Pitihän se käydä katsomassa, kun en ollut 3D-elokuvaa aiemmin nähnyt, paitsi tietenkin joitain huvipuistojen tarjoamia erikoisuuksia vuosia sitten. Avatar siis. 3D-lasit sopivat silmälasien päälle pikkuisen paremmin kuin olin odottanut, muttei niitä erikoisen hauska ole kahta ja puolta tuntia käyttää. Olen kuullut myös silmälasittomien valittavan 3D-lasien epämukavuutta, joten ehkä niiden suunnittelija on tehnyt kompromissin siten että ne ovat epämukavat tasapuolisesti kaikille.
3D-elokuvassa on tietenkin enemmän visuaalisia ärsykkeitä kuin perinteisessä 2D-elokuvassa, joten ensikertalaisella oli paljon puuhaa jo kaiken seuraamisessa. Kolmiulotteisuuden vaikutelma tuntui jotenkin heiluvan “olemattoman” ja “syvän” välillä pitkin elokuvaa. Kuvauksessa pyrittiin todentuntuisuuteen, mutta joihinkin kohtauksiin olisi toivonut pientä liioittelua – lähinnä niihin, joissa lenneltiin syvyyksien yllä, mutta maisema tuntui ihan lättänältä. Täytyisi vertailun vuoksi käydä katsomassa joku 3D-animaatioelokuva, joissa epäilemättä leikitään ja liioitellaan syvyysvaikutelmalla paljon enemmän. Tuosta jäi kuitenkin sellainen fiilis, että 3D-elokuvien tekoa edelleen vasta harjoitellaan.
Elokuvana tuo ei ollut mikään ihmeellinen. Pandora-planeetan (kuun) fauna on luotu ottamalla elikoita Maasta, ja muokkaamalla niistä epäuskottavia muukalaisversioita. Kertokaa, mitä ihmeen etua niille elukoille on tuplaetujaloista? Tarinan puolesta Avatar on uudelleenfilmatisoitu Pocahontas tai Dances with Wolves.
Teknologiademona Avatar on ihan mielenkiintoinen, mutta elokuvana aika tusinatavaraa. Sen suosio ei yllätä, mutta sen arvostus kyllä: tällä hetkellä IMDb:n top-250 listan sijoitus #37, ja Golden Globenkin se sai.
Leffan jälkeen piipahdimme katsomassa Senaatintorin valoshowta.
Senkään hienoutta en osannut arvostaa. Joitain värivaloja ja valoefektejä, ja taustamusiikkia. Ensimmäiseksi tuli mieleen että semmoisiahan oli nähty jo 90-luvun puoliväliin mennessä lukemattomia – demoja tosin harvemmin projisoitiin kirkonseinään. Kaikille jotka pitivät tuota jotenkin ihmeellisen hienona, suosittelen katsomaan muutamia kymmeniä vastaavia esityksiä tuolta: scene.org tai tuolta: demoscene.tv. Ehkä minulla oli ylikriittinen olo tuona päivänä.
posted on 6 January 2010 at 23:57