Oulussa pidettiin tänään wushun SM-kilpailut, joita piipahdin katselemassa objektiivin läpi. Kisojen aikataulusta näkee, että lajeja oli aika paljon. Seurasin kisoja ensimmäiseen palkintojenjakoon saakka.
Miesten Changquan/Nanquan olivat ensimmäisinä lajeina:
Sitten nähtiin naisten Taijiquania, etualalla Chen-tyylin 56 liikkeen sarjaa ja takana Yang-tyylin(?) 24 liikkeen sarjaa:
Seuraavaksi aseelliset joukkuelajit:
Miesten Gunshu/Nangun/Qiangshu tarjosi taas vauhdikkaampaa menoa, muistaakseni tässä kuvassa levitoiva helsinkiläinen kilpailija kuuluu wushun maajoukkueeseen:
EM-kultaa voittaneen kuopiolaisen Tarmo Hakkaraisen Taiji Kungfu Fania:
Kuvasin myös 16mm MC Zenitar -kalansilmäobjektiivilla tuolla autonäyttelyssä tänään:
Kyseinen linssihän on käsitarkenteinen, ja sen tarkentaminen ei ollut useimmiten kovinkaan helppoa. Vaikka Ouluhallissa näytti silmälle valoisalta, siellä oli oikeasti sen verran hämärä että kamera piti ruuvata jonnekin 800-1600 ISO välille että se näki mitään, ja kun tuon linssin läpi näki kerralla aina puoli hallia oli tarkentaminen kohteeseen, joka näytti olevan metrin päässä mutta oli oikeasti 40cm päässä, aika operaatio.
Käväisin tänään American Car Showssa testailemassa uutta objektiivia, tässä kuitenkin pari kännykuvaa:
Shelby GT 500:sta oli näytteillä moderni, vuoden 2007 malli. Pieni pettymys – 1967 mallilla olisin saanut täydennettyä Gunsmith Cats-havaintojen kokoelmaani.
Jälleen lisää paikantalletusta, muttei vieläkään metsässä.
Käänsin SiRFdemolla LD-3W:stä staattisen navigoinnin pois päältä (tuota suositeltiin jalankulkijoille), ja kävelin jälleen pari kilometria. LD-3W oli samassa olkaviileketaskussa kuin eilen, Garmin repun sivutaskussa:
Kajaanintien varrella hautausmaan puolelle poikkeava reitti on ihan oikein, menin sitä kautta. Täysikokoisesta versiosta voi hyvin vertailla miten Garmin ja LD-3W pärjäävät pikkutarkassa paikannuksessa: kävelin Franzenin puistossa ylimääräisen kierroksen patsaan ympäri. Garminin punainen viiva seuraa reittiä varsin tarkasti, Nokia vähän sekoilee.
Ojakadun ja Torikadun risteyksen lähellä menin sisään Valveeseen ja kuljin sen läpi. Garmin hukkasi tässä sateliitit, ja reitissä on yhdistettynä pari pistettä (aivan suora viiva Valveen läpi). Nokia sekoili kunnolla ja piirsi ylimääräisen silmukan Franzenin puiston ympäri. Se alkoi sekoilla myös talojen välissä Rantakatua lähestyttäessä.
Sports Tracker on kyllä hieno väline kuntoilijalle, tälläkin reitillä sillä sai kasaan 1.2km enemmän kuin Garminilla – melkein puolitoistakertainen matka :-)
Nokia LD-3W GPS-palikka näytti eilisessä testissäni paljon epätarkemmalta kuin olen ymmärtänyt sen olevan: onhan se kuitenkin 20-kanavainen Sirf Star III, kun taas Garmin GPS 60 on 12-kanavainen ja julkaistiin 2004 (LD-3W on pari vuotta modernimpi, vuodelta 2006), mutta siinä on tarkka quad-helix antenni.
Tein siis uuden pikaisen kokeilun: sijoitin palikan repun olkaviilekkeessä olevaan pikkutaskuun, jossa kuljetan yleensä puhelinta, ja vielä varmasti antennipuoli ulospäin. Paremman signaalin sille saisi vain teippaamalla palikan päälaelle. Ja kas, jopas siistiytyi tuo kuljettu reitti:
(kuvan täysikokoinen versio) Vasta keskustassa alkaa harhailu (en kävellyt mitään silmukoita, vaan ihan suoraan katuja pitkin ja tein geometrisen tarkkoja 90 asteen käännöksiä risteyksissä), ja paljon lievempänä kuin eilen.
Tämän perusteella palikan kanssa on sittenkin toivoa. Metsätesti täytyy vielä tehdä, ja kokeilla näkeekö palikka kamerarepun sivutaskusta ketään.
Löysin lisäksi työkalun nimeltä SiRFdemo, jolla pitäisi pystyä hienosäätämään myös LD-3W:tä.
Olen käyttänyt Garminin GPS:ää tallettamaan sijaintia valokuvien geotäggäystä varten. Nyt kun kännykätkin kykenevät GPS:ään, olisi kivaa jos pystyisi luopumaan yhdestä raahattavasta laitteesta. N95:n integroitu GPS vaatii että luurin näppäimistö on liu’utettuna avattuun asentoon, ja vaikka tämän epäkäytännöllisyyden kanssa pystyisi elämäänkin, niin kyseinen GPS:n kuvatus ei ole herkimpiä ihmisen rakentamia instrumentteja. Ulkoisia Bluetooth-liitännäisiä GPS-palikoita on kuitenkin olemassa, ja ne ovat aika paljon keveämpiä kuin Garmin.
Tein tänään ensimmäisen pikaisen vertailun: Garmin GPS 60 vs Nokia LD-3W GPS-palikka + Sports Tracker beta v1.71.
Suoritin testin laittamalla Garminin ja LD-3W:n reppuni etutaskuun yrittäen saada ne olemaan peittämättä toisiaan. LD-3W:llä on ilmeisesti jonkin verran väliä sillä että kumpi puoli siitä on kohti taivasta; tätä en huomioinut joten täytyy tehdä vielä toinen mittaus asetellen se varmasti oikein päin. Toisaalta tuo on merkityksetöntä reaalimaailmassa: palikka pitää voida heittää taskuun ja sillä selvä (näin olen tuolle Garminillekin tehnyt), ei sitä viitsi alkaa sen enempää asentamaan.
Sports Tracker tallettaa sijaintitiedon sekunnin välein, asetin Garminin tekemään samoin. Sitten kävelin jokseenkin vaihtelevan kaupunkireitin. Nokian reitti on kuvassa sinisellä ja Garminin punaisella:
Täysikokoinen kuva löytyy täältä.
Garminin reitistä puuttuu pätkiä, ja lopussa on pitkä horjahdus jonnekin Stora Enson sellutehtaan rantaan. Se talletti 700 sijaintitietoa ja sen tallettaman reitin pituus on noin 4.3km.
Nokian tallettama reitti näyttää siltä kuin Garminia seuraisi pitkässä talutushihnassa vilkkaanpuoleinen koira. Reitti on katkoton, mutta hortoilee hurjasti sinne tänne. Pituutta reitillä on 13.35km ja sijainteja talletettiin lähes 1900.
Lähtöpiste on Peltolassa, oikealla ylhäällä. Kuljin aluksi Pohjantien suuntaista pyörätietä, jolle kumpikaan ei oikein osu. Kajaanintien alikulun jälkeen molemmat alkavat olla tietoisia siitä missä ollaan. Pohjantien alikulun jälkeen matka jatkuu kohti Raksilan uimahallia, mutta Nokia eksyy jonnekin etelämmäs. Garmin menettää yllättäen signaalin uimahallin nurkalla, eikä näe satelliitteja Pikkukankaan metsikössä, missä Nokia on hyvin kartalla. Pidän tätä Garminin kohdalta aika outona.
Nokia pysyy reitillä myös Prisman ja Euromarketin välin, Garminin reitti menee marketin poikki. Garmin hukkaa taas signaalin rautatien alittavassa tunnelissa, mutta pääsee hyvin kartalle sieltä pois tullessa. Kaupunkiin tultaessa Nokia alkaa taas vaeltaa hurjasti.
Keskustassa Garminin reitti on muuten hyvä, mutta näyttää olevan kokonaisuudessaan parikymmentä metriä sivussa oikeasta reitistä – voi olla sijainnin epätarkkuuden sijaan myös ongelma reitin piirtämisessä kartalle. Stockmannille mennessä Garmin kadottaa taas signaalin. Sieltä ulos tullessa uuden reitin alkupiste on jossain yli kilometrin päässä.
Nokia jatkaa hillitöntä harhailuaan (kuvan vasemmassa ylälaidassa on mittakaava: nuo Nokian reitin viivan siksakit ovat helposti yli 100m pitkiä), ainoastaan kulkeminen suoraan avoimen torin poikki on jokseenkin kohdillaan. Reitti päättyy Kiikelin sillan päätyyn, Garmin näyttää sen varsin tarkasti oikein.
Koska Oulu ei todellakaan ole mitään vuoristoa, korkeustiedon tarkkuutta voi yrittää hahmottaa yksinkertaisilla keskiarvolaskuilla.
Garminin korkeustieto oli kohtuullisen tasaista: keskiarvo on 10m ja keskihajonta 7m. Minimi -13m tuli pian aika syvällä käyvän alikulun jälkeen ja maksimi 30m löytyi reitin alusta, missä varmaan olikin korkein kohta.
Nokian korkeustieto oli yhtä vilkasta kuin sijainti muutenkin. Ensimmäinen 6.3km (Garminin mielestä tuohon pisteeseen oli vain noin 700m) kuljettiin tismalleen 29 metrin korkeudessa, sitten korkeus alkoi vaihdella. Matalimmillaan käytiin torin laidalla -393m syvyydessä ja Otto Karhin puiston keskellä on 607m korkea tunturi, joka on tähän saakka jäänyt ainakin minulta huomioimatta. Keskimäärin kuljettiin 65m korkeudella ja datan keskihajonta on 76m.
Garminin datasta saa perusarvot:
<trkpt lat="65.010215677" lon="25.507172216"> <ele>23.689575</ele> <time>2008-04-23T12:59:41Z</time> </trkpt>
Sports Tracker tallentaa sijainnin vähemmällä määrällä desimaaleja, ja pistää GPX-exporttiin mukaan myös laskemiaan arvoja:
<trkpt lat="65.010223" lon="25.507517"> <ele>29.0</ele> <speed>10.5</speed> <course>305.4</course> <desc>Speed 10.5 km/h Distance 2.47 km</desc> <time>2008-04-23T15:59:41.27</time> <name>135</name> </trkpt>
Tässä vielä molemmat reitit GPX-formaatissa: Garmin, Nokia
Kumpikaan ei ole minusta ylivoimaisesti toista parempi: Nokia voittaa, jos riittää että sijainti tiedetään parin sadan metrin tarkkuudella. Garmin näyttää sijainnin keskimäärin tarkemmin, mutta ei talleta mitään jos se hukkaa signaalin. Yleisestä harhailustaan huolimatta Nokia talletti järkevän sijainnin aseman tunnelissa jossa Garmin oli aivan ulkona.
GPX-tiedoston sai Sports Trackerista ulos helposti ja nätisti. Garminin reitit (haettu laitteesta ja talletettu GPX:ksi GPSBabelilla) ovat useassa pätkässä, ja TrailRunner latasi jostain syystä vain osan niistä (pisimmät pätkät) joten jouduin vähän kikkailemaan että sain syötettyä sille loputkin.
Täytyy tehdä toinen testikierros metsässä ja avoimessa maastossa näiden kanssa.