Pari viikkoa sitten satoi ihan reilusti lunta näillekin seuduille, ja kun tällä viikolla on lisäksi ollut yli -20℃ pakkasia, täällä on tuntunut jo ihan talvimaiselta.
Tuo kovempi pakkanen toi puihin mukavannäköisen kuurakuorrutuksen, joten oli poljettava tiistaina töiden jälkeen Hietasaareen kuvaamaan. Ehdin olla siellä hetken ennen hämärää, siihen mennessä oli kyllä jo olokin hiukan viileä ja parta yhtä kuurassa kuin puutkin.
Tuolloin oli myös torilla lumiveistosten tekijöitä. Niitä ei ole tehty kauhean montaa ja nekin vähät näyttivät siltä että pakkanen on vähän lievittänyt suurinta viimeistelyintoa.
posted on 19 February 2009 at 19:50