hiidenkonttibeta

Shibu-onsenin edellisen kirjoituksen jalkeen menin viela yhteen ryokanin isoon kylpyyn, johon tuli nelja japanilaista joista yksi osasi jonkin verran enemman englantia kuin mina japania, ja han totta kai halusi tulla kaymaan Suomessa (ja Italiassa). Kysymys etta mika olisi hyva paikka nahda tulivuoria Japanissa aiheutti aijien keskuudessa pitkan palaverin jossa jokainen koitti muistella jotain lahiseudun paikkoja, ja lopputuloksena ehdotettiin yhta paikkaa jossa on komea geysir, mutta se on ehka vahan hankala sijainniltaan mulle.

Aamulla kavin viela yhdessa kylvyssa, soin japanilaisen aamiaisen (11 kipossa erilaisia pikku annoksia, onsenissa kohtalaisen vetelaksi keitetty kananmuna, “onsen tamago”, on muuten hiukan haasteellista syoda puikoilla) ja lahdin check-outin jalkeen hipsimaan kohti Jigokudania, eli paikkaa missa apinat kylpevat kuumassa lahteessa. Zeno (slovakialainen joka oli toissa tuossa ryokanissa) neuvoi reitin sinne ja etta mista paasee bussilla Yudanakan asemalle.

Aamu alkoi siis hipsimalla kaikki kamat selassa ylamakeen jotain 2-3 km. Aika lammin siina tuli, mutta tie kulki puiden varjossa ja oli kiva katsella ja kuunnella japanilaista vuoristometsaa. Apinapuistokin oli komeissa maisemissa, ja siella tosiaan oli kesallakin apinoita, ruokinnan sinne houkuttelemana. Pikkuiset apinanpoikaset olivat todella kawaii!

Sielta loysin reitin kilometrin-parin paassa olevalle bussipysakille ja Yudanakan asemalta matkasin paikallisjunilla Naganoon, jossa mulla oli varattuna yopaikka ryokanissa. Turisti-info antoi kartan ja naytti mista paikka loytyy – se on lahella Zenko-jin temppelia. Ryokan on 160 vuotta vanha puutalo, joka on melkoisen labyrinttimainen sisalta. Mun huone on kai 3. tai 4. kerroksessa, sinne paasee useita eri mittaisia portaita joten en ole ihan varma. Eilen taalla oli kai joku nuorten baseball-joukkue yota (heilla oli samanlaiset paidat, osalla mukana maila, ja aina kun TV:sta tuli baseballia he istuivat nena kiinni ruudussa). Tanaan taitaa olla vain yksi pariskunta mun lisaksi. En tieda paljonko taalla on tilaa, vaikea hahmottaa paikan kokoa.

Tana aamupaivan satoi tiheaa tihkusadetta. Haahuilin aikani kaupungilla miettien etta mita tekisi, ja paatin sitten lahtea Togakushi-vuorelle. Hain ryokanista sinne laturiin unohtamani kameran akun ja menin takaisin turisti-infoon kysymaan miten Togakushiin paasee, ja kavin lounaspaikassa syomassa ennen bussin tuloa. Valilla oli taas hienoja vuoristomaisemia! Tie kulki siksakkia ylos vuorta, valilla nakyi lahivuorten pilvien peittamia huippuja, valilla vilahduksia Naganosta jonka talot muuttuivat koko ajan pienemmiksi ja pienemmiksi.

Kohteeni oli siis yhdella shinton pyhalla vuorella Togakushalla sijaitseva Okusha-shintotemppeli. Sen portille kulkee reilu pari kilometria pitka polku, jonka jalkeen itse temppeliin on viela varmaan toista kilometria ylamakea isojen puiden reunustamaa polkua. Linnut pitivat konserttia lahes koko matkan, tuo oli kylla upea paikka. Temppeli ei ollut vuoren huipulla, sielta naki viela ylempana olevia pilvien osittain peittamia huippuja, ja lahes pystysuoria kallioseinamia. Temppelin (itse asiassa siella oli useampiakin) lahistolta olisi lahtenyt polku kohti huippua, mutta en viitsinyt lahtea yrittamaan sinne (T-paidassa ja lenkkareissa, pimean lahestyessa, sateen uhan alla ja viimeisen seudulle ajavan bussin lahtoajan uhatessa, mutta teki kylla mieli).

Takaisin ryokanissa kavin lillumassa kuumassa o-furossa, mama-san auttoi pistamaan pyykkikoneen paalle (japanilainen nayttaa suunnilleen yhta helpolta kuin korealainenkin), ja vaikka kello ei ole kuin puoli yhdeksan niin uni alkaa jo painaa silmaluomia.

Eilinen Matsumoto-kirjoitus on jemmassa kunnes loytyy wlan-yhteys.

Matsumoton linna oli sisaltakin vaikuttava rakennelma. Kiinnostaisi tosin tietaa miten sen lammitys on hoideltu, nailla seuduin on nimittain talvi, nykyisen sijainnin lahistolla on teita joiden kohdalla lukee kartassa etta suljettu talvella. Matsumoto oli valietappi matkalla tanne Shibu-onsenin kuumien lahteiden aarelle, mista mulla oli majoitus varattuna yhdeksi yoksi. Tama on sen verran syrjassa etta JR ei liikennoi tanne eika Japan Rail Pass kelvannut.

Tama on eraanlainen kylpylakyla, taalla on paljon ryokaneja joilla on omia kuumien lahteiden vetta kayttavia kylpyja, ja lisaksi taalla on 9 kappaletta julkisia kylpypaikkoja, joihin ryokaneissa yopyvat paasevat. Olen kokeillut niista kolmea, ja yksi oli niin kuuma etta ei sinne voinut meikalainen menna.

Tama ryokan on 400 vuotta vanha, tosin tata on rempattu nykyaikaisemmaksi paikoin ja rakennettu myos uudempia osia. Taalla on 6 kylpya, olen kaynyt vasta yhdessa niista. Ryokanin edessa keitetaan kananmunia kuuman lahteen vedessa. Illallisella tarjottiin 11 ruokalajia + jalkiruoka.

Ihmiset saavat ryokanissa kayttoonsa yukatan joka paalla on hyva haahuilla ympari kylpylakylaa getat jalassa kopsutellen. Kavin asken yhdessa izakayassa tuopillisella, mutta siella ei ollut ketaan muuta, japanilaiset taitavat joko lillua kylvyissa tai ottaa kuppia ryokaneissa.

Tama alue on tosiaan keskella Japanin Alppeja, tuossa parinkymmenen kilometrin sateella olisi useampiakin yli 2000 m korkeita vuoria. Junamatkalla udun lapi siinti muutamia lumihuippuisia vuoria jossain kauempana.

Taidan kayda viela jossain ryokanin kylvyista, ja voi olla etta sen jalkeen tulee jo vasymys.

Olen varannut huomiseksi majoituksen 1000 km päässä Fukuokasta olevaan paikkaan, joten tänään lepuutin vähän jalkojani istumalla junassa. Ensin hurautin shinkansenilla Fukuokasta Osakaan ja jatkoin saman tien Nagoyaan. Harkitsin kyllä että jäisin pois Kiotossa, mutta aika turha siellä olisi noin pikaisesti pistäytyä. Nagoyasta jatkoin pikajunalla Matsumotoon. Tuolla välillä alkoi olla aika komeita maisemia, ympärillä kun on Japanin Alpit.

Matsumotossa hipsin turisti-infoon ja sain huoneen kaupungin halvimmasta hotellista (kuulemma). Vaikutti kuitenkin oikein mukavalta paikalta.

Matsumoton linna näyttää ulkoa päin upealta! Se oli kiinni kun ehdin sinne, täytyy yrittää huomenna uudestaan.

Hyppäsin aamulla Busanissa Kobee-pikalautalle joka ajaa hurautti Fukuokaan, Japaniin. Matka kesti kolmisen tuntia. Tullin täti ihmetteli että onko mulla oikeasti noin vähän matkatavaroita, mutta hänpä ei kokeillut paljonko tuo reppu painaa – mitä kummaa olen pakannut sinne? Paitsi 1000-sivuisen matkaoppaan…

Vaihdoin loput wonit jeneiksi ja hyppäsin satamassa ensimmäiseen paikalle ajaneeseen bussiin koska kaikki muutkin valitsivat sen. Onneksi se ajoi oikeaan paikkaan, eli sinne mistä piti turisti-infon löytyä, mutta sinne oli niin heikot opasteet että piti tovi harhailla ja kysellä suuntaa. Infon tyttö varasi mulle huoneen pyytämästäni paikasta ja piirsi karttaan kulkuohjeet, “jossain tuolla alueella sen pitäisi olla”, ja se löytyikin helposti ja vaikuttaa oikein hyvältä. Täällä oli +30C mutta ilmastointilaite auttaa.

Kävin syömässä telttakojussa tonkotsu-raamenia (olin etsimässä udonia, mutta minut on näköjään helppo houkutella muuttamaan suunnitelmia nälkäisenä) ja lähdin harhailemaan alueelle jossa oli useita vanhoja temppeleitä.

Tuolta poistuessa eksyin, mutta löysin metroaseman ja siirsin paikallisen eksymiskoordinaatistoni origon toiseen kaupunginosaan. Olin päättänyt mennä yhteen isoon puistoon ja eräs ystävällinen täti johdatti minut melkein kädestä taluttamalla oikealle kadulle jota tarpoen sinne piti ennen pitkää päästä. Metrojen ulostulojen numeroinnissa Korea vie kyllä voiton, on aika huono idea että on kaksi samannumeroista uloskäyntiä eri puolilla katua, vieläpä tyyliin risteyksien kulmista löytyvät 12a, 12a, 12b ja 12b.

Muuten retki meni hyvin, mutta kun pääsin perille olikin jo ihan pimeää eikä puistossa nähnyt mitään.

Lyhyen kokemukseni perusteella japanilaiset tulevat auttamaan eksynyttä kalpeanaamaa herkemmin kuin korealaiset. Ja turisti on varmaan jo oletusarvoisesti eksyksissä.

Busanissa ei ollut paljoakaan mainittavia nahtavyyksia (monet mielenkiintoiset olivat Beomeosanin temppelin lahistolla enka jaksanut raahautua sinne enaa uudestaan) joten menin katsomaan kuuluisaa kalatoria. Ja olihan se iso, ja siella oli paljon otuksia joita en tunnistanut edes tasolla “kala”, “simpukka” tai “mustekala” – kaikenlaisia outoja matoja, moykkyja ja limanuljaskoita.

Nalan yllattaessa palasin tuon torin laheisyyteen etsimaan ruokaa ja jonkin ravintolan tati havaitsi pallo hukassa haahuilevan turistin ja tuli tyrkyttamaan “sashimi, sashimi?“. Alunperin olin kylla ajatellut kypsennettya kalaa, mutta totesin sitten etta kai se on tamakin kokeiltava ja hipsin sisaan.

Tarjoilija ei puhunut enempaa englantia kuin tuo sisaanheittajakaan, joten sashimi-linjalla mentiin. Poytaan tuli ensin alkupaloina kasviksia, jotain levaa, kulhollinen isoilta nokkosenlehdilta nayttavia lehtia ja jotain kotilo-otuksia, varmaan jonkin sortin simpukoita. Vahan ajan kuluttua tuli itse sashimi, eli lautasellinen raakoja kalansiivuja. Tarjoilija seurasi ilmeisesti sivusta haparointiani (dippailin vain kalaa wasabiin ja tuli sitten nayttamaan etta tarkoitus on kaaria soijaan ja wasabiin tai purkista loytyvaan punaiseen soosiin dipattu kalanpala salaatin kanssa sellaiseen kammenen kokoiseen lehteen ja sitten tunkea koko nyytti suuhun. Myohemmin sain viela kokonaisena grillatun kalan joka piti syoda lusikalla. Kavin taydentamassa aterian nauttimalla jalkiruoaksi laheisessa puistossa automaattikahvin.

Syomisen jalkeen kavin harhailemassa parilla ostoskadulla ja maanalaisissa ostoskaytavissa, joissa vasta alkoi tajuta miten naurettavan paljon pikku puoteja taalla on. Kadun alla kulkevassa tunnelissa naytti etta kahta puolta vieri vieressa kauppoja olevan tunnelin paa katoaa horisontin taakse. Ja vieressa meni toinen samanlainen tunneli. Maan pinnalla on lisaksi korttelikaupalla kauppoja/ravintoloita, eika se viela riita, vaan kummallakin puolella katua on viela vahintaan yksi rivi telttakojuja.

Yksi mielenkiintoinen ilmio on myos se, etta jos on kuljeksiessaan kyllainen, kaikenlaisia tikkuun tungettuja herkkuja kauppaavia kojuja on vaivaksi saakka. Mutta annas olla, jos tekisi mieli haukata jotain pienta ja friteerattua, niin niita ei loyda enaa mistaan.

Kavin postissa lahettamassa itselleni vahaiset ostokseni repusta tilaa viemasta. Keksin pistaa mukaan myos tayden muistikortin. Saas nahda naenko Soulin kuviani enaa ikina.

Illalla kavin matkaoppaan kehumassa kylpylassa. Hieno paikka se olikin, ei tosiaankaan mitaan liukumakia vaan tyylikas ja vakavasti otettava, suuri osa altaista ja lattiasta oli paallystetty luonnonkivin ja muutenkin se oli asiallinen. Siella oli useita erilampoisia altaita, kolme saunaa (52-asteinen turkkilaistyyppinen sauna, jossa oli kaakeliset “lauteet”, jotka tuntuivat valittomasti huonolta ratkaisulta, 26-asteinen sauna jota en vaivautunut edes kokeilemaan, ja 80-90 asteinen, joka oli varsin onnistunut, ja varustettu televisiolla), ja ensimmainen kokemani oikeasti kunnollinen hierova suihku: lahes ranteen vahvuinen vesivana tuli suoraan alas jostain kolmesta metrista paineella joka tosiaan jo tuntui tekevankin jotain.

Tanaan piti myos pyykata, heitimme hostellin australialaisen asukin kanssa kaikki pyykkimme kerralla koneeseen ja hain majatalonpitajan pistamaan koneen paalle, koska korealaiset napit nayttivat hiukan hammentavilta.

Eilen aamupaivalla hyppasin junaan ja hurautin tanne Korean kaakkoisrannikolle Busaniin. KTX-juna kulki hyvilla rataosuuksilla noin 300 km/h. Matkalla sai ihailla maalaismaisemia ja lukematonta maaraa sopoja pikku vuoria. Tuota vauhtia kulkeva juna ei juurikaan aja ylos ja alas makia, joten aina valilla vietettiin aikaa vuorien sisalla. Juna oli taynna, mutta kukaan ei tuntunut tarkistavan lippuja.

Perille paastyani hipsin majapaikkaan (edellisen paikan respasta varasivat mulle huoneen tanne), jatin repun ja lahdin metrolla kohti Beomeosan (tai sinne pain) temppelia, joka on LP:n mukaan Busanin hienoin nahtavyys. Soulin T-Money -kortti kay taallakin metrossa ja busseissa maksuvalineena, mutta sita ei voi ladata Busanin asemien automaateista vaan pitaa etsia kauppa jossa on latauslaite. Matka Beomeosaan kesti puolisen tuntia, yhta linjaa pitkin.

Temppelialue oli kylla hieno, vuorenlaidalla metsan keskella. Siella oli tarjolla myos “temple stay”-majoitusta, eli voisi viettaa yon siella ja herata puoli neljalta munkkien kanssa aamuseremonioihin. Paikka on siis aktiivisesti kaytossa, vaikka onkin melkoinen turistikohde.

Takaisin metroasemalla alkoi olla nalka, ja huomasin kartasta jonkin “eating districtin” johon menin harhailemaan, mutta en joko loytanyt oikeaa paikkaa tai sitten se ei ollut muuten vain kovin kaksinen. Kavin sitten syomassa bibimbapin jossain pikapaikassa.

Tuolta ajoin metrolla Seomyeoniin, joka lienee Busanin aktiivisin alue. Siella on hullu maara kauppoja ja muuta ostoskatumeininkia. Harhailin siella hetken pimean tultua neonvaloisia katuja ja pistaydyin parilla tuopillisella Fuzzy Navelissa ennen kuin lahdin takaisin.

Hostellin metropysakilla tormasin kadulla haahuileviin ihmisiin joilla oli paalla pyjamat ja mukana rullilla kulkeva tippapussiteline. Hetken ihmettelyn jalkeen oivalsin etta kyseessa ei ollutkaan busanilaisten tapa viettaa erityisen rentoa iltaa vaan metropysakin vieressa oli sairaala.