä pitkin peltoja
härnää peräänsä ahnaat perkeleet
jotka rienaa kaikkea kansaa
pieni paholainen nukkuu päälläni
selässään enkelin siivet se nauraa
tukka sekaisin, rinnat veressä, suu vaahtoaa
kynnä peltosi, astun sen
kuollutta viljaa kylväen
tulen, menen, vaeltelen
isiesi maille saattelen
avaat ikkunan lumen sataa sisääsi
hymyilevin ilmein palat aivan kuin tuhkaksi,
laulat syntysi tuuleen tullaksesi taas ja taas
“olen ikuisuuden isien tytär,
olen portti unen ja elämän välillä,
olen valo josta ukkonen laulaa
salamoiden tanssiessa yössä,
olen kaikki mistä kuolevainen uneksii,
mutten silti ole olemassa
muualla kuin veressä,
jota jumalat juovat tulella
unen kyydissä pääset luokseni
ja kuolemani pelko on kyytisi takaisin”
ja mahona pidetty oras nousee sittenkin,
pyhät miehet piiskaavat perkelettään heinällä
aamun koitteessa vain kaste unohtaa peloissaan tulla