hiidenkonttibeta

Nousin aamun ensimmäiseen bussiin Fujin viidennelle asemalle n. 2300 metriin. Oli jonkin verran pilvistä, joten maisemia ei juuri näkynyt. Fujin huippu paljastui silloin tällöin.

5. asemalla on Fujin turistikeskus matkamuistomyymälöineen. Siellä oli varoituksia että vielä ei ole kiipeilykausi, ylhäällä on jäätä, lunta ja vettä ja muutenkin vaikeaa.

Lähdin hipsimään kuitenkin vuorelle, osan matkaa porukassa jossa oli ainakin 5 eri maasta väkeä. Aioin mennä niin ylös kuin helposti pääsen, kuitenkin ehtien viimeiseen bussiin (15:40).

Puurajan yläpuolella alkoi nähdä selvästi maaperän vulkaanisen alkuperän, pääasiassa oli jotain hohkakiven(?) näköistä ilmarakkulaista kiveä. Alkumatka jonnekin 7. asemalle asti meni leveää porrastettua polkua pitkin, sitten alkoi oikeampi kiipeäminen pitkin koloista ja muhkuraista kalliota josta oli irtomaa poistettu päältä ja paikoin oli rakennettu sementistä ja kivistä porrasaskelmia.

Pääsin 8. asemalle, 3100 metriin. Siitä eteenpäin näytti olevan selvästi enemmän lunta. Joku huipulta tullut kertoi että varsinaiselle 8. asemalle (se jossa olin olikin ensimmäinen kolmesta) 3400 metriin voisi turvallisesti mennä, mutta en lähtenyt yrittämään. Huipulla on paljon lunta, noin 0 astetta ja kova tuuli.

(Viimeisen kuvan selitys: vessassa yöpyminen Fujilla on aika kallista, halvemmaksi tulee varata majoitus vuorimökistä…)

Ehdin hyvin viimeiseen bussiin ja menin ostamaan lipun seuraavaan Shinjukuun menevään bussiin, mutta vasta 2h päästä menevässä oli tilaa.

Nyt tuntuu että olen nähnyt tarpeeksi vuoria tälle reissulle ja lähden kohti Tokioa.

Ajelin taas tanaan junalla. Paikallisjuna Nikko -> Utsunomiya, shinkansen -> Tokyo, siella joku juna johon vissiin Japan Rail Pass kelpasi kun kukaan ei kysynyt missaan lippua -> Shinjukun asemalle, josta juna -> Otsukiin, ja sielta edelleen paikallisjuna Kawaguchikoon. Varasin aamulla netista majoituksen asemaa vastapaata olevasta paikasta.

Miksi tanne? No, Fuji-san nakyy huoneen ikkunasta. Sinne on ehka kymmenkunta kilometria. Kaupungissa on tosin kaikkea turhaa estetta, kuten sahkopylvaita ja -johtoja ja taloja peittamassa nakoalaa, mutta tuossa vieressa on joku maki jonne piti jotenkin paasta. Harhailin sen juurella ja loysin jonkin epavirallisen poluntapaisen jota kiikuin jonkin matkaa pitkin pusikoita (valilta loytyi mm. hylatty kilpikonnan kuori ja joku hylatty raha-automaatti) kunnes totesin etta vastaan tuli turhan sankka metsa ja palasin takaisin etsimaan parempaa polkua. Muutaman sadan metrin paasta sitten menikin ihan virallinen polku sinne maen paalle. Kartta ei ollut siita kuullutkaan, mainitsi vain ylos menevan koysiradan joka sulkeutui liian aikaisin. Sielta olikin hieno nakyma Fujille, joka oli tosin aika vahvasti pilvien peitossa.

Jos Fuji purkautuu, tama kaupunki luultavasti vaporisoituu. Toivottavasti huomenna ei sada kivia eika edes vetta.

Hotellin aamupala kuulosti kalliilta lankkarityyppiseksi aamiaiseksi, joten hain lahikaupasta 500 jenilla benton, appelsiinimehun ja kahvin ja vedin ne jonkin bussipysakin penkilla. Hyppasin bussiin ja hurautin kohti Chuzenji-jarvea.

Kun tie lahti ylos vuorelle, se haarautui kahdeksi eri tieksi – toista ajetaan alas, toista ylos, ja bussissa tuli kuulutus etta “nyt tulee melkoisen jyrkkia mutkia, kayttakaa turvavyota tai pitakaa ainakin kiinni”. Olihan ne jyrkkia, mutta ei siella tuntunut etta penkilta putoaisi. Jossain alhaalla nakyi tiessa levennys ja liikennemerkki joka kuvasi etta lumiketjut voi pistaa sitten tassa paikoilleen. Maisemat oli jylhia ja joku apina kipitti valilla tien yli.

Jain pois Akechi-dairan pysakilla. Mulla ei ollutkaan sopivaa rahamaaraa maksaa bussia – liian iso seteli ja liian vahan kolikoita. Kuski osoitti kolikkoslottia etta kippaa ne tuonne ja haivy. Paikallisbussithan toimivat Japanissa siten etta sisaan mentaessa otetaan lappu, jossa on numero, joka vastaa pysakkia jolta tultiin kyytiin. Tuulilasin ylapuolella on naytto jossa nakyy etta mita matka maksaa millakin numerolla kulkevalle, ja se paivittyy aina pysakin tai muutaman valein. Pois jaadessa se numerolappu tiputetaan kuskin vieressa olevaan suppiloon, kolikkoja varten nayttaisi olevan omakin reikansa mutta kuski usutti pudottamaan kaiken samaan koloon.

Akechi-dairasta kulki vaijerivaunu ylos nakoalapaikalle josta nakee hyvin lahiseudun, mm. Chuzenji-jarvea, Nantai-vuoren ja Kegonin vesiputouksen. Ostin yksisuuntaisen lipun ja myyja antoi kouraan paperilapun jossa kerrottiin vaelluspolulla olevasta hamaavasta risteyksesta. Ihailin ylhaalla hetken maisemia ja lahdin hipsimaan kohti Chanoki-dairan ylankoa. Tuo oli oikein mukava polku metsan siimeksessa, GPS:n mukaan ylimmillaan oltiin jossain 1660 metrin korkeudella merenpinnasta. Polulla ei nakynyt muita. Jossain vaiheessa opasteet loppuivat, loysin myohemmin erilaisia, vanhoja opasteita, joissa oli karttaan piirretty toinenkin vaijerivaunureitti, josta ei enaa ollut kuin perustuksia jaljella, ja paikannimea johon polun nuoli naytti ei loytynyt mistaan kartasta. Paasin kuitenkin perille, matkaa Akechi-dairan nakoalatastanteelta Chuzenji-jarvelle oli yhteensa noin 5 km.

Kavin katsomassa Kegonin vesiputousta, joka oli myoskin upea. Reunan yli valuvan suurimman putouksen lisaksi naytti kuin Chuzenji-jarven pohja vuotaisi josta aiheutui pienempia putouksia.

Soin jossain laitosmaisen nakoisessa turistisyottolassa jossa oli 3 ihmista mun lisaksi, ja menin katselemaan Futarasanin temppelia. Jostain sielta piti menna myos portaat Nantai-vuorelle. Loysin yhdet sopivan nakoiset, mutta siella oli runsas maara erilaisia ilmeisen oleellisia kyltteja joista en tajunnut mitaan, joten kysyin amuletteja tms. kauppaavilta shintopapittarilta etta voiko tuonne menna. He pudistelivat paataan ja nayttivat X-merkkia kasivarsillaan ja toistelivat etta “no go”, “dame desu”, joten en lahtenyt yrittamaan kun en olisi aiemman pikku kavelyni jalkeen kuitenkaan mihinkaan vuorelle jaksanut kiiveta.

Palasin hotellin seudulle (sama bussikuski, onneksi mulla oli nyt tonnin seteli) ja kavin katsomassa Narabijizon/Bakejizon patsasrivistoa ja “Kanmangafuchi abyssia”. Jalkimmainen oli hieno koski, jossa vesi oli kuluttanut kalliot jannittavan muotoisiksi ja ihan sileiksi.

Hotellilla kavin lillumassa kuumassa o-furossa (ilmeisesti onsen? seinalla oli 4 A4:n verran lappuja veden eri ionipitoisuuksista ja muusta, tuskin taallakaan kraanavetta joka kylpparissa noin tarkkaan analysoidaan) ja sitten nettiin, vasymys iskee taas kun on kipittanyt ulkona kuumassa koko paivan. Mihinkohan sita huomenna lahtisi?

Keksin vasta tana aamuna etta otan seuraavaksi etapikseni Nikkon. Nama parin paivan pyrahdykset eri paikkoihin ovat kylla liian kiireisia, mutta tama on nyt tallainen kipitysmatka – ainakin niin kauan kuin Japan Rail Passissa on virtaa. Hyppasin siis shinkanseniin ja hurautin niin lahelle Nikkoa kuin silla paasee (en nyt muista kaupungin nimea), ja sielta JR:n paikallisjunalla Nikkoon. Rail passillahan saa ihan vain pyytamalla istumapaikkalipun shinkanseniin. Kaytin niita aiemmin kun ne ovat siita katevia etta nakee milloin juna lahtee (yleensa kolmen minuutin paasta siita kun saa lapun kateen -> uaaaa, miltahan raiteelta tama lahtee? missa raiteet ylipaansa on talla asemalla?! “sumimasen, kono densha wa doko?” lappu nenan eteen ensimmaiselle univormupukuiselle), mika on junan numero ja milloin se on perilla.

Tuossa pysahdyskaupungissa menin turisti-infoon ja kysyin etta mista voi ostaa muistikortin kameraan. Yritin samaa Naganossa ja ne kohautteli olkapaitaan, enka jaksanut vesisateessa alkaa sen enempaa etsimaan. Tama turisti-infon tati taas kertoi etta tuossa toisella puolella katua on depaato jonka 7. kerroksessa on iso kamerakauppa. Ja niinhan siella oli, ostin vahan yli 5000￥ maksaneen Sandisk Ultra II 8GB SDHC-kortin. Tuntui vahan kalliilta.

Nikkossa piti hetki palloilla ihmetellen etta missa sita nukkuisi, ja loysin sitten tammoisen Turtle Inn Nikkon jossa oli siedettavan hintainen singuru ruumu. Tama on aika kaukana keskustasta (joka naytti taysin turistikylalta, ravintolatkin mainosti englanniksi ja koreaksi), mutta lahella nahtavyyksia. Vieressa on useita kuuluisia temppeleita ja bussin luonnonpuistoon pitaisi menna lahelta. Harhailin jossain keskustan liepeilla kartan ja sateenvarjon kanssa aika eksyksissa ja kysyin tieta nuorelta hepulta joka peruutti pikkuista pakettiautoa pikkuiselle kadulle (monet autot, varsinkin pakettiautot, nayttavat taalla silta kuin niita olisi suunnitteluohjelmassa skaalattu 3/5 kokoon normaalista). Hankaan ei meinannut tajuta tuosta hotellin esitteessa olevasta kartasta meidan eika hotellin sijaintia, eika puhunut yhtaan englantia, mutta neuvoi minut sitten lopulta yhdelle kadulle joka osoittautui umpikujaksi. Han oli uudestaan autonsa luona kun palailin takaisin sielta, ja osoitteli kasimerkein etta han voi ajaa minut perille. Sinne olikin jonkin verran matkaa, ja han joutui hyvan tovin haeskelemaan paikkaa.

Hotellin ymparisto on upea! Vieressa virtaa joki jossa on koski, ja heti sen toisella puolella on pikku vuoria. Kavin illalla kavelemassa tuossa temppelialueella, joka on aika iso, mutta kaikki paikat oli kiinni. Huomenna voisin yrittaa menna Chuzen-jin suuntaan bussilla.

(kuvia Tōshō-gū-temppelin alueelta aamulla ennen lähtöä Nikkōsta)

Shibu-onsenin edellisen kirjoituksen jalkeen menin viela yhteen ryokanin isoon kylpyyn, johon tuli nelja japanilaista joista yksi osasi jonkin verran enemman englantia kuin mina japania, ja han totta kai halusi tulla kaymaan Suomessa (ja Italiassa). Kysymys etta mika olisi hyva paikka nahda tulivuoria Japanissa aiheutti aijien keskuudessa pitkan palaverin jossa jokainen koitti muistella jotain lahiseudun paikkoja, ja lopputuloksena ehdotettiin yhta paikkaa jossa on komea geysir, mutta se on ehka vahan hankala sijainniltaan mulle.

Aamulla kavin viela yhdessa kylvyssa, soin japanilaisen aamiaisen (11 kipossa erilaisia pikku annoksia, onsenissa kohtalaisen vetelaksi keitetty kananmuna, “onsen tamago”, on muuten hiukan haasteellista syoda puikoilla) ja lahdin check-outin jalkeen hipsimaan kohti Jigokudania, eli paikkaa missa apinat kylpevat kuumassa lahteessa. Zeno (slovakialainen joka oli toissa tuossa ryokanissa) neuvoi reitin sinne ja etta mista paasee bussilla Yudanakan asemalle.

Aamu alkoi siis hipsimalla kaikki kamat selassa ylamakeen jotain 2-3 km. Aika lammin siina tuli, mutta tie kulki puiden varjossa ja oli kiva katsella ja kuunnella japanilaista vuoristometsaa. Apinapuistokin oli komeissa maisemissa, ja siella tosiaan oli kesallakin apinoita, ruokinnan sinne houkuttelemana. Pikkuiset apinanpoikaset olivat todella kawaii!

Sielta loysin reitin kilometrin-parin paassa olevalle bussipysakille ja Yudanakan asemalta matkasin paikallisjunilla Naganoon, jossa mulla oli varattuna yopaikka ryokanissa. Turisti-info antoi kartan ja naytti mista paikka loytyy – se on lahella Zenko-jin temppelia. Ryokan on 160 vuotta vanha puutalo, joka on melkoisen labyrinttimainen sisalta. Mun huone on kai 3. tai 4. kerroksessa, sinne paasee useita eri mittaisia portaita joten en ole ihan varma. Eilen taalla oli kai joku nuorten baseball-joukkue yota (heilla oli samanlaiset paidat, osalla mukana maila, ja aina kun TV:sta tuli baseballia he istuivat nena kiinni ruudussa). Tanaan taitaa olla vain yksi pariskunta mun lisaksi. En tieda paljonko taalla on tilaa, vaikea hahmottaa paikan kokoa.

Tana aamupaivan satoi tiheaa tihkusadetta. Haahuilin aikani kaupungilla miettien etta mita tekisi, ja paatin sitten lahtea Togakushi-vuorelle. Hain ryokanista sinne laturiin unohtamani kameran akun ja menin takaisin turisti-infoon kysymaan miten Togakushiin paasee, ja kavin lounaspaikassa syomassa ennen bussin tuloa. Valilla oli taas hienoja vuoristomaisemia! Tie kulki siksakkia ylos vuorta, valilla nakyi lahivuorten pilvien peittamia huippuja, valilla vilahduksia Naganosta jonka talot muuttuivat koko ajan pienemmiksi ja pienemmiksi.

Kohteeni oli siis yhdella shinton pyhalla vuorella Togakushalla sijaitseva Okusha-shintotemppeli. Sen portille kulkee reilu pari kilometria pitka polku, jonka jalkeen itse temppeliin on viela varmaan toista kilometria ylamakea isojen puiden reunustamaa polkua. Linnut pitivat konserttia lahes koko matkan, tuo oli kylla upea paikka. Temppeli ei ollut vuoren huipulla, sielta naki viela ylempana olevia pilvien osittain peittamia huippuja, ja lahes pystysuoria kallioseinamia. Temppelin (itse asiassa siella oli useampiakin) lahistolta olisi lahtenyt polku kohti huippua, mutta en viitsinyt lahtea yrittamaan sinne (T-paidassa ja lenkkareissa, pimean lahestyessa, sateen uhan alla ja viimeisen seudulle ajavan bussin lahtoajan uhatessa, mutta teki kylla mieli).

Takaisin ryokanissa kavin lillumassa kuumassa o-furossa, mama-san auttoi pistamaan pyykkikoneen paalle (japanilainen nayttaa suunnilleen yhta helpolta kuin korealainenkin), ja vaikka kello ei ole kuin puoli yhdeksan niin uni alkaa jo painaa silmaluomia.

Eilinen Matsumoto-kirjoitus on jemmassa kunnes loytyy wlan-yhteys.

Matsumoton linna oli sisaltakin vaikuttava rakennelma. Kiinnostaisi tosin tietaa miten sen lammitys on hoideltu, nailla seuduin on nimittain talvi, nykyisen sijainnin lahistolla on teita joiden kohdalla lukee kartassa etta suljettu talvella. Matsumoto oli valietappi matkalla tanne Shibu-onsenin kuumien lahteiden aarelle, mista mulla oli majoitus varattuna yhdeksi yoksi. Tama on sen verran syrjassa etta JR ei liikennoi tanne eika Japan Rail Pass kelvannut.

Tama on eraanlainen kylpylakyla, taalla on paljon ryokaneja joilla on omia kuumien lahteiden vetta kayttavia kylpyja, ja lisaksi taalla on 9 kappaletta julkisia kylpypaikkoja, joihin ryokaneissa yopyvat paasevat. Olen kokeillut niista kolmea, ja yksi oli niin kuuma etta ei sinne voinut meikalainen menna.

Tama ryokan on 400 vuotta vanha, tosin tata on rempattu nykyaikaisemmaksi paikoin ja rakennettu myos uudempia osia. Taalla on 6 kylpya, olen kaynyt vasta yhdessa niista. Ryokanin edessa keitetaan kananmunia kuuman lahteen vedessa. Illallisella tarjottiin 11 ruokalajia + jalkiruoka.

Ihmiset saavat ryokanissa kayttoonsa yukatan joka paalla on hyva haahuilla ympari kylpylakylaa getat jalassa kopsutellen. Kavin asken yhdessa izakayassa tuopillisella, mutta siella ei ollut ketaan muuta, japanilaiset taitavat joko lillua kylvyissa tai ottaa kuppia ryokaneissa.

Tama alue on tosiaan keskella Japanin Alppeja, tuossa parinkymmenen kilometrin sateella olisi useampiakin yli 2000 m korkeita vuoria. Junamatkalla udun lapi siinti muutamia lumihuippuisia vuoria jossain kauempana.

Taidan kayda viela jossain ryokanin kylvyista, ja voi olla etta sen jalkeen tulee jo vasymys.