hiidenkonttibeta

Shibu-onsenin edellisen kirjoituksen jalkeen menin viela yhteen ryokanin isoon kylpyyn, johon tuli nelja japanilaista joista yksi osasi jonkin verran enemman englantia kuin mina japania, ja han totta kai halusi tulla kaymaan Suomessa (ja Italiassa). Kysymys etta mika olisi hyva paikka nahda tulivuoria Japanissa aiheutti aijien keskuudessa pitkan palaverin jossa jokainen koitti muistella jotain lahiseudun paikkoja, ja lopputuloksena ehdotettiin yhta paikkaa jossa on komea geysir, mutta se on ehka vahan hankala sijainniltaan mulle.

Aamulla kavin viela yhdessa kylvyssa, soin japanilaisen aamiaisen (11 kipossa erilaisia pikku annoksia, onsenissa kohtalaisen vetelaksi keitetty kananmuna, “onsen tamago”, on muuten hiukan haasteellista syoda puikoilla) ja lahdin check-outin jalkeen hipsimaan kohti Jigokudania, eli paikkaa missa apinat kylpevat kuumassa lahteessa. Zeno (slovakialainen joka oli toissa tuossa ryokanissa) neuvoi reitin sinne ja etta mista paasee bussilla Yudanakan asemalle.

Aamu alkoi siis hipsimalla kaikki kamat selassa ylamakeen jotain 2-3 km. Aika lammin siina tuli, mutta tie kulki puiden varjossa ja oli kiva katsella ja kuunnella japanilaista vuoristometsaa. Apinapuistokin oli komeissa maisemissa, ja siella tosiaan oli kesallakin apinoita, ruokinnan sinne houkuttelemana. Pikkuiset apinanpoikaset olivat todella kawaii!

Sielta loysin reitin kilometrin-parin paassa olevalle bussipysakille ja Yudanakan asemalta matkasin paikallisjunilla Naganoon, jossa mulla oli varattuna yopaikka ryokanissa. Turisti-info antoi kartan ja naytti mista paikka loytyy – se on lahella Zenko-jin temppelia. Ryokan on 160 vuotta vanha puutalo, joka on melkoisen labyrinttimainen sisalta. Mun huone on kai 3. tai 4. kerroksessa, sinne paasee useita eri mittaisia portaita joten en ole ihan varma. Eilen taalla oli kai joku nuorten baseball-joukkue yota (heilla oli samanlaiset paidat, osalla mukana maila, ja aina kun TV:sta tuli baseballia he istuivat nena kiinni ruudussa). Tanaan taitaa olla vain yksi pariskunta mun lisaksi. En tieda paljonko taalla on tilaa, vaikea hahmottaa paikan kokoa.

Tana aamupaivan satoi tiheaa tihkusadetta. Haahuilin aikani kaupungilla miettien etta mita tekisi, ja paatin sitten lahtea Togakushi-vuorelle. Hain ryokanista sinne laturiin unohtamani kameran akun ja menin takaisin turisti-infoon kysymaan miten Togakushiin paasee, ja kavin lounaspaikassa syomassa ennen bussin tuloa. Valilla oli taas hienoja vuoristomaisemia! Tie kulki siksakkia ylos vuorta, valilla nakyi lahivuorten pilvien peittamia huippuja, valilla vilahduksia Naganosta jonka talot muuttuivat koko ajan pienemmiksi ja pienemmiksi.

Kohteeni oli siis yhdella shinton pyhalla vuorella Togakushalla sijaitseva Okusha-shintotemppeli. Sen portille kulkee reilu pari kilometria pitka polku, jonka jalkeen itse temppeliin on viela varmaan toista kilometria ylamakea isojen puiden reunustamaa polkua. Linnut pitivat konserttia lahes koko matkan, tuo oli kylla upea paikka. Temppeli ei ollut vuoren huipulla, sielta naki viela ylempana olevia pilvien osittain peittamia huippuja, ja lahes pystysuoria kallioseinamia. Temppelin (itse asiassa siella oli useampiakin) lahistolta olisi lahtenyt polku kohti huippua, mutta en viitsinyt lahtea yrittamaan sinne (T-paidassa ja lenkkareissa, pimean lahestyessa, sateen uhan alla ja viimeisen seudulle ajavan bussin lahtoajan uhatessa, mutta teki kylla mieli).

Takaisin ryokanissa kavin lillumassa kuumassa o-furossa, mama-san auttoi pistamaan pyykkikoneen paalle (japanilainen nayttaa suunnilleen yhta helpolta kuin korealainenkin), ja vaikka kello ei ole kuin puoli yhdeksan niin uni alkaa jo painaa silmaluomia.