VR ja perille viemisen kadotettu taito

17:35 Jyväskylästä Tampereen kautta Helsinkiin lähtenyt loppuunmyyty Pendolino pysähtyi Jämsään koska rata siitä eteenpäin oli poikki raiteilta pudonneen veturin takia. Kun olimme istuneet junassa tunnin odottaen että matka jatkuisi, konduktööri tiedotti että järjestetään korvaava bussikuljetus.

Alunperin VR valehteli meille että busseja menee sekä Tampereelle että Helsinkiin. Kun noin 20:00 pääsimme “Helsingin” bussiin, selvisikin että kaikki bussit vievät vain Tampereelle, josta matkustajat saavat hankkiutua Helsinkiin omin nokkinensa. Hyvä VR, juuri näin tulee toimia. Matkustajat ostavat liput kalleimmalla junalla Helsinkiin ja pääsevät Tampereelle selvittämään mahdollisia sunnuntai-illan junavuoroja.

Asemalla oli värikästä porukkaa, odotus alkoi tuntua niin pitkältä että kuului ehdotuksia Animecon Jämsän järjestämisestä.

15072007069
mobile post on 15 July 2007 at 20:30
<∴>

Paluumatkalla Finnconista

Paluumatkalla keisari Pirkin avaamasta maatalousnäyttely Finnconista (jossa lehmä lensi, ellei se ollut huollossa). Nyt istumme pendolinossa vähän matkan päässä Jämsän asemalta ja olemme motissa – Talviossa(?) on pudonnut veturi raiteilta ja rata on siis tukossa. Konduktööri kuulutti äsken lisätietoa: “noin kymmenen minuutin kuluttua .. saamme lisää tietoa”. Hienoa.

Jyväskylässä satoi suurimman osan conia, joten cossaajien kuvailu pihalla jäi vähän vähemmälle.

15072007063
14072007055

14072007051
14072007049

Kuuntelin lähinnä Finnconin ohjelmia, mm Petri Hiltunen oli useaan otteeseen kertomassa hassuista ja/tai huonoista scifi- ja kauhuelokuvista. “Zombieita ei ole koskaan liikaa”. Animeconin puolelta Kempin ja Nikanderin “animen kliseet ja tropet” oli myös hieno.

Ja kymmenen minuutin kuluttua meille kerrottiin että “odottelemme lisätietoa”.

mobile post on at 18:59
<∴>

Kohti Finnconia

Matkalla Finnconiin/Animeconiin OMAKEn järjestämällä conibussilla. Aluksi täällä soi Evangelionin soundtrack, joka varmaan hämmensi kuskia – bussillinen oudosti pukeutuvia teinejä (ja muutama nörttisetä tai vastaava epänormaali joka hengaa oudosti pukeutuvien teinien kanssa sen sijaan että istuisi terassilla olutta ottamassa) kuuntelee klassista?! No, sen jälkeen soi jo popimpaa musiikkia. Hamster Dance vasta kahdesti.. (np: Boa – Duvet)

13072007045

Pysähdyimme Pihtiputaalla huoltoasemalla jolla mainostettiin siellä olevaa näyttelyä: “näe maailman suurin valkohai. Sisäänpääsy 2€”. Olikohan niillä siitä kuva vai miten sen pääsisi näkemään, jäi epäselväksi. Tuskin se ainakaan täytettynä on Pihtiputaalaisen huoltoaseman takahuoneessa.

mobile post on 13 July 2007 at 21:27
<∴>

Löytöjä sateessa

Tänäänkin satoi suurimman osan päivää, ja ukkosti myös. Ei minulla varsinaisesti ole mitään sadetta vastaan – ilma puhdistuu ja märkänä lähes kaikki ulkona näyttää valokuvauksellisemmalta. Se vain vähän häiritsee, että sade yltyy kovimmilleen aina sillä hetkellä kun olen menossa pihalle.

Kun sade viimein hellitti, lähdin ulos harhailemaan. Valkosipuliyö-tapahtumat alkavat tänään, ja tori valmistautui siihen, lisäksi löysin kasan jänniä metallitankoja:

12072007042
12072007040

Tästä betonimöhkäleestä taas tajusin vasta myöhemmin, että sehän on selkeästi robotin naama:

12072007039

Sillä on vielä jotenkin Nick Park-mainen (tai Wallace-mainen) virne.

posted on 12 July 2007 at 21:03
<∴>

Jalusta-akrobatiaa

Kävin kuvaamassa uudelleen paria kohdetta, jotka löysin muutama päivä sitten. Ensimmäisellä kerralla mukanani ei ollut jalustaa, joten turvauduin ISO 400 tarjoamiin valotusaikoihin ja kuvanvakaimeen. Kun sitten tutkin noita otoksia, totesin ettei niillä ole mitään muuta virkaa kuin että vähän pystyy hahmottamaan kuvakulmia ja polttovälejä joita käyttää sitten jalustan kanssa.

Ensimmäisellä kerralla oli satanut reippaasti pitkin päivää, ja kaikki oli märkää. Pari päivää sitten tein ensimmäisen uuden yrityksen jalustan kanssa, ensimmäiselle kohteelle, eli metallihärveleille, mutta kuten olin arvellutkin niin kuivana niissä ei ollut mitään mielenkiintoista. Tänään satoi taas pitkään, ja heti kun se vähän laantui, hipsin paikalle harrastamaan jalusta-akrobatiaa. Parin metallihärvelin välissä oli sen verran ahdasta, että sai taivutella jalustan lisäksi itseäänkin vaikeisiin asentoihin että näki etsimeen. Kulmatähtäin olisi välillä kiva.

Manfrotto 055PRO on uskomattoman hyvä jalusta! Sen saa väänneltyä mitä hankalimpiin paikkoihin. Jos tarvitsee päästä matalalle, se menee ihan littanaksi maata vasten. Korkeimmillaan taas ei tarvitse kyykistellä että näkee etsimen – vieläpä nostamatta keskiputkea. Keskiputken saa kiinnitettyä pystyasennon lisäksi myös vaaka-asentoon, mikä on aivan loistava ominaisuus. Käytän päänä Novoflexin pienempää MagicBallia joka myöskin on täysin kalliihkon hintansa arvoinen. Ainoa haittapuoli tuossa jalustassa on, että se painaa sen verran ettei sitä tule kannettua joka paikkaan mukana. Järkyttävän kallis hiilikuituversiokaan ei ollut niin paljon kevyempi että se olisi tuntunut hintansa arvoiselta..

Toiselle kohteelle annoin nimeksi Mordor, johtuen lähinnä paikallisista lammikoista joiden vesi oli punertavaa ja haisi vahvasti urealle. Jännän näköistä mutta tuolla oli keskittymisvaikeuksia ja piti pestä jalustan jalkojen päät ja kengänpohjat visiitin jälkeen.

posted on 10 July 2007 at 22:22
<∴>

City rabbit after morning rain

I woke up before 0600 to the sound of rain drumming the metallic window ledge. After an unsuccessful re-sleep attempt I decided to grab my camera and go out. The rain stopped when I was getting ready, and it wasn’t so totally wet on the outside that I had hoped for.

Someone else was wandering around, too:

20070707-064602-8326-mp

Photographed with dSLR, not camera phone. Too bad my zoom maxed out at 85mm – the picture above is only about 15% of the whole frame. This guy freaked out after hearing some shutter noise and I couldn’t get closer.

posted on 7 July 2007 at 8:43
<∴>
Page 27 of 89« First...1020...2526272829...405060...Last »