hiidenkonttibeta

Hotellin aamupala kuulosti kalliilta lankkarityyppiseksi aamiaiseksi, joten hain lahikaupasta 500 jenilla benton, appelsiinimehun ja kahvin ja vedin ne jonkin bussipysakin penkilla. Hyppasin bussiin ja hurautin kohti Chuzenji-jarvea.

Kun tie lahti ylos vuorelle, se haarautui kahdeksi eri tieksi – toista ajetaan alas, toista ylos, ja bussissa tuli kuulutus etta “nyt tulee melkoisen jyrkkia mutkia, kayttakaa turvavyota tai pitakaa ainakin kiinni”. Olihan ne jyrkkia, mutta ei siella tuntunut etta penkilta putoaisi. Jossain alhaalla nakyi tiessa levennys ja liikennemerkki joka kuvasi etta lumiketjut voi pistaa sitten tassa paikoilleen. Maisemat oli jylhia ja joku apina kipitti valilla tien yli.

Jain pois Akechi-dairan pysakilla. Mulla ei ollutkaan sopivaa rahamaaraa maksaa bussia – liian iso seteli ja liian vahan kolikoita. Kuski osoitti kolikkoslottia etta kippaa ne tuonne ja haivy. Paikallisbussithan toimivat Japanissa siten etta sisaan mentaessa otetaan lappu, jossa on numero, joka vastaa pysakkia jolta tultiin kyytiin. Tuulilasin ylapuolella on naytto jossa nakyy etta mita matka maksaa millakin numerolla kulkevalle, ja se paivittyy aina pysakin tai muutaman valein. Pois jaadessa se numerolappu tiputetaan kuskin vieressa olevaan suppiloon, kolikkoja varten nayttaisi olevan omakin reikansa mutta kuski usutti pudottamaan kaiken samaan koloon.

Akechi-dairasta kulki vaijerivaunu ylos nakoalapaikalle josta nakee hyvin lahiseudun, mm. Chuzenji-jarvea, Nantai-vuoren ja Kegonin vesiputouksen. Ostin yksisuuntaisen lipun ja myyja antoi kouraan paperilapun jossa kerrottiin vaelluspolulla olevasta hamaavasta risteyksesta. Ihailin ylhaalla hetken maisemia ja lahdin hipsimaan kohti Chanoki-dairan ylankoa. Tuo oli oikein mukava polku metsan siimeksessa, GPS:n mukaan ylimmillaan oltiin jossain 1660 metrin korkeudella merenpinnasta. Polulla ei nakynyt muita. Jossain vaiheessa opasteet loppuivat, loysin myohemmin erilaisia, vanhoja opasteita, joissa oli karttaan piirretty toinenkin vaijerivaunureitti, josta ei enaa ollut kuin perustuksia jaljella, ja paikannimea johon polun nuoli naytti ei loytynyt mistaan kartasta. Paasin kuitenkin perille, matkaa Akechi-dairan nakoalatastanteelta Chuzenji-jarvelle oli yhteensa noin 5 km.

Kavin katsomassa Kegonin vesiputousta, joka oli myoskin upea. Reunan yli valuvan suurimman putouksen lisaksi naytti kuin Chuzenji-jarven pohja vuotaisi josta aiheutui pienempia putouksia.

Soin jossain laitosmaisen nakoisessa turistisyottolassa jossa oli 3 ihmista mun lisaksi, ja menin katselemaan Futarasanin temppelia. Jostain sielta piti menna myos portaat Nantai-vuorelle. Loysin yhdet sopivan nakoiset, mutta siella oli runsas maara erilaisia ilmeisen oleellisia kyltteja joista en tajunnut mitaan, joten kysyin amuletteja tms. kauppaavilta shintopapittarilta etta voiko tuonne menna. He pudistelivat paataan ja nayttivat X-merkkia kasivarsillaan ja toistelivat etta “no go”, “dame desu”, joten en lahtenyt yrittamaan kun en olisi aiemman pikku kavelyni jalkeen kuitenkaan mihinkaan vuorelle jaksanut kiiveta.

Palasin hotellin seudulle (sama bussikuski, onneksi mulla oli nyt tonnin seteli) ja kavin katsomassa Narabijizon/Bakejizon patsasrivistoa ja “Kanmangafuchi abyssia”. Jalkimmainen oli hieno koski, jossa vesi oli kuluttanut kalliot jannittavan muotoisiksi ja ihan sileiksi.

Hotellilla kavin lillumassa kuumassa o-furossa (ilmeisesti onsen? seinalla oli 4 A4:n verran lappuja veden eri ionipitoisuuksista ja muusta, tuskin taallakaan kraanavetta joka kylpparissa noin tarkkaan analysoidaan) ja sitten nettiin, vasymys iskee taas kun on kipittanyt ulkona kuumassa koko paivan. Mihinkohan sita huomenna lahtisi?