Sain alkuvuodesta kutsun osallistua Tampereen yliopiston organisoimaan A/H5N1-influenssarokotteen (lintuinfluenssa) tutkimukseen koekaniinina. Menin mukaan, ja sain 3 pistosta, 3 viikon välein, joko tutkittavalla influenssarokotteella tai lumerokotteella (johon 1/5 mahdollisuus), ja riippuen kumpaa ainetta käyttivät, pistoksista 1 tai 2 oli normaalia kausi-influenssarokotetta. Pistosten jälkeen piti täytellä tutkimuspäiväkirjaa, johon tuli merkata oireita ja lisäksi mittailla lämpötilaa ja pistoskohdan mustelman ja turvotuksen halkaisijaa ja kirjata nekin ylös. Eipä noista mitään ihmeempiä oireita tullut. Lisäksi pistosten antamisen yhteydessä kyseltiin että miltä tuntuu ja mitattiin verenpainetta ja pullotettiin verinäytteitä.
Eilen sain puhelun rokotetutkimusasemalta: “ooteltiin sinua tänne perjantaina, eipä näkyny”. Hups. Olin näköjään jättänyt siirtämättä kalenterimerkinnät puhelimesta toiseen. Sovin siis uuden ajan täksi päiväksi tuohon lopputarkastukseen, joka oli pikainen verenpaineenmittaus ja yleisen voinnin selvitys. Alkukesästä sain kirjeen jossa pyydettiin lupaa saada käyttää verinäytteitäni tutkimukseen jossa selvitetään voiko tuota samaa rokotetta hyödyntää sikainfluenssaa vastaan, johon toki annoin luvan. Tänään sain kuulla että verinäytteeni ovat edelleen tallessa pakastimessa, koska oli todettu ettei tuo olisi ilmeisesti teoriassakaan mahdollista. Vuoden-parin päästä pitäisi tulla tieto että sainko lumelääkettä vai oikeaa kamaa. Silloin varmaan jyllää jo joku karhuflunssa?
Paluumatkalla Rehapoliksesta piipahdin Raksilassa kaupassa, ja löysin Pringles-purkin jonkalaista makua en ole ennen nähnyt:
etiketti ainakin vaikuttaa lupaavalta.
posted on 18 August 2009 at 19:14