hiidenkonttibeta

Matkan varrella näkyi tietenkin paljon ihmisiä, ja joidenkin tekemiset tai olemus jäivät mieleen. Muutamia satunnaisia havaintoja:

Korean jonkin metroaseman käytävällä söpöjä pieniä pörröisiä pupuja kauppaava täti. Pyöreänaamaisen miehen muikea ilme kun hän päätti lähes tyhjässä risteyksessä hurauttaa skootterilla päin punaisia. Korealainen tyttö joka ujon varovaisesti osoitti sormella oikeaa ovea, kun olin loppuunkävelleenä ja väsyneenä jonottamassa metrossa poisjääntiä väärän puolen ovella. Katusoittajien lähes totaalinen puuttuminen molemmista maista. Jonkin japanilaisen kaupan hyperaktiivinen kassapoika joka höpötti taukoamatta ja kolautti melkein otsansa pöytään kumartaessaan lopuksi (ostin sieltä sakset kynsien leikkomiseksi, heppu varmaan kyseli että pistetäänkö pakettiin vai saksitteko tässä?). Synttäribileet Warrior Celtissä, vakiokalustoon kuuluva vanhempi japanilainen setä jonka kanssa olin juttusilla antoi puolet saamastaan kakunpalasta. Ainoat rahan pummaajat: kierosilmäinen korealainen koulupukuinen tyttö joka tuli kysymään miten menee ja pyysi kolikkoa (lahjoitin kolehtiin 100 wonia), ja itsekseen höpöttävä vähän hämmentyneen oloinen setä Akihabarassa joka johdatti minut oikealle metrolinjalle parin sadan metrin päähän kun ihmettelin kartan kanssa että miten Asakusaan pääsee, “I’m so poor, it’s so hot, please give me some money for drink”. Japanilaiset jotka yrittivät vaipua uneen tai ainakin jonkinlaiseen horrokseen aina kun oli pieninkään hetki aikaa: metrossa, tai vaikka seisaallaan liikennevaloissa. Fuji-vuorella kanadalainen joka halusi päästä koskettamaan lunta. Miten Koreassa saattoi kulkea pitkäänkin kaduilla ja metroissa näkemättä ketään muuta ei-aasialaista. Muutama ehkä yläasteikäinen tyttö, jotka olivat varmaan koulun retkellä, halusivat Kegonin vesiputouksen ja itsensä lisäksi kuvaan myös juuri > 5 km lenkin lähimäillä kulkeneen vähän auringossa kärähtäneen ulkomaanoudokin. Rautatieasemalla työskennellyt mies joka näytti tärkeän näköisenä virkapuku päällä laskevan laiturilta löytyviä roskakoreja. Akihabarassa maid-asuinen tyttö joka kokoili itseään selvästi kyllästyneenä ja väsyneenä jaksaakseen vielä jakaa mainoslehdyköitä ylipirteää näytellen. Walesilainen matkaaja jonka sormet syyhysivät päästä piirtämään Wales pubin seinällä olevaan UK:n karttaan jossa oli Englanti, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti muttei Walesia. Kumartavatko junien kärrymyyjät ja konduktöörit lähtiessään tyhjästä vaunusta? Togakushin omikuji-ennustuksia ja amuletteja myynyt pappi joka hätisti meidät istuskelijat pois portailtaan velttoilemasta. Erään yakitoria tarjoavan izakayan tarjoilijatyttö joka huusi irasshaimasensa niin kovaa että muiden huudot jäivät kevyesti jalkoihin.

Näin pikaisesti Korean parin suurimman kaupungin keskustat, ja Japanista vilauksen Tokiosta ja muutaman turistikohteen. 3 viikkoa kului todella nopeasti, ja maissa olisi nähtävää vaikka kuinka.

Lisäsin tänään myös aikaisempiin matkakertomuksiin niistä puuttuneet kuvat.

Pientä “teknistä” yhteenvetoa tuosta reissusta, lähinnä itselleni muistiinpanoiksi.

Matkareitti (ei ihan linnuntietä, mutta ei kyllä tarkkaankaan):

Näytä Korean+Japanin matka suuremmalla kartalla

11.6. Helsinki → Soul, Korea lentämällä (piti olla suora lento Souliin, mutta se peruttiin ja piti lentää Hongkongin kautta), perillä 12.6.
15.6. Soul → Busan KTX-junalla, kesti hiukan alle 3 tuntia, hintaa 28,04 € (47900 wonia).
17.6. Busan → Fukuoka, Japani Kobee-kantosiipialuksella, hiukan alle 3 tuntia, maksoi 67,67 € (115000 wonia).
18.6. Hakata (Fukuoka) → Matsumoto (Shin-Osakan ja Nagoyan kautta Hikari-shinkansenilla, loppumatka Shinano-junalla), Japan Rail Passilla.
19.6. Matsumoto → Yudanaka (Naganon kautta, ensin Shinano-junalla ja sitten Nagano Dentetsu-paikallisjunalla).
20.6. Yudanaka → Nagano paikallisjunalla.
22.6. Nagano → Nikkoo (Oomiyan ja Utsunomiyan kautta).
24.6. Nikkoo → Kawaguchiko (Utsunomiyan, Tokyon, Shinjukun ja Ootsukin kautta)
25.6. Kawaguchiko → Tokio
1.7. Tokio → Nagoya Shinkansenilla (Nozomi), 10780 jeniä.
2.7. Nagoya → Centrair lentokenttä Meitetsu-junalla, 850 jeniä. Lento Nagoya → Helsinki, noin 9 tuntia.

Lennot 508,15 €
Japan Rail Pass 227 € (28300 jeniä)
Paikallisjuniin, busseihin ja metroon Japanissa ehkä luokkaa 10000 jeniä, Koreassa paljon vähemmän.

Majoitukset:
Soul: Holiday In Korea, 3 yötä
Busan: Blue Backbackers, 2 yötä
Fukuoka: Hakata Riverside Hotel
Matsumoto: joku hotelli linnan lähellä
Shibu Onsen: Kokuya
Nagano: Chuoukan Shimizuya Ryokan, 2 yötä
Nikkoo: Turtle Inn Nikko, 2 yötä
Kawaguchiko: Kawaguchi-ko Station Inn
Tokio/Shinjuku: Tateshina
Tokio/Ueno: Oak Hotel, 5 yötä
Nagoya: Nagoya Rolen Hotel

Koreassa majoitukset noin 20 € / yö
Japanissa majoitukset noin 38 € / yö (kun mukaan ei lasketa selkeästi kalliimpaa Shibu-onsenin majoitusta johon kuului ateriat)
Korea oli muutenkin halvempi maa kuin Japani.

Yritin matkustaa pienellä budjetilla (vaikka eivät nuo tosiaan mitään halpoja maita ole, varsinkaan Japani), mutta kuitenkin sen verran luksus-tyyliin että yövyin aina omassa huoneessa enkä dormissa. Kylppäri/vessa oli toisinaan jaettu, mutta se ei ollut mikään ongelma varsinkaan näin sesongin ulkopuolella, ja samasta syystä majoituksiakin löytyi helposti lyhyellä varoitusajalla.

Yllattaen sain kaikki kamat mahtumaan reppuun, mutta en taida yrittaa enaa vieda sita kasimatkatavarana lentokoneeseen, se painaa aika tavalla enka voi ottaa mitaan pois sielta ilman tavaroiden levittelya, johon lentokoneissa ei juurikaan ole tilaa.

Aamulla soin Uenon aseman Andersenissa(?) aamupalaksi jattisampylan jota olin jo aiemmin harkinnut. Kahviloissa tarjolla olevat japanilaiset leivonnaiset tuntuvat jakautuvan kahteen kategoriaan: hoyhenenkevyeen hottoon (jos nyrkinkokoiseen sampylaan on lisataan 20 gramman kinkkusiivu, sen paino triplaantuu) jota pitaa syoda paljon ja jonka ravintoarvot vahan epailyttavat, ja sitten rasvassa uppopaistettuun kamaan, eli lihapiirakkamaisiin tuotoksiin, joita ei kykene syomaan kovin paljon. Tama jattilaissampyla oli pienen limpun kokoinen ja siina naytti olevan taytteena juustoa ja jotain kuutioita, joista en tiennyt mita ne ovat. Osoittautui etta nekin olivat juustoa. Leipa oli normaalia tukevampaa, ja tuotoksesta oli puolet juustoa. Eipa ollut hetkeen nalka kun tuon veti naamaan. Kun nakersin sampylaani kahvilan poydassa sisaan kaveli tati joka istui viereeni (vapaita paikkoja ei ollut paljon), kaivoi kassistaan termospullon ja sampylan ja alkoi vedella siita omia evaitaan ihan pokkana. Suomessa tarjoilija tulisi varmaan kehumaan tuollaista ratkaisua vaikka olisi vahan kiireisempikin.

Ostin Shinkansen-lipun Nagoyaan. Olin suunnitellut menevani shinkansenin sijaan limited express-junilla mutta niita ei mennyt suoraan vaan olisi pitanyt vaihdella junaa, enka varmaan olisi ehtinyt paljoa katselemaan Nagoyaa tanaan. Tokio-Nagoya paikkavarauksella maksoi 10780 jenia (epailen kylla etta lipunmyyja kusetti minua paikkavarauksen hinnan suhteen). Onnistuin tekemaan check-inin hotelliin vahan puolen paivan jalkeen, ja lahdin katselemaan Nagoyaa. Tokiossa oli aika siedettava ilma aamulla, mutta Nagoya tuntui melkoi saunalta.

Selkeasti mielenkiintoisin nahtavyys oli Nagoyan linna. Se on isohko kivinen linna, jonka monia osia on rakennettu uudestaan kun se paloi toisen maailmansodan aikana. Vallihauta oli nyt kuivana ja siella kasvoi ruohoa josta piti huolta muutama kauris joiden aitauksena vallihauta toimi. Linnaa rakennettaessa eri daimyoille oli annettu tehtavaksi rakentaa siihen eri osuuksia, ja he raahauttivat paikalle kivia rakennustarpeeksi. Ja kaikki yrittivat nakojaan saada paikalle isomman kiven kuin toiset. Kai silla sai jotain papukaijamerkkeja Tokugawan shogunilta. Mahdollisimman isoilla kivilla linnan muurissa koitettiin osoittaa hyokkaajille puolustuksen vahvuutta. Daimyot kaiversivat isoihin lohkareisiin nimensa ettei myohemmin tulisi kinaa kuka minkakin kiven on paikalle hankkinut, mutta kaikkein isoimmasta nimi nayttaa puuttuvan. Sen vaitettiin olevan kuusi metria pitka ja kaksi levea, korkeutta ei taidettu kertoa, mutta naytti olevan toista metria.

Kavin myos Osu Kannonin temppelissa ja kuljeskelin takaisin pain ostoskatuja. Loysin paikan josta sai dangoa ja maistoin sita. Ihmettelin taas pachinko-hallia, en ole kyseiseen peliin isommalti syventynyt ja pienella sivusta seuraamisella hommasta ei paase perille – laitteessa liikkuu kuulia, pelaajalla on ohjausvalineena jonkinlainen nuppi, mutta suurimman osan aikaa pelaajat nayttavat vain tuijottavan kuulia tekematta yhtaan mitaan. Ja meteli on melkoinen kun kuulat kolisevat sadoissa laitteissa.

Tama on ensimmainen hotelli jossa on huoneessa lukemista – eika Gideonin sinne unohtamaa kirjaa, vaan joku teos nimelta “The Teaching of Buddha”, englannin+japaninkielinen painos.

Eilen olin eksyksissa monessa Tokion kaupunginosassa. Vielakin pystyn johdattamaan itseni harhaan ajattelemalla etta “kylla tuo katu on ihan varmasti oikopolku pisteesta A pisteeseen B ettei tarvitse kiertaa tuolta kaukaa pisteen C kautta”. Hyvalla tuurilla sen oikopolun kautta ei ole aivan tolkuttoman paljon pitempi matka, mutta aikaa menee kun yrittaa selvittaa etta missa sita nyt ollaan.

Kuljeksin Uenon puistossa, huomasin etta puiston isossa vihreassa lammikossa elaa karppien lisaksi myos semmoisia 20-30 cm pitkia kilpikonnia.

Sitten etsin metropysakin ja lahdin suunnistamaan kohti Hongoa, milta seudulta loytyy yksi Tokion yliopiston kampus. Halusin kayda kurkkaamassa sita kun paikka on ollut esilla animessa/mangassa (tosin en tieda mika kampus). Eksyilin aikani ja kysyin japaniksi suuntaa poliisilta joka antoi tasmalliset ohjeet japaniksi ja hipsin suuntaan jota oletin hanen tarkoittaneen ja loytyihan se lopulta. Vanhoja kivitaloja, kiva puisto.

Eksyilin myos Ginzassa, Akihabarassa ja Asakusassa, kun yritin tehda muutamia pikku ostoksia. Akihabarassa olisi tolkuton maara kaikkea hienoa pikku kraasaa, mutta en loytanyt paria juttua joita etsin.

Tana aamuna hurautin metrolla Tsukijiin, Tokion kalatorille. Paasin todistamaan lievaa ihmisten metrovaunuun tunkemista kun olin aamuruuhkan aikaan liikkeella. Junia kulkia varmaan alle minuutin valein ja useimpien vaunujen ikkunoissa nakyi niita vasten littaantuneita ihmisia. Ihmettelin aikani kalatoria ja etsin sitten sen lahistolta sushi-paikan ja soin siella tukevahkon sushi-annoksen aamupalaksi.

Tsukijista jatkoin Tokion nahtavyyksien katselua ja suuntasin keisarin palatsille. Palatsin viereisessa metron uloskaynnista asui parikymmenta koditonta joista aika monet viettivat aamua lueskelemalla mangaa. Ihastelin palatsin ympariston hienoja mantyja ja nurmikoita (joilla telttailu oli yllattaen kielletty) ja kavaisin puutarhassa.

Sitten jatkoin matkaa kartasta loytamaani miekkamuseoon. Sinne oli aika hankala paasta. Tokion raideliikennesysteemi rasitti jalleen, hoksasin etta on kolmaskin firma joka hoitaa hommaa, ja tuo museo oli niiden reitin varrella. Ja jottei homma ole liian helppo, linjojen nimeaminen on viela jarkatty niin fiksusti etta on “keio line” ja “keyoo line”, joista toista ajaa eri firma. Jolla on tuosta reitista viela erikseen “uusi versio”, jonka varrelta tuo asema loytyi. Kun sinne lopulta paasin, kartasta ei ollut muuta hyotya kuin etta sita pystyi nayttamaan ihmisille ja kysymaan etta missa tuo paikka on? Joku neuvoi ensin pari korttelia vaaraan suuntaan, seuraava takaisin sinne missa ensimmaisen kerran olin hukassa, ja lopulta joku kavelytti minua muutaman korttelin verran ja neuvoi etta tuonne sitten suoraan, ja sielta se muutaman mutkan takaa lopulta loytyi. Ei kovin iso museo, mutta vaikuttavan nakoisia teria ja todella taidokkaita koristeita (varsinkin menukit). Oli tachi-, katana- ja tanto-kokoisia miekkoja, vanhimmat jostain 1200-1300 luvulta.

Tuolta jatkoin Tokyo Towerille, joka ei ole enaa Tokion korkein nakoalapaikka, mutta kuuluisin. Ilma onneksi selkiytyi tuohon mennessa vahan, aamummalla korkeimpien talojen ylimpia kerroksiakaan ei nakynyt. Katselin hetken maisemia ja sitten ryntasin kaymaan hotellilla ennen kuin lahdin tapaamaan tokiolaista tuttuani.

Huomenna taytyy jatkaa matkaa Nagoyaan. Nyt taytyy yrittaa saada Tokiosta ostamani kamat pakattua reppuun…

Toissailtana loysin Uenosta hienon lankkaribaarin nimelta Warrior Celt. Pikkuinen paikka, paljon ihmisia (suurin osa toki japanilaisia), joku paikallinen(?) blues-bandi soittamassa – vain kitaristi/vokalisti ja basisti, valilla joku kavi vahan huuliharppuilemassa.

Eilen aamupaivalla kavin Uenon puistossa, oli kuuma ja ostin automaatista syvajaadytetyn jaatelon. Istuin puun alla jollain kivipaadella testaamassa onko hampaat vai jaatelo kovempaa kun joku seta tuli juttelemaan. Han oli sen verran repalaisen nakoinen ja oloinen etta luulen etta han asui puistossa – siella asuu aika paljon kodittomia. Mies puhui hyvin englantia ja tekikin sita kaiken aikaa ja paljon, pysahtyi valilla vain kysymaan minulta jotain ja jatkoi sitten monologiaan joka liittyi lahinna siihen miten nuoret on nykyisin erilaisia, paljon lansimaisia vaikutteita ottaneita, ja miten huono juttu on etta ihmiset eivat enaa paljoa juttele keskenaan. Valilla koitin ohjailla tarinaa johonkin suuntaan valikysymyksilla. Istuttiin siina aika pitkaan, miekkosella ihan mielenkiintoista kerrottavaa, mutta lopulta tarina aina kaartui tuohon hanen mieltaan painavaan asiaan. Valilla han nousi ylos ja alkoi kivittaa lahistolle laskeutunutta korppia, korpit ovat ovelia pirulaisia jotka ovat valilla hyokanneet kimppuunkin, kuulemma.

Iltapaivalla ajelin junalla Yokohamaan tapaamaan siella asuvaa kaveriani. Kavimme syomassa okonomiyakia, ja Landmark Towerissa pimean tultua katselemassa Yokohaman valomerta ylhaalta kasin.

Tanaan yritin kayda Harajukussa katsomassa cosplayaajia ja muuta menoa Yoyogi-puistossa. Cosplayaajia ei nakynyt. Olin ehka paikalla vaaraan aikaan, tai sitten nyt ei ole cosplay-sesonki? Kauempaa puistosta loytyi lava, jossa esiintyi useampiakin bandeja, ja vieressa oli ulkoilmakirppis. Lopulta loysin myos puiston laidalle tulleet rockabilly-hemmot, mutta he ehtivat lahinna purkaa aanentoistolaitteensa vaaleanpunaisesta amerikanraudastaan pihalle kun alkoi sataa. Puolisen tuntia sateen loppumista odoteltuaan he kyllastyivat ja pakkasivat kamat takaisin autoon. Ehka cosplayaajat osaavat lukea saatiedotuksia?

Loppupaivan onkin satanut. Kiertelin vahan Akihabaraa kun se oli Yamanoten reitin varrella matkalla takaisin Uenoon, mutta aika ankeaa tuolla kadulla on sateessa harhailla.

Tokion raideliikenne ei ole kylla yhta mallikkaasti hoidettu kuin monessa muussa kaupungissa. Syy tahan on se, etta taalla on kaksi eri firmaa jotka hoitavat hommaa. Molemmilla on omat reittikarttansa ja asemansa. Kun menee metroasemalle, ja loytaa sielta lopulta reittikartan, ja vertailee sita aikansa turistikarttaan, oivaltaa lopulta, etta syy siihen miksi tietyn kohteen lahistolla olevaa pysakkia ei millaan loyda reittikartasta on se, etta kyseinen firma ei sinne aja. Sitten pitaa loytaa jostain lahistolta sen toisen firman asema, ja aloittaa reittikartan haku ja parserointi uudestaan. Ja reitithan tietenkin kerrotaan ilmoittamalla etta pysakki on vaikka Hibiya-reitilla. Kaikkihan sen tietaa kumman firman ajama se on…

Herasin aamulla turhan varhain ja katselin mita televisiosta tulee. Ihmettelin kun joka toisella kanavalla oli juttua Michael Jacksonista. Mita se nyt on tehnyt? Lopulta BBC:n kanavalta (japaniksi dubattu) paljastui jostain tekstista etta heppu on heittanyt veivin nurkkaan.

Olin edellisen yon yhdessa hotellissa Shinjukussa. Oletushuone haisi pahasti tupakalle, piti maksaa ekstraa etta paasi savuttomaan huoneeseen. Mun varsinainen Tokion majoitus, 5 yota, on taalla Uenossa, jossa on oikein hyvan tuntoinen huone. Otin japani-version, nukun mieluummin futonilla kuin jossain epamaaraisessa pomppulinnassa.

Tanaan kiertelin ensin Shinjukua. Alkoi olla jo sellainen hippiletti etta etsin parturin – loysin napparan pikapaikan, erinomaisesti hoidettu hiustenlyhennys maksoi tuhat jenia. Kavin syomassa “viking curry”-paikassa, noissa viikinkipaikat on buffeita joissa saa syoda esim. 90 minuuttia sen minka jaksaa. Shinjuku on kaupunginosa jossa on eniten kamerakauppoja. Katselin muistikortteja taas, paikoissa oli naytilla vain laatumerkkeja ja eivat ne tunnu yhtaan Suomea halvemmilta taallakaan.

Nyt iltasella kiertelin pikkuisen Uenoa. On kylla aika selvaa etta tama kaupunki on pelaajien ja anime/manga-fanien mekka, vaikken ole paassyt Akihabaraankaan viela.