R&A: Red Cliff

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Katsoin tosin vain yhden elokuvan, mutta se olikin sitten aika massiivinen: kiinalaisiin historiankronikoihin perustuva John Woon Red Cliff (osa I ja osa 2). Aasian ulkopuolella tuosta näytetään yleensä radikaalisti lyhennetty 2.5 tuntinen versio, mutta R&A festivaaleilla esitettiin, ensimmäistä kertaa länsimaissa, alkuperäinen täyspitkä versio. Se oli kahdessa osassa, ensimmäinen 150 minuuttia ja toinen 142 minuuttia, eli yhteensä 8 minuuttia vaille 5 tuntia.

27092009107

Jos Bio Rexin penkit olisivat istumalihaksille ystävällisempiä, ei olisi voinut uskoa tuijjottaneensa 5-tuntista elokuvaa, niin hyvin se vei mukanaan. Harharetkellä Hollywoodissa käynyt John Woo teki tällä leffalla erittäin vakuuttavan paluun Hong Kongiin.

Toisin kuin useimmat viimeaikaiset näyttävät historialliset Hong Kong-tuotannot, tämä ei ole wuxiaa, vaan sankarien taistelut tapahtuvat lähes pelkästään jalat maassa. Kunnon honkkari-tyyliin mukana on tietenkin koominenkin hahmo (tai pari), ja Woo on upottanut muutoin vakavaan ja tylyyn sotaelokuvaan huumoria varsin tyylikkäästi, esimerkiksi Zhuge Liangin yleisnerous alkaa vähitellen naurattaa.

Erittäin suositeltava – nimenomaan pitkänä versiona. Tämä on hankittava hyllyynkin.

posted on 27 September 2009 at 11:39
<∴>

Asema 6:n luola

Kävimme tutkimassa aidattuja alueita läheisen kuntopolun varrella (Oulunkylän urheilupuiston viereisessä metsikössä, ilmeisesti Patolassa). Sieltä löytyi kallioon louhittuja käytäviä ja tiloja, isoimpana eräänlainen luola (jota vartioi karhu):

P1010391
P1010388

Kuulin että ne ovat todennäköisesti ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituksia, ja tuon tiedon avulla haeskelemalla selvisikin mikä paikka se oikein oli: tukikohta XXI:n asema 6. Noista linnoituksista on oma sivunsa jossa on kartta mistä löytää muita sen osia.

posted on 22 September 2009 at 21:52
<∴>

Uudet haasteet

Valmistuin insinööriksi vuonna 1999, eli kymmenen vuotta sitten, ja pääsin silloin heti töihin firmaan, jossa olin jo opiskeluaikana harjoittelijana. Hommat olivat (pääasiassa) oikein mielenkiintoisia, ja työporukka oli loistava, mutta (varmaan lähinnä IT-alan yleisen epästabiilin tilanteen vuoksi) työympäristön alkuvuosien jännien juttujen tekemisen into ja “leppoisa” tekemisen meininki vähitellen katosi ja puuha alkoi viime vuosina tuntua ihan oikealta työltä. Yhä useampi (saman firman tai yleensä IT-alan työntekijä) sanoi joko leikillään tai tosissaan että “voisi tehdä jotain ihan muuta”, ja minustakin oli alkanut tuntua samalta: uusien tekniikoiden ja mielenkiintoisten tuotteiden tekemisen sijaan osakkeenomistajien tyytyväisenä pitäminen tuntui firman tärkeimmältä tehtävältä, ja sen saavuttamiseksi asetetut tavoitteet liikkuivat usein jossain omissa sfääreissään.

Keväällä 2009 firma sitten tarjosi mahdollisuuden siirtyä uusien haasteiden pariin – jonnekin ihan muualle. Kun minulla oli lisäksi tiettyjä intressejä muuttaa Oulusta Helsinkiin, päätin ottaa haasteen vastaan ja kokeilla että miltä tuntuisi lähteä uudestaan opiskelemaan.

Vaan mitä? Tietojenkäsittelytiede olisi tietenkin yksi vaihtoehto, mutta eihän se olisi “jotain ihan muuta”. Pohdin, pähkäilin, ja selailin yliopiston opinto-opasta ja hakusivuja. Luonnontieteet viehättivät, mutta matematiikan ja fysiikan opiskeluistanikin oli jo sen verran aikaa että en millään ehtisi uudelleenopiskella niitä niin hyvin että pärjäisin pääsykokeissa. Lopulta löysin tieteenalan jossa palaset loksahtivat kohdilleen.

Geologia. Hyvin konkreettinen luonnontiede – Maapallollahan osapuilleen kaikki, mikä ei ole eläin- tai kasvikuntaa tai ihmisen rakentamaa on geologiaa, ja sitä on aika paljon. Varmasti se on ainakin maanläheisempi ala (heh heh). Minua on viime vuosina myös alkanut kiinnostaa Maapallon (tai yleisemmin planeettojen) toiminta (alun perin lähinnä scifistisistä syistä) ja jostain syystä myös kivet, joita olen välillä Tervolan kivirakkaisilla vaaroilla kulkiessa käännellyt, paloitellut ja kummastellut. (Pohdiskeluvaiheessa luin myös Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen, joka onkin ainoa geologia-aiheinen scifi-kirja jonka tiedän). Geologian alalla on myös ilmeisen paljon hommia joissa ei tarvitse istua konttorissa kaikkia päiviä, joka tuon 10+ vuoden konttorityön jälkeen kuulostaa houkuttelevalta. Kun lisäksi pääsyvaatimukset näyttivät siltä että sinne olisi mahdollista jopa päästä (kaksi pääsykoekirjaa, ei mat/fys tehtäviä), täyttelin hakemuksen ja luin pari-kolme viikkoa jokseenkin ahkerasti pääsykoekirjoja. Pistin hakulomakkeeseen vielä kakkosvaihtoehdoksi tietojenkäsittelytieteen. Kävin kokeissa, joista jäi epätietoinen olo – geologiassa tekstiä tuli, mutta tuliko tarpeeksi? Tietojenkäsittelyn kokeessa oli mielenkiintoisia tehtäviä, mutta aika loppui kesken.

Japanissa ollessani sain tiedon että pääsin sisään, vieläpä juuri geologiaan. Elokuu menikin sitten lähinnä Helsinkiin muuttoa valmistellessa, ja nyt olen ihmetellyt yliopistomaailmaa kolmisen viikkoa. Nämä uudet haasteet ovat vielä ihan tuoreita.

posted on 19 September 2009 at 22:52
<∴>

Muutto

Muutto meni yllättävän näppärästi. Kantoapuna olleet hoitivat homman todella vauhdikkaasti – suuret kiitokset kaikille! Oulun päässä oli vielä kirjahyllyn purkua ja joidenkin tavaroiden kuplamuoviin paketointia tehtävänä kun kantaminen jo alkoi, mutta koska porukkaa oli tarpeeksi paljon, tämä ei ollut ongelma. Helsingissä oli enemmän kuntoilumeininki, koska kaikki tavarat jouduttiin kantamaan 80 rappusta ylimpään kerrokseen.

Oulun kämpän:

P1010329
P1010327
P1010339

kaupunkimaisemat:

P1010332
P1010338

vaihtuivat Oulunkylän yllättävän metsäisiin maisemiin (ensimmäinen kuva on keittiön ikkunasta, toinen parvekkeelta, josta näkyy kyllä muita taloja kun katsoo toiseen suuntaan):

P1010352
P1010353
posted on 6 September 2009 at 9:58
<∴>

Oulusta Oulunkylään

Nyt on viimeinen Oulun aamuni. Muuttokuorma lähtee illansuussa kohti Helsinkiä ja hyppään itse junaan ja menen perässä.

Tulin etelämmäs eli Ouluun asumaan heinäkuussa 1994. Asuin vuoden Myllytullissa, sitten olin kuukauden pois Oulusta kunnes palasin opiskelemaan, ja asuin Höyhtyällä OTO-kylässä useamman vuoden. Noihin aikoihin tämän viimeisimmän kämpän kohdalla eli Meritullissa oli pesäpallostadion.

Nyt valun vielä vähän kauemmas etelään. Hiukan huvittava sattuma on se, että asunto Helsingissä sijaitsee Oulunkylässä. Oulusta Oulunkylään, ehkä se pehmentää laskua.

Sain muuttolaatikot maanantaina, ja silloin tuntui että niitä on turhan paljon. Nyt olen viikon pakkaillut, ja tuntuu taas siltä että niitä on turhan paljon, koska ne ovat nyt täynnä tavaraa. Mistä tätä kamaa on näin paljon kertynytkin.. On tämä pakkailu ja kämpän siivoilu kyllä melkoinen urakka.

posted on 29 August 2009 at 12:35
<∴>

OMVF

Oulun Musiikkivideofestivaalit pyörii tällä viikolla. Eilen pidettiin ilmakitaransoiton MM-kisat. Kävin vilkaisemassa sitä kerran tai pari joskus vuosia sitten kun se oli pieni tapahtuma Rotuaarin lavalla, mutten sen jälkeen. Musiikkivideoita sen sijaan olen käynyt katsomassa silloin tällöin.

Tänään piipahdin katsomassa ohjelman nimeltä Package Deals: Japan, joka oli OMVF:lla maailmanensi-illassaan. Se on kokoelma japanilaisia lyhytelokuvia ja musiikkivideoita.

Abstraktimmat pätkät, kuten Tomonari Nishikawan äänettömät Sketch Film-kuvasekamelskat eivät niin kolahtaneet, mutta esimerkiksi Maya Yoneshon Kyoto Remix (2008), Nagi Nodan Yuki, Sentimental Journey (2003) ja Shoji Goton OOIOO, Umo (2007) olivat oikein viihdyttäviä musiikkivideoita. Ohjelman päätti Tsuki Inoue, The Woman Who Is Beating the Earth (2007), 21 minuutin lyhytelokuva naisesta joka nuijii elämänsä raiteilleen.

Missasin tänään OMAKEn kokoaman AMV-esityksen, voisin yrittää käydä katsomassa sen huomisen uusinnassa.

posted on 22 August 2009 at 20:08
<∴>
Page 6 of 89« First...45678...203040...Last »