hiidenkonttibeta

Tama hostellin kone tuntuu sen verran verkkaiselta etta jatan suosiolla yrittamatta kuvien latailun, taytyy lisailla ne sitten myohemmin.

Tanaan yritin vierailla yhdessa palatsissa, mutta epaonnistuin. Soulin kadut ovat vaikea tapaus. Pitaisi jo pikkuhiljaa uskoa, etta jos lahtee pisteesta A, ja kaantyy aina ensimmaisesta risteyksesta oikealle neljasti, ei todellakaan paase sille kadulle jolta lahti. Osa kaduista on madonreikia toiseen kaupunginosaan. Voisi olla ehka tehokkaampaa yrittaa kysella vastaantulijoilta neuvoa kuin yrittaa jaarapaisesti suunnistaa kartan avulla. Neuvontaa taas kylla helpottaisi jos olisi edes osapuilleen lahistolla. Luovutin, kun tuli nalka.

Kavin syomassa “marinated chicken galbi specialin”. Tuo on ateriatyyppi joka kokataan poydassa olevalla kaasuliedella, ei nakojaan itse vaan tarjoilija hoitaa homman. Spesiaalia tuossa kanaruuassa oli se, ettei siina ollut kanaa, vaan jotain punaista lihaa ja mustekalan palasia. Tuolla Myeong-dongissa oli myos joku paikallinen missikisa menossa.

Sitten kavin shoppailemassa uutta muistikorttia kameraan kaukana 9 pysakin paassa toisella puolella jokea olevasta Techno Martista. Siella oli nelja kerrosta varattuna paaasiassa digitaalikameroille. Jokainen kerros oli taynna samanlaisia tiskeja joissa oli samanlainen kameratarjonta samalla tavalla esilla. Yhtaan muistikorttia ei nakynyt missaan. Asiakkaita oli vahemman kuin myyjia. Kyselin muistikortin peraan yhdelta myyjalta, ja selvisi etta onhan niita kaupan, mutta ne ovat takahuoneessa alimmaisessa pahvilaatikossa jemmassa. Ilmeisesti myyvat niita lahinna kameroiden kanssa. Ostin sitten saman tien superlaadukkaan erikoishyvan “made in Japan, not in China or Taiwan or such place” high quality kortin, joka ei ollut erikoisen halpa, mutta niiden vertailu vaikutti sen verran vaikealta etta otin suoraan ensimmaisen.

Tuolta tultuani lahdin katsomaan Tagpol Parkia, jossa ehdin istua muutaman minuutin mussuttaen katumyyjalta ostamaani kalanmuotoista vohvelia jossa oli jotain makeaa paputahnaa sisalla, kun joku seta tuli huitomaan etta “closing, closing”. Puisto meni kiinni.

Paatin etta pimean tultua lahden kaymaan N Seoul Towerissa etta saan edes yhden nahtavyyden katsottua tanaankin. Sinne paasikin yllattavan helposti (Soulin katulabyrintin navigointi pimealla kuulosti aika edistyneelta suunnistukselta), hurautin kaapelivaunulla ylos ja hissilla viela ylemmas ja sielta oli hieno, 360 asteen nakyma suurkaupungin neonvalomereen.

Paluumatkalla kiertelin viela lisaa Myeong-dongin katuja iltapalaa etsien. Jannittava spiraaliperuna maistui ennalta-arvattavasti perunalastulta. Sitten ostin jotain tuntematonta. Tuote oli noin A5-arkin kokoinen, parisen millia paksu, kappaleiksi revitty palanen ilmeisesti jotain littanaksi kuivattua vedenelavaa. Se oli paistettu jossain sokeroidussa rasvassa. Ihan hyvaa, mutta leukalihaksia vasyttavaa naposteltavaa. Muutaman luirun sita jyrsittyani hoksasin etta pussissa, jossa sen sain, oli jotain tekstia. Matematiikan tehtavia?! Jotain pallon lentoradan laskentaa ja kompleksilukuja (ei, vaan koordinaatteja)?! Noita oli kahta puolta paperia. En tieda, oliko tuo tehty jonkun vanhasta matikankokeesta vai onko korealaisilla tapana ratkoa matematiikan tehtavia syodessaan makeaa littanakuivattua kalaa(?).

Huomenna varmaankin jatkan matkaa Soulista eteenpain.

Pahoittelen puuttuvia skandeja. Olen onnellinen etta sain edes jonkin lansimaisen merkiston tahan koneeseen.

Tanaan olen kuljeksinut laajemmin ympari Soulia. Sehan tapahtuu helpoimmin metron avulla, joten opettelin kayttamaan metroa. Se taas on helpointa kun hankkii T-Money -kortin, johon voi ladata rahaa. Ensimmaisella asemalla oli lipunmyynti kiinni ja T-Moneyn logolla varustetun automaatin paalle teipattu iso lappu josta paattelin etta siihen ei kannattane yrittaa tunkea woneja. Hipsin seuraavalle asemalle, jossa oli lipunmyynti kiinni ja T-Moneyn automaatin paalle teipattu iso lappu jossa oli paljon asiaa – aloin aavistaa etta ehka ei kannata koettaa enaa kolmatta asemaa, joten koitin kysella joltain etaisesti henkilokuntamaisen nakoiselta hepulta apua, ja han haki paikalle jonkin toisen joka osasi muutaman sanan enemman englantia ja myi mulle T-Money -kortin jostain tiskin alta. En edelleenkaan ymmarra mista oli kyse, mutta sain kortin ja viela opastusta siita miten se ladataan. Metro sinallaan on helpohko, kuten yleensakin metrot, karttoja saisi olla asemilla vahan tiheammassa. Ajoin kuitenkin pari hutia.

Kun lopulta paasin jonnekin, alkoi olla nalka ja ostin kiskalta take away-lounasboksin jossa oli riisia, jotain friteerattuja elukanpaloja ja tietty kimchia. Hintaa 2600 wonia, eli alle 2 euroa? Popsin sen lahipuistossa ilmeisesti jonkin vankilamuseon vieressa.

Ensimmainen varsinainen nahtavyys jota kavin katsomassa oli shamaanien vuori Inwangsan. Ei se vuorena ole kovin huikea, mutta paikkana se on hieno. Luonnontilaista metsaa, jossa kiertelee polkuja; jyrkahkoja kallioita, hauskasti erosoituneita kivia, ja siella taalla shamaanien palvontapaikkoja. Koreassa shamanismia yha harjoitetaan, joten vuori on aktiivikaytossa. Siella on myos buddhalainen temppeli tai pari. Ylhaalta loytyi komeita nakoaloja kaupunkiin (ja vuoreen).

Tuolta suuntasin yhteen “perinnekylaan” joka oli sopivasti metrolinjan varrella. Se oli eraanlainen ulkoilmamuseo, jossa oli turistien iloksi kaikenlaista esitysta. Isolla lavalla hoilasi joku seta takkeja vaihdellen koko sen toista tuntia jonka vietin tuolla, esitys oli ilmeisesti joku haaseremonia. Jossain syrjemmalla soitti joku yhtye perinteisilla instrumenteilla (+koskettimet) kappaleita, jotka kuulostivat pikaisesti kuultuna klassiselta ja vahan kauemmin kuultuna iskelmilta. Ostin yhdelta myyjalta jotain perinteisia korealaisia makeisia jotka tuntuivat toffeen ja vaahtokarkin valimuodolta. Ihan hauskaa naposteltavaa.

Kavin syomassa illallista paikassa jossa oli kuvat tarjolla olevista annoksista. Korealaiset eivat tosiaan juurikaan puhu englantia, edes paakaupungissa. Pienta vihjetta saa siita, etta kioskissa, jonka ulkoseinassa on iso valomainos “COFFEE, HOT & COLD”, kahvikupeissa lukee “COFFEE”, ja tarjolla olevissa pikakahveissa lukee “COFFEE”, vain kolmannes henkilokunnasta tunnistaa sanan “coffee”. Koreaan tulijan tosiaan kannattaa opetella lukemaan hangulia ja pikkuisen koreaa, itse keksin tanne lahtea niin lyhyella varoitusajalla etten ehtinyt. No, kuvien perusteellakin ruoka-annoksia tilatessa voi kokea yllatyksia, koska ei niista aina selvia etta onko lihan alkuperainen omistaja uinut, juossut vai lentanyt. Soin tanaan siis tulisinta kalakeittoa ikina.

Lonely Planetin opas tiesi kertoa pienpanimon, ja sehan piti tarkistaa. Heilla oli tarjolla monen tyyppista olutta, maistoin stouttia ja brown alea, jotka olivat molemmat sen verran kylmia etta olisi pitanyt malttaa odottaa niiden hiukan lampeavan. Paikka tuntui lauantai-illaksi kovin hiljaiselta, siella oli vain puolenkymmenta asiakasta.

Ja koskapa metro lopetti kulkemasta puolenyon maissa, paasin kokeilemaan taksilla ajoakin. Kello on nyt 1:15 paikallista aikaa ja taidan hipsia petiin.

Oulun kesakuu alkoi tuulisella ja sateisella +5C saalla, valilla tuli raekuurojakin. Lensin Souliin katsomaan onko Koreassa kesaisempaa.

Onhan taalla. Tanaan oli reilut parikymmenta astetta, eika satanutkaan mitaan. Otin suoran lennon Helsingista Souliin, mutta se peruttiin teknisen vian vuoksi – hyva etta huomasivat sen ongelman kentalla eika se ilmestynyt 10km korkeudessa jossain lounais-Siperian soiden ylla. Jouduin kiertamaan Hongkongin kautta, joka temppu pidensi matka-aikaa monta tuntia. Hongkongia ymparoi oikein natin nakoisia vuoria.

En ole tanaan saanut aikaiseksi muuta kuin etsittya hostellini, syotya bibimbapia ja haahuiltua vahan kaupungilla. Loysin kadun, joka oli melkein pelkkaa rautakauppaa – kuin iso rautakauppa olisi tyhjennetty useisiin pikkuisiin puoteihin. Oli esim. vierekkain nelja sellaista 2 metria leveaa kauppaa jotka myivat lahes ainoastaan sammuttimia.

Melkoinen vasymys, kun lentokoneessa en osannut nukahtaa. Toivottavasti huomenna on enemman elossa.

Kaikkihan tietävät Internetin laajimman elokuvatietokannan eli IMDb:n? Sinne voi tehdä käyttäjätunnuksen jolla pääsee arvioimaan ja kommentoimaan leffoja, keskustelemaan niistä, päivittämään ja lisäämään niiden tietoja ja luomaan listoja leffoista, esim. tekemään listan DVD-kokoelmastaan, merkitsemään muistiin leffoja jotka pitäisi katsoa, tai kirjaamaan ylös mitä on nähnyt.

Hankin ensimmäisen DVD-soittimeni kesällä 2001. Sitä ennen minulla ei ollut edes televisiota noin kuuteen vuoteen. Netistä löytyi tietoa kaikenlaisista hienoista leffoista joita täällä pohjan perukoilla ei näkynyt vuokraamoissa, teatterissa eikä televisiossa. Niitä pystyi helposti tilaamaan DVD:nä, ja minähän tilailin. Aloin käyttää IMDb:n listailumahdollisuutta näkemieni leffojen listaamiseen samoihin aikoihin. Kirjasin aluksi sinne kourallisen sellaisia elokuvia jotka olin äskettäin nähnyt ja sitten aloin merkkailla uusia sitä mukaa kun näin niitä.

Tässä kuussa leffalistallani tuli 1000 täyteen. Tuohan tarkoittaa 7.5 vuoden ajalle jaettuna noin 11 leffaa kuukaudessa tai 2.5 leffaa viikossa, mikä ei tunnu erityisen paljolta (vai tuntuuko se normaalilta tahdilta vain lievästi leffafriikeistä?). Tuosta tuhannen joukosta puuttuu vielä paljon, monta klassikkoakin, jotka pitäisi nähdä jo yleissivistyksen vuoksi, ja varmaan kaikilla on joku lempielokuva jota tuossa ei ole – pystyn itsekin listaamaan monta näkemisen arvoista leffaa joista joudun nolona tunnustamaan etten ole nähnyt niitä.

Sen lisäksi että leffojen listaamisesta on apua huonomuistiselle (monista leffoista en muista niin paljoa että tunnistaisin kuvauksesta olenko nähnyt ne, usein tosin siksi että kuvaus sopisi moneen sellaiseenkin leffaan joista olen vain kuullut), tuosta IMDb:n listasta on se ilo että sen avulla voi tehdä kaikenlaista hauskaa pientä statistiikkaa. Askartelin XSLT:llä työkalun jonka avulla voin listailla leffoja eri tavoin.

Nämä tilastot on kerätty leffojen otsikkosivuilta IMDb:ssä. Koska noilla sivuilla on vain osa leffaan liittyvistä tiedoista, mukana on puutteita ja virheitä: kaikkia näyttelijöitä, ohjaajia ja käsikirjoittajia ei listata otsikkosivulla jos niitä on paljon. Myös avainsanoista, tyylilajeista, maista, kielistä ja tuotantoyhtiöistä listataan vain joitakin, eikä aina fiksuimmalla tavalla – esim. The Matrixin tuotantoyhtiöksi kerrotaan Groucho II Film Partnership, joka ei ole tehnyt yhtään mitään muuta leffaa ja Matrixissakin se on ‘uncredited’.

Minkälaisen leffan saisi aikaiseksi jos kokoaisi yhteen näiden 1000 joukossa useimmiten esiintyvät elementit? Katsotaanpa:

• eniten ohjauksia: Steven Spielberg
• eniten käsikirjoituksia: Kuang Ni (kirjoittanut paljon Shaw Brothersin kung fu-leffoja)
• yleisimmät genret: toiminta / trilleri / draama
• yleisimpiä aiheita: poliisi, kamppailulajit, murha, alieneita
• eniten näyttelijänä: Jackie Chan, Christopher Lee, Bruce Willis, Maggie Cheung (parhaiten sijouttunut naisnäyttelijä)

Eli suoraviivaisimmillaan tästä muotoutuisi Spielbergin ohjaama kung-fu -trilleri jossa Bruce Willis on murhaa tutkiva poliisi (epäilemättä hyllytetty), joka joutuu ottamaan parikseen Jackie Chanin. Pahiksena on itse Christopher Lee, joka on alieni. Maggie Cheungilla on jokin oma kostoagendansa jonka kautta hänen hahmonsa liittyy dramaattisesti koko kuvioon. Epäilemättä mestariteos.

Näytä tilastot

Juttu jossa oli mukana tämä 1000 elokuvan lista aiheutti ongelmia, joten jaoin sen kahtia.
Tässä postauksessa on lista leffoista ja seuraavassa statistiikka niistä.

Näytä lista leffoista

Paluumatkalla pohjoisesta pysähdyimme Kemiin muutamaksi tunniksi. Talvisaikaan Kemin nähtävyys on tietenkin Lumilinna, joten kävimme siellä.

Onhan tuo vähän kunnianhimoisempi Lumilinna kuin ne joita itse rakenneltiin pienenä, mutta jotenkin siltä odotti vielä vähän enemmän kuin mitä se oli. Ehkä korkeutta? Torni, tai jotain vallituksia joilla kävellä. Sisällä oli hienoja valaistuja jääteoksia, joiden kuvaamiseen kännykamerani ei ikävä kyllä kyennyt.