hiidenkonttibeta

Pahoittelen puuttuvia skandeja. Olen onnellinen etta sain edes jonkin lansimaisen merkiston tahan koneeseen.

Tanaan olen kuljeksinut laajemmin ympari Soulia. Sehan tapahtuu helpoimmin metron avulla, joten opettelin kayttamaan metroa. Se taas on helpointa kun hankkii T-Money -kortin, johon voi ladata rahaa. Ensimmaisella asemalla oli lipunmyynti kiinni ja T-Moneyn logolla varustetun automaatin paalle teipattu iso lappu josta paattelin etta siihen ei kannattane yrittaa tunkea woneja. Hipsin seuraavalle asemalle, jossa oli lipunmyynti kiinni ja T-Moneyn automaatin paalle teipattu iso lappu jossa oli paljon asiaa – aloin aavistaa etta ehka ei kannata koettaa enaa kolmatta asemaa, joten koitin kysella joltain etaisesti henkilokuntamaisen nakoiselta hepulta apua, ja han haki paikalle jonkin toisen joka osasi muutaman sanan enemman englantia ja myi mulle T-Money -kortin jostain tiskin alta. En edelleenkaan ymmarra mista oli kyse, mutta sain kortin ja viela opastusta siita miten se ladataan. Metro sinallaan on helpohko, kuten yleensakin metrot, karttoja saisi olla asemilla vahan tiheammassa. Ajoin kuitenkin pari hutia.

Kun lopulta paasin jonnekin, alkoi olla nalka ja ostin kiskalta take away-lounasboksin jossa oli riisia, jotain friteerattuja elukanpaloja ja tietty kimchia. Hintaa 2600 wonia, eli alle 2 euroa? Popsin sen lahipuistossa ilmeisesti jonkin vankilamuseon vieressa.

Ensimmainen varsinainen nahtavyys jota kavin katsomassa oli shamaanien vuori Inwangsan. Ei se vuorena ole kovin huikea, mutta paikkana se on hieno. Luonnontilaista metsaa, jossa kiertelee polkuja; jyrkahkoja kallioita, hauskasti erosoituneita kivia, ja siella taalla shamaanien palvontapaikkoja. Koreassa shamanismia yha harjoitetaan, joten vuori on aktiivikaytossa. Siella on myos buddhalainen temppeli tai pari. Ylhaalta loytyi komeita nakoaloja kaupunkiin (ja vuoreen).

Tuolta suuntasin yhteen “perinnekylaan” joka oli sopivasti metrolinjan varrella. Se oli eraanlainen ulkoilmamuseo, jossa oli turistien iloksi kaikenlaista esitysta. Isolla lavalla hoilasi joku seta takkeja vaihdellen koko sen toista tuntia jonka vietin tuolla, esitys oli ilmeisesti joku haaseremonia. Jossain syrjemmalla soitti joku yhtye perinteisilla instrumenteilla (+koskettimet) kappaleita, jotka kuulostivat pikaisesti kuultuna klassiselta ja vahan kauemmin kuultuna iskelmilta. Ostin yhdelta myyjalta jotain perinteisia korealaisia makeisia jotka tuntuivat toffeen ja vaahtokarkin valimuodolta. Ihan hauskaa naposteltavaa.

Kavin syomassa illallista paikassa jossa oli kuvat tarjolla olevista annoksista. Korealaiset eivat tosiaan juurikaan puhu englantia, edes paakaupungissa. Pienta vihjetta saa siita, etta kioskissa, jonka ulkoseinassa on iso valomainos “COFFEE, HOT & COLD”, kahvikupeissa lukee “COFFEE”, ja tarjolla olevissa pikakahveissa lukee “COFFEE”, vain kolmannes henkilokunnasta tunnistaa sanan “coffee”. Koreaan tulijan tosiaan kannattaa opetella lukemaan hangulia ja pikkuisen koreaa, itse keksin tanne lahtea niin lyhyella varoitusajalla etten ehtinyt. No, kuvien perusteellakin ruoka-annoksia tilatessa voi kokea yllatyksia, koska ei niista aina selvia etta onko lihan alkuperainen omistaja uinut, juossut vai lentanyt. Soin tanaan siis tulisinta kalakeittoa ikina.

Lonely Planetin opas tiesi kertoa pienpanimon, ja sehan piti tarkistaa. Heilla oli tarjolla monen tyyppista olutta, maistoin stouttia ja brown alea, jotka olivat molemmat sen verran kylmia etta olisi pitanyt malttaa odottaa niiden hiukan lampeavan. Paikka tuntui lauantai-illaksi kovin hiljaiselta, siella oli vain puolenkymmenta asiakasta.

Ja koskapa metro lopetti kulkemasta puolenyon maissa, paasin kokeilemaan taksilla ajoakin. Kello on nyt 1:15 paikallista aikaa ja taidan hipsia petiin.