hiidenkonttibeta

Tama hostellin kone tuntuu sen verran verkkaiselta etta jatan suosiolla yrittamatta kuvien latailun, taytyy lisailla ne sitten myohemmin.

Tanaan yritin vierailla yhdessa palatsissa, mutta epaonnistuin. Soulin kadut ovat vaikea tapaus. Pitaisi jo pikkuhiljaa uskoa, etta jos lahtee pisteesta A, ja kaantyy aina ensimmaisesta risteyksesta oikealle neljasti, ei todellakaan paase sille kadulle jolta lahti. Osa kaduista on madonreikia toiseen kaupunginosaan. Voisi olla ehka tehokkaampaa yrittaa kysella vastaantulijoilta neuvoa kuin yrittaa jaarapaisesti suunnistaa kartan avulla. Neuvontaa taas kylla helpottaisi jos olisi edes osapuilleen lahistolla. Luovutin, kun tuli nalka.

Kavin syomassa “marinated chicken galbi specialin”. Tuo on ateriatyyppi joka kokataan poydassa olevalla kaasuliedella, ei nakojaan itse vaan tarjoilija hoitaa homman. Spesiaalia tuossa kanaruuassa oli se, ettei siina ollut kanaa, vaan jotain punaista lihaa ja mustekalan palasia. Tuolla Myeong-dongissa oli myos joku paikallinen missikisa menossa.

Sitten kavin shoppailemassa uutta muistikorttia kameraan kaukana 9 pysakin paassa toisella puolella jokea olevasta Techno Martista. Siella oli nelja kerrosta varattuna paaasiassa digitaalikameroille. Jokainen kerros oli taynna samanlaisia tiskeja joissa oli samanlainen kameratarjonta samalla tavalla esilla. Yhtaan muistikorttia ei nakynyt missaan. Asiakkaita oli vahemman kuin myyjia. Kyselin muistikortin peraan yhdelta myyjalta, ja selvisi etta onhan niita kaupan, mutta ne ovat takahuoneessa alimmaisessa pahvilaatikossa jemmassa. Ilmeisesti myyvat niita lahinna kameroiden kanssa. Ostin sitten saman tien superlaadukkaan erikoishyvan “made in Japan, not in China or Taiwan or such place” high quality kortin, joka ei ollut erikoisen halpa, mutta niiden vertailu vaikutti sen verran vaikealta etta otin suoraan ensimmaisen.

Tuolta tultuani lahdin katsomaan Tagpol Parkia, jossa ehdin istua muutaman minuutin mussuttaen katumyyjalta ostamaani kalanmuotoista vohvelia jossa oli jotain makeaa paputahnaa sisalla, kun joku seta tuli huitomaan etta “closing, closing”. Puisto meni kiinni.

Paatin etta pimean tultua lahden kaymaan N Seoul Towerissa etta saan edes yhden nahtavyyden katsottua tanaankin. Sinne paasikin yllattavan helposti (Soulin katulabyrintin navigointi pimealla kuulosti aika edistyneelta suunnistukselta), hurautin kaapelivaunulla ylos ja hissilla viela ylemmas ja sielta oli hieno, 360 asteen nakyma suurkaupungin neonvalomereen.

Paluumatkalla kiertelin viela lisaa Myeong-dongin katuja iltapalaa etsien. Jannittava spiraaliperuna maistui ennalta-arvattavasti perunalastulta. Sitten ostin jotain tuntematonta. Tuote oli noin A5-arkin kokoinen, parisen millia paksu, kappaleiksi revitty palanen ilmeisesti jotain littanaksi kuivattua vedenelavaa. Se oli paistettu jossain sokeroidussa rasvassa. Ihan hyvaa, mutta leukalihaksia vasyttavaa naposteltavaa. Muutaman luirun sita jyrsittyani hoksasin etta pussissa, jossa sen sain, oli jotain tekstia. Matematiikan tehtavia?! Jotain pallon lentoradan laskentaa ja kompleksilukuja (ei, vaan koordinaatteja)?! Noita oli kahta puolta paperia. En tieda, oliko tuo tehty jonkun vanhasta matikankokeesta vai onko korealaisilla tapana ratkoa matematiikan tehtavia syodessaan makeaa littanakuivattua kalaa(?).

Huomenna varmaankin jatkan matkaa Soulista eteenpain.