hiidenkonttibeta

Pitihän se käydä katsomassa, kun en ollut 3D-elokuvaa aiemmin nähnyt, paitsi tietenkin joitain huvipuistojen tarjoamia erikoisuuksia vuosia sitten. Avatar siis. 3D-lasit sopivat silmälasien päälle pikkuisen paremmin kuin olin odottanut, muttei niitä erikoisen hauska ole kahta ja puolta tuntia käyttää. Olen kuullut myös silmälasittomien valittavan 3D-lasien epämukavuutta, joten ehkä niiden suunnittelija on tehnyt kompromissin siten että ne ovat epämukavat tasapuolisesti kaikille.

3D-elokuvassa on tietenkin enemmän visuaalisia ärsykkeitä kuin perinteisessä 2D-elokuvassa, joten ensikertalaisella oli paljon puuhaa jo kaiken seuraamisessa. Kolmiulotteisuuden vaikutelma tuntui jotenkin heiluvan “olemattoman” ja “syvän” välillä pitkin elokuvaa. Kuvauksessa pyrittiin todentuntuisuuteen, mutta joihinkin kohtauksiin olisi toivonut pientä liioittelua – lähinnä niihin, joissa lenneltiin syvyyksien yllä, mutta maisema tuntui ihan lättänältä. Täytyisi vertailun vuoksi käydä katsomassa joku 3D-animaatioelokuva, joissa epäilemättä leikitään ja liioitellaan syvyysvaikutelmalla paljon enemmän. Tuosta jäi kuitenkin sellainen fiilis, että 3D-elokuvien tekoa edelleen vasta harjoitellaan.

Elokuvana tuo ei ollut mikään ihmeellinen. Pandora-planeetan (kuun) fauna on luotu ottamalla elikoita Maasta, ja muokkaamalla niistä epäuskottavia muukalaisversioita. Kertokaa, mitä ihmeen etua niille elukoille on tuplaetujaloista? Tarinan puolesta Avatar on uudelleenfilmatisoitu Pocahontas tai Dances with Wolves.

Teknologiademona Avatar on ihan mielenkiintoinen, mutta elokuvana aika tusinatavaraa. Sen suosio ei yllätä, mutta sen arvostus kyllä: tällä hetkellä IMDb:n top-250 listan sijoitus #37, ja Golden Globenkin se sai.

Leffan jälkeen piipahdimme katsomassa Senaatintorin valoshowta.

Senkään hienoutta en osannut arvostaa. Joitain värivaloja ja valoefektejä, ja taustamusiikkia. Ensimmäiseksi tuli mieleen että semmoisiahan oli nähty jo 90-luvun puoliväliin mennessä lukemattomia – demoja tosin harvemmin projisoitiin kirkonseinään. Kaikille jotka pitivät tuota jotenkin ihmeellisen hienona, suosittelen katsomaan muutamia kymmeniä vastaavia esityksiä tuolta: scene.org tai tuolta: demoscene.tv. Ehkä minulla oli ylikriittinen olo tuona päivänä.

Vietin uudenvuodenaattoa Helsingissä. Katselimme ilotulitusta 14-kerroksisen talon katolta Pasilasta. Sieltä näkyi kyllä kauas, ja ympäri kaupunkia ammutut raketit näkyivät hienosti, niitä räjähteli horisontissa joka suunnalla. Mutta varsinainen kaupungin ilotulitus oli sen verran kaukana että se näkyi kovin pienenä, ja varsinkin kännykameran kuvissa raketit jäivät aika vaatimattomiksi:

Ilotulitus ei siis ollut kovin vaikuttava, kun olin tottunut katselemaan Oulun vuodenvaihteen ilotulituksia parin sadan metrin etäisyydeltä. Mutta oli hauskaa havainnoida valon ja äänen nopeuksien eroja, paukahdusten kuuluminen kun kesti hyvän aikaa.

Bloggailu on jäänyt jälleen vähille tässä syksyn mittaan. Olen kuitenkin napsinut kuvia lähinnä manpitsua ajatellen, joten puranpa nyt niitä takautuvasti:

Täällä kasvaa melko runsaasti vaahteraa, joilla on aika näyttävä ruska, koska niillä on isot lehdet jotka voivat olla hyvinkin vahvan keltaisia:

Yliopiston observatoriolla oli 3.11. avointen ovien päivä. Kävimme siellä kierroksella, kuten kävi aika moni muukin – välillä oli melkoinen tungos, ja siitä johtuen paljon odottelua. Kuvassa vanha kiinteä ohikulkukone, jolla on ollut mukava tehdä havaintoja patjalla makaillen – paitsi että jos ulkona oli pakkasta, myös sisällä oli pian pakkasta, koska havainnointia varten aukaistiin kattoluukut:

Lunta on tullut jo pariinkiin otteeseen. Joitain päiviä sitten ennustettiin 30 cm lunta tuovaa myräkkää, mutta eipä sitä oikeasti sitten tullut kuin pari senttiä. Joku pyöräytti kuitenkin aika tyylikkään lumiukon pihalle:

Oulunkylässä on ollut myös pari tulipaloa sinä aikana kun olen täällä asunut. Ensin paloi yksi baari, ja viime viikonloppuna läheisellä huoltoasemalla oli sen verran isompi palo että se pääsi moneen mediaankin – tosin jääden Rautatieaseman vesivahingon jalkoihin.

Kävimme 29.9. geologian laitoksen fuksiekskursiolla, eli uusille geologianopiskelijoille järjestetyllä retkellä jossa meille esiteltiin muutamia geologisesti kiintoisia kohteita.

Ensimmäinen kohde oli Nordkalk Oy:n Tytyrin kalkkikivikaivos Lohjalla. Museon lisäksi pääsimme katsomaan myös tuotanto-osastoa 350 metrin syvyydessä. Kaivoksessa ajeltiin autolla 4×4 metrisiä tunneleita pitkin, joita siellä on ainakin yli 50 km verran. Toisen kuvan systeemi on murskaamo. Viimeisessä on hyvin Indiana Jones -tyyppinen vanha vaunu.

Kaivoksessa pääsi näkemään pari louhosta, jotka olivat yli 100×100x50 metriä kokoisia tyhjiä tiloja. Jotenkin niiden mittasuhteita oli vaikea käsittää, ne näyttivät ehkä jumppasalin kokoisilta kunnes joku kertoi minkä kokoisia ne oikeasti ovat.

Kaivoksella työskenteli ilmeisesti myös joku videopelaaja:

Seuraava kohde maaperäkohde, 2. Salpausselän reunamoreenin leikkaus Karjalohjalla. Heti kun bussi kääntyi kohdetta lähimmästä risteyksestä, alkoi tulla kaatamalla vettä. Pienen odottelun jälkeen sade vähän hellitti ja päästiin katsomaan hiekka/moreenikerrostumia:

Kolmanneksi ajeltiin katsomaan basalttista tyynylaavaa. Heti kun tultiin lähemmäs paikkaa, alkoi sataa kaatamalla. Esitelty kallio oli ihan märkä, joten yksityiskohtia oli vaikea havaita.

Tuolta jatkettiin Aijalan vanhalle kaivokselle, jossa käytiin tutkimassa rikastushiekan loppusijoituspaikan ympäristövaikutuksia (hiekkaa on ajettu sinne muistaakseni 70-luvun alkupuoliskolle saakka, eikä siellä vieläkään kasva juuri mitään, ja lisäksi sieltä virtaavalla vedellä on melkoisesti kohonneita pH ja muita arvoja):

ja vasaroimassa kaivosmontun sivukivistä malminäytteitä. Kesken tuota touhua alkoi sataa kaatamalla vettä, ja lähdimme pois.

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Katsoin tosin vain yhden elokuvan, mutta se olikin sitten aika massiivinen: kiinalaisiin historiankronikoihin perustuva John Woon Red Cliff (osa I ja osa 2). Aasian ulkopuolella tuosta näytetään yleensä radikaalisti lyhennetty 2.5 tuntinen versio, mutta R&A festivaaleilla esitettiin, ensimmäistä kertaa länsimaissa, alkuperäinen täyspitkä versio. Se oli kahdessa osassa, ensimmäinen 150 minuuttia ja toinen 142 minuuttia, eli yhteensä 8 minuuttia vaille 5 tuntia.

Jos Bio Rexin penkit olisivat istumalihaksille ystävällisempiä, ei olisi voinut uskoa tuijjottaneensa 5-tuntista elokuvaa, niin hyvin se vei mukanaan. Harharetkellä Hollywoodissa käynyt John Woo teki tällä leffalla erittäin vakuuttavan paluun Hong Kongiin.

Toisin kuin useimmat viimeaikaiset näyttävät historialliset Hong Kong-tuotannot, tämä ei ole wuxiaa, vaan sankarien taistelut tapahtuvat lähes pelkästään jalat maassa. Kunnon honkkari-tyyliin mukana on tietenkin koominenkin hahmo (tai pari), ja Woo on upottanut muutoin vakavaan ja tylyyn sotaelokuvaan huumoria varsin tyylikkäästi, esimerkiksi Zhuge Liangin yleisnerous alkaa vähitellen naurattaa.

Erittäin suositeltava – nimenomaan pitkänä versiona. Tämä on hankittava hyllyynkin.

Kävimme tutkimassa aidattuja alueita läheisen kuntopolun varrella (Oulunkylän urheilupuiston viereisessä metsikössä, ilmeisesti Patolassa). Sieltä löytyi kallioon louhittuja käytäviä ja tiloja, isoimpana eräänlainen luola (jota vartioi karhu):

Kuulin että ne ovat todennäköisesti ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituksia, ja tuon tiedon avulla haeskelemalla selvisikin mikä paikka se oikein oli: tukikohta XXI:n asema 6. Noista linnoituksista on oma sivunsa jossa on kartta mistä löytää muita sen osia.