hiidenkonttibeta

Käväisimme talvilomalla tutustumassa pikaisesti Rovaniemeen – sen verran pikaisesti että katselimme vain keskustaa. Rovaniemen suurimmat nähtävyydethän ovat tietenkin kaikki napapiirin joulupukkiviritelmät, joista pohjoisen tien varressa oleva matkamuistomyymälä / turistirysä (Pajakylä?) on tutkittu jo aiemmin ohikulkumatkoilla ja Santaparkin kohderyhmää on joku muu. Lisäksi Rovaniemeltä löytyy toki Ounasvaara, jonka rinteitä olen joskus taannoin useampaan kertaan kolunnut, ja erilaisia moottorikelkkasafareita ja vastaavia löytyisi vaikka kuinka.

Me tutustuimme siis vain keskustaan. Poroaihe tuntuu suositulta, sitä on yritetty käyttää ahkeraan:

Paitsi Kelan lumiukkoprojektissa. Rovaniemen asemakaavakin on kuulemani mukaan poronsarvien muotoinen, mutta enpä ole analysoinut sitä tarkemmin tämän paikkansapitävyyden selvittämiseksi. Piipahdimme myös Arktikumissa. Sen ohessa oli valokuvanäyttely erityisen söpöistä pikkuisista poronvasoista.

Porojen lisäksi katukuvasta löytyy Lordi. Kun nyt tänne asti haaliuduttiin, niin pakkohan se oli kurkistaa että millainen on Lordin Rocktaurant.

Sisustuksessa on siis paljon Lordi-rekvisiittaa, mutta myös muiden bändien jäämistöä, kuten oheisessa kuvassa näkyvät Kissin kitararemmi, jokin vihreä tupsu ja rumpukapulat. Entäs ruoka? Paikan kebab-annos on jonkin sortin kuuluisuus, joten kokeilin sitä. Kebab ja tulinen kastike olivat kyllä ihan hyviä, mutta riisiä tuolla ei näköjään osata keittää, ja kebab riisipuuron kanssa ei ole ainakaan minun herkkuani.

Pari viikkoa sitten satoi ihan reilusti lunta näillekin seuduille, ja kun tällä viikolla on lisäksi ollut yli -20℃ pakkasia, täällä on tuntunut jo ihan talvimaiselta.

Tuo kovempi pakkanen toi puihin mukavannäköisen kuurakuorrutuksen, joten oli poljettava tiistaina töiden jälkeen Hietasaareen kuvaamaan. Ehdin olla siellä hetken ennen hämärää, siihen mennessä oli kyllä jo olokin hiukan viileä ja parta yhtä kuurassa kuin puutkin.

Tuolloin oli myös torilla lumiveistosten tekijöitä. Niitä ei ole tehty kauhean montaa ja nekin vähät näyttivät siltä että pakkanen on vähän lievittänyt suurinta viimeistelyintoa.

Tuota aiemmin mainitsemaani Lännen matkaa lukiessa kävi lähes välttämättömäksi selvittää vähän buddhalaisuuden ja taolaisuuden perusteita. Taolaisuuteen tutustuessa törmää ensimmäisenä sen keskeisimpään teokseen Daodejing.

道德經, eli nykyisin käytössä olevalla pinyin-latinisoinnilla Daodejing, vanhemman Wade-Giles -latinisoinnin mukaan Tao te ching (jälkimmäinen muoto yleensä suomeksi Tao-te-king) on noin vuodelta 300 eaa, ja sen kirjoittajaksi nimetään 老子 (pinyin: Laozi, Wade-Giles: Lao tzu, suomeksi usein Laotse; myös itse kirjaa kutsutaan toisinaan nimellä Laozi/Lao tzu), eli “Vanha mestari”, jonka eräs legenda kertoo syntyneen 604 eaa, eli eläneen Kungfutsen aikoihin. Historiantutkijat eivät pidä Laozia Daodejingin suoranaisena kirjoittajana.

Tekstistä on säilynyt useita vanhoja versioita. Viimeisimmät löydökset ovat vuonna 1973 Mawangduista vuodelta 168 eaa peräisin olevasta haudasta löytynyt versio ja 1993 löytyi vanhin, noin vuodelta 300 eaa oleva versio. Kirja on jaettu kahteen osaan: ensimmäinen on Tao (historiallisista syistä käytetään useimmiten tätä Wade-Gilesin latinisointia) eli Tie, ja toinen on Te, eli Hyve. Joissain versioissa osat ovat toisessa järjestyksessä. Osissa on yhteensä 81 lukua. Jos haluaa lukea Daodejingin, eikä osaa lukea muinaiskiinaa, voi joko ottaa ensimmäisen vastaantulevan käännöksen tai sitten päättää lukea parhaan käännöksen.

Jälkimmäiseen vaihtoehtoon päätyvä huomaa pian että parasta tai tarkinta käännöstä on hankala määrittää. Jos 500 vuotta vanhan Lännen matkan käännöksissä on vähän eroja, niin entäs sitten noin 2300 vuotta vanhan Daodejingin? Vertailun vuoksi, Suomessa ei Daodejingin kirjoittamisen aikoihin juurikaan julkaistu filosofisia teoksia, vaan täällä elettiin varhaista rautakautta ja suomen kirjakieli kehittyi 1800 vuotta myöhemmin. Noin pitkän ajan kuluessa kiinankin kirjakieli on muuttunut niin paljon etteivät edes kiinalaiset oppineet ole yksimielisiä Daodejingin joidenkin kohtien merkityksistä.

Tämä on ilmeisesti houkutteleva teksti kääntäjille, sillä käännöksiä riittää: esimerkiksi tällä sivulla on useita kieliä ja vertailumahdollisuus, toisaalla 76 eri englanninkielisestä käännöksestä ensimmäiset kappaleet, ja täällä on rinnakkain käännöksiä ja kiinankielinen versio. Osa kääntäjistä vieläpä luulee ymmärtävänsä Taon, ja kirjoittaa käännöksen sijaan tulkinnan, tai heillä on joku muu motivaatio kääntää se jonkin näkemyksen mukaan. Paras käännös voisi siis olla neutraalein käännös.

Suomenkielisistä käännöksistä en löytänyt vertailua, joten päätin huvikseni tehdä sellaisen, koska kaikki tietämäni versiot olivat helposti saatavilla viereisestä kirjastosta. Lainasin siis kaikki Daodejingin suomennokset. Niitä löytyy viisi, julkaisujärjestyksessä:

Tao-te-king – kirjoittanut kiinalainen filosofi Lao-tse 7. vuosisadalla ekr.

Mystica, 1925 (Biokustannus on julkaissut tästä näköispainoksen 2006, ISBN 952-5132-88-9)

kääntäjä Pekka Ervast

suomennettu “länsimaalaisten tulkintojen mukaan”

kääntäjä on teosofi

“Käsillä oleva käännös julkaistiin aikakauslehdessä Omatunto vuonna 1907 ja ilmestyy nyt kirjana jonkin verran korjatussa muodossa.”

Tämä versio on luettavissa verkossa

Lao-tse: Salaisuuksien tie (Tao-te-king)

WSOY, 1963

kääntäjä Toivo Koskikallio

käännetty suomeksi kiinasta, varustettu selityksin

kääntäjä on asunut pitkään Kiinassa lähetyssaarnaajana ja kääntänyt myös muita kiinalaisia teoksia, mm. Kung Fu-tsea

Laotse: Dao De Jing, Salaisuuksien tie, Laotsen elämänviisautta

WSOY, 1985, ISBN 951-0-12905-4

kääntäjä Annikki Arponen

käännetty suomeksi kiinasta, varustettu selityksin

kääntäjä on ulkoministeriön Kiina-asioista vastaava lähetystöneuvos, joka on kirjoittanut lisäksi ainakin kiina-suomi sanakirjan

Laotse: Tao te ching

Tammi, 1986, ISBN 951-30-6439-5

kääntäjä Pertti Nieminen

käännetty suomeksi kiinasta

“Käännökseni ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1956 antologiassa “Keskitie”.”

“Tämä käännös perustuu Chen Ch’un kriittiseen tekstilaitokseen, jonka Wang Yün-wu on julkaissut Shanghaissa 1929; ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen olen vertaillut tekstiä lukuisiin muihin, joista mainittakoon mm. Jen Chi-yün Laotse chin-i, Yang Liu-ch’iaon Laotse i-hua sekä Wei Yüanin Laotse pen-i.”

Nieminen ruonoilija ja opettanut kiinan kieltä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa ja kääntänyt suomeksi varmaan parikymmentä kiinalaista teosta

Laozi: De Dao Jing (perustuu Mawangduin teksteihin)

Art House, 2001, ISBN 951-884-313-9

kääntäjä Minna Maijala

suomennettu englanninkielisestä käännöksestä: Robert G. Henricks, Lao-tzu: Te-Tao Ching. A New Translation Based on the Recently Discovered Ma-wang-tui Texts, 1989

Henricks on uskontotieteen professori joka on tutkiskellut Mawangduin tekstejä 70-luvulta lähtien

Sitten vertailun vuoksi näytteet Tao-osion ensimmäisestä luvusta eri käännöksistä:

Ervast

Koskikallio

Arponen

Nieminen

Maijala

Sain juuri luetuksi yhden Kiinan kirjallisuuden klassikon, joka tunnetaan englanniksi nimillä Monkey ja The Journey to the West. Suomenkielinen Wikipedia kääntää sen kirjaimellisesti nimelle Lännenmatkan muistelmat.

Huotarin & Seppälän Kiinan kulttuuri kertoo kirjasta näin:

1500-luvun lopulla kirjoitettiin yksi valloittavimmista puhekielisistä romaaneista, Xiyou ji, Lännen matka, joka pohjautuu väljästi buddhalaisen oppineen ja suutrien kiinantajan Xuanzangin Keski-Aasian kautta Intiaan suuntautuneeseen pyhiinvaellusmatkaan (629-645). Romaani perustuu tuon matkan ympärille kehittyneeseen tarina-aineistoon. Sen kirjoitti romaanimuotoon Wu Chengen (n. 1500-1582) Ming-kauden loppupuolella. Romaanissa kuvataan fiktiivisen Xuanzangin matkaa lukuisten fantastisten seikkailujen kautta Lännen paratiisiin, buddhalaiseen onnelaan. Matkatovereina hänellä oli outo seurue: mytologinen Apinakuningas Sun Wukong, Sikajumala Zhu Bajie ja Askeetti Sha Wujing.
Teos on uskonnollinen allegoria matkasta kohti valaistumista, ja se sisältää kiinalaisittain poikkeuksellisen runsaasti fantasia-ainesta. Se on myös erittäin humoristinen ja satiirinen kuvaus hieman yksinkertaisesta joskin hartaasta buddhalaismunkista, ja ennen muuta hänen pääapulaisestaan Apinakuninkaasta, joka seikkailee demonien ja paratiisien maailmoissa tihutöitään tehden kuin kotonaan. Anarkistisia taipumuksia omaava ja muotoaan alati muuttava maagisten temppujen mestari Apinakuningas on hyväntuulisessa ylimielisyydessään ja voittamattomuudessaan koko teoksen todellinen sankari.

Kirjassa on sata lukua, jotka Anthony C. Yun käännöksessä on jaettu neljään kirjaan, yhteensä 1873 sivua. Vanhan kiinankielisen tekstin kääntäminen ei käsittääkseni ole kovinkaan helppoa ja suoraviivaista – luin ensimmäisen osan verran toista käännöstä, ja Yun käännökseen siirtyessä ero oli melkoinen. En osaa sanoa kumpi oli parempi, ne olivat vain erilaisia, mm. päähenkilöiden nimet muuttuivat.

Jottei tämä kymmeniä sivuja alaviitteitä/selityksiä sisältävä teksti olisi liian kevyttä lukemista, kirjassa on lisäksi noin 700 eri mittoihin kirjoitettua runoa. Maisemien ja tunnelmien kuvaukset ovat runoina, samoin lukuisat taistelukuvaukset. Näin Apinakuningas taistelee naispuolista hirviötä vastaan:

Double swords flying that slash at the face;
A golden-hooped rod that aims at the head.
One is a Heav’n-born ape with a mind-monkey frame;
One is an Earth-born spirit with a fair-girl form.
The two of them
Are full of hate;
Gladness breeds rancor, causing a mighty bout.
That one desires primal yang to be her mate;
This one fights pure yin to form the holy babe.
The upraised rod fills the sky with chilly fog;
The sword goes forth, the land roils with black dirt.
Because the elder’s
In quest of Buddha,
They strive bitterly, showing great power.
Water wars with fire to hurt the basic way;
Yin-yang cannot unite, each drifting free.
The two engage in such a lengthy brawl
That mountain and earth quake as forests sprawl.

Suurin osa teoksesta kertoo koettelemuksista joita he kohtaavat matkalla. Yleensä käy niin, että munkki (Tripitaka, T’ang monk) ja/tai nuoremmat oppilaat Zhu Bajie (Yun käännöksessä Pa-chieh, lempinimi “Idiootti”…) ja Sha Wujing (Sha Monk) joutuvat pulaan ja Apinakuninkaan (Pilgrim, The Great Sage Equaling Heaven (Apinakuninkaan itselleen hankkima titteli)) ongelmaksi jää pelastaa muut. Mukaan mahtuu varsin absurdeja tilanteita ja huumoria jolle saa hihitellä ääneen.

Vaikka Lännen matka on hiukan raskaanpuoleista luettavaa ja monet koettelemukset tuntuvat paikoitellen saman toistolta, on se sentään helpommin seurattava kuin yli sadan päähenkilön ja 2000 sivun Veden rajoilla (Water Margin, Outlaws of the Marsh, All Men Are Brothers) oli. Näiden lisäksi on kaksi suurta kiinalaista klassikkoa, joita en ole lukenut: Kolmen kuningaskunnan tarina ja Punaisen huoneen uni.

Tarina tunnetaan myös Japanissa, ja viittauksiin siihen törmää toisinaan animessa/mangassa – siitä on myös tehty molempiin medioihin erilaisia versioita. Wikipedia listaa useita sovituksia.

Eräs englanninkielinen käännös Journey to the Westistä on ladattavissa tästä.

Teatrialla oli torstaina hieno keikka, esiintymässä olivat reipasta rock’n'rollia veivaava Francine:

ja tanskalainen, hieman rockabilly-henkistä hevimpää rockia esittävä Volbeat:

Kuten kuvista näkyy, Francinella on sellainen erikoisuus että heidän basistinsa antaakin kyytiä läskibassolle normaalin sähköisen sijaan. Bändin tyylinäytettä voi käydä katsomassa tästä: King for a Day.

Suomessa listaykköseksi päässyt Volbeat sai aikaan sen että keikka oli loppuunmyyty ja Teatria olikin aivan täynnä. Volbeat oli sen verran hieno livebändinäkin että oli pakko vähän hyppiä biisien mukana, ja vokalistilla oli hauskoja välispiikkejä. Jos Volbeat on jäänyt kuulematta, niin tuosta pääsee tarkistamaan hitin Sad Man’s Tongue.