Vasara ry järjestää tänä vuonna ekskursiona Suomi-Ruotsi-Norja -kierroksen, jonne olen osallistumassa. Eli seuraavat lähes pari viikkoa matkataan bussilla (Googlen mukaan noin 3300 km), ihmetellään välillä kaivoksia, stromatoliitteja, maaperäkohteita, vuonoja, meteoriittitörmäyskraatteria ja ties mitä. Reitti on osapuilleen tällainen:
Toisin kuin kartassa, Tukholmasta tullaan laivalla Helsinkiin eikä Turkuun.
Mo i Ranassa on mahdollista tehdä opastettu retki Svartisenin jäätikölle. Lähtö reissuun on huomenna sunnuntaina.

Elokuun 20. päivä tuli täyteen 120 vuotta Lovecraftin syntymästä, jonka seikan kunniaksi scifiklubi järjesti ‘piknikin’, joka tosin kylmenneiden säiden vuoksi pidettiin pubissa. Muutama Cthulhun inkarnaatiokin saapui paikalle. Lovecraftin kunniaksihan tosin on luonnollisesti kohotettava lonkero eikä stout.
Helsingin keskustasta katsottuna tämä Oulunkylä on kuulemma maaseutua. Pidin tätä vitsailuna, mutta eilen Oulunkylän ostarilla näkemäni ilmoitus herätti pienen epäilyksen:
Tuo “maatalouslomittaja” Jösse Järvenpää on joku vara-Irwininä tunnettu artisti.
Epäselväksi jää, että onko tilaisuus oikeasti Hankkijan järjestämä, vai onko sillä muuten vain Hankkija-teema.
Saksalainen SilverCrest/digi-tech/Lidl 4-LD2449 on varsin hieno sääasema. Se näyttää sisä- ja ulkolämpötilojen ja ilmankosteuden lisäksi myös päivän sään ihan kuvana, ja ennustaa sään neljälle seuraavalle päivälle (ilmanpainetta se ei ikävä kyllä kerro, mutta se pitää kellonsa ajassa DCF77-radiosignaalin avulla, jonka se jopa kuulee silloin tällöin, ilmeisesti riittävän hyvillä radiokeleillä).
Tämän päivän säästä se osasi kertoa että vettä tulee ja ihan kunnolla:
Ulkona taas näytti tältä (valkoiset jutut ylälaidassa eivät ole pilviä, vaan auringon heijastuksia lasissa, ja metsän yläpuolella oleva valkoinen on ylivalottunutta taivasta):
Tämä nerokas aparaatti tekee sääennusteensa mittaamalla lämpötilan ulkoanturilla ja ilmankosteuden sisältä – nämä tiedot yhdistämällä se osuu joskus vahingossa oikeaankin, mutta useimmiten sen sääennusteet ovat yleinen huvituksen aihe. Pakko tosin myöntää että ulkolämpötilaa mittaava anturi ei ole optimaalisesti sijoitettu, vaan se on lasitetulla parvekkeella, toki pois suorasta auringonpaisteesta mutta ei tänään varjossa ihan +35°C ollut.
Seuraavien päivien ennuste:
su 4.7.: pilvistä
ma 5.7.: vesisadetta
ti 6.7.: puolipilvistä
ke 7.7.: aurinkoista
Vertailun vuoksi Ilmatieteen laitoksen ennuste:
Saas nähdä kumpi osuu lähemmäs.
päivitys: tiistaina satoi, muutoin oli aurinkoista. Torstaina satoikin sitten hiukan enemmän:
Ala-asteikäisenä tykästyin heviin. Parilla koulukaverillani ja parin muun isoveljillä oli tässä merkittävä vaikutus, koska he ystävällisesti nauhoittelivat levyjään ja esittelivät bändejä – pääasiassa tosin sillä hetkellä pinnalla olevia artisteja, kuten Iron Maiden, W.A.S.P., Twisted Sister, Accept ja Dio. Iron Maiden osui ja upposi aika tehokkaasti, mutta hienoin kaikista oli Dio.
Tunsin levyt Holy Diver, The Last in Line ja Sacred Heart aika tarkkaan. Sitten tuli vastaan Dream Evil. Ensimmäinen kappale, Night People, on reipas ralli muttei välitön klassikko, mutta seuraava, nimikkokappale Dream Evil, kolahti todella kovaa. All the Fools Sailed Away oli “vain” mielettömän hieno. Dio sai ikuisen hyväksyntäni.
Dream Evilin jälkeen ajauduin vähitellen kuuntelemaan enimmäkseen progea, joten en tunne sen jälkeen julkaistuja Dion levyjä niin hyvin, olen kuunnellut niitä vasta viime vuosina. Wanhaa Dioa kuuntelin kyllä edelleen silloin tällöin, ja kun päädyin joidenkin vuosien kuluttua tutustumaan vanhempiin hevi-klassikoihin, löysin Ronnie James Dion uudestaan – Rainbown ja Black Sabbathin laulajana/biisintekijänä. Ja vakuutuin hänen mahtavuudestaan uudelleen.
Diolla on ollut melkoinen ura (takana yli 50 vuotta muusikkona) – loistavia bändejä, hienoja levyjä, upeaa laulutyötä, ikuisia biisejä (onneksi en tunne vielä hänen koko tuotantoaan – voin löytää uusia helmiä!). Kiitos niistä kaikista. Lepää rauhassa, Ronnie James Dio.
When there’s lightning – it always bring me down
Cause it’s free and I see that it’s me
Who’s lost and never found
I cry out for magic – I feel it dancing in the light
But it was cold – I lost my hold
To the shadows of the nightThere’s no sign of the morning coming
You’ve been left on your own
Like a Rainbow in the DarkDo your demons – do they ever let you go
When you’ve tried – do they hide -deep inside
Is it someone that you know
You’re a picture – just an image caught in time
We’re a lie – you and I
We’re words without a rhymeThere’s no sign of the morning coming
You’ve been left on your own
Like a Rainbow in the Dark
Dio – Rainbow in the Dark
Aperture 3:n kolmannen päivitysversion ilmestyttyä aloin vihdoin kokeilla sen kasvontunnistusominaisuutta, joka ei ole foorumeilla saanut osakseen kovin vuolasta ylistystä, mutta olisi kyllä toimiessaan (ja ominaisuuksiltaan hiukan parannettuna, kuten nimien asettaminen avainsanoiksi lisättynä) ihan kätevä työkalu.
Pistin siis rastin Enable Faces-ruutuun ja jätin Aperturen pähkäilemään kuvakirjastoani noin 10 tunniksi. Tuon jälkeen se läväytti eteen kokoelman löytämiään kasvoja ja kyseli että ketähän nämä ovat? Pian ensimmäisten nimeämisten jälkeen se alkoi jo tunnistaa samoja kasvoja muista kuvista, ja kun aikansa hyväksyi sen ehdottamia nimiä (tai kertoi, jos se arvasi väärin) ja lisäili nimiä tunnistamatta jääneisiin kuviin, se tuntui osaavan jo aika hyvin.
Mutta sitten tuli takauma. Ilmeisesti kun nimesi jostain henkilöstä riittävän paljon eri kulmista, eri ikäisinä, eri partaisina, erilaisilla laseilla varustettuna ja muuten erilaisia kuvia, se hukkasi jutun juonen eikä tunnistanut enää juuri ketään. Pienellä haeskelulla löysin eräältä foorumilta vinkin, jolla voisi kokeilla onneaan uudestaan. (Aperture tallettaa kasvontunnistustiedot Faces.db tiedostoon jota siirtelemällä voi tehdä erilaisia yrityksiä tuhoamatta aiempien tunnistussessioiden tuloksia).
Toinen, hauskempi, piirre on hutit joita se tekee. Sen lisäksi, että se tunnistaa jossain kuvassa esiintyvän ihmisen joksikin toiseksi ihmiseksi, se tunnistaa kasvoja myös esimerkiksi koirilta ja patsailta:
mikä on vielä ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, mutta paikoitellen tuo naamantunnistusalgoritmi menee kyllä aivan täysin metsään. Vai tunnistaako joku sukulaisiaan tai tuttaviaan seuraavista:
Asia on toki ollut algoritmin tekijöilläkin tiedossa, josta syystä ohjelmasta löytyy “ei tämä mikään naama ole”-valintakin.
Vaan mitähän tuo tekisi, jos antaisi jollain logiikalla nimiä noille satunnaisille objekteille? Kertoisi vaikka erilaisista pensaista että tämä on Pirkko-täti ja ovenkahvoista että sehän on selvästi naapurin Olli. Saako algoritmeja kiusata?