hiidenkonttibeta

Bloggailu on jäänyt jälleen vähille tässä syksyn mittaan. Olen kuitenkin napsinut kuvia lähinnä manpitsua ajatellen, joten puranpa nyt niitä takautuvasti:

Täällä kasvaa melko runsaasti vaahteraa, joilla on aika näyttävä ruska, koska niillä on isot lehdet jotka voivat olla hyvinkin vahvan keltaisia:

Yliopiston observatoriolla oli 3.11. avointen ovien päivä. Kävimme siellä kierroksella, kuten kävi aika moni muukin – välillä oli melkoinen tungos, ja siitä johtuen paljon odottelua. Kuvassa vanha kiinteä ohikulkukone, jolla on ollut mukava tehdä havaintoja patjalla makaillen – paitsi että jos ulkona oli pakkasta, myös sisällä oli pian pakkasta, koska havainnointia varten aukaistiin kattoluukut:

Lunta on tullut jo pariinkiin otteeseen. Joitain päiviä sitten ennustettiin 30 cm lunta tuovaa myräkkää, mutta eipä sitä oikeasti sitten tullut kuin pari senttiä. Joku pyöräytti kuitenkin aika tyylikkään lumiukon pihalle:

Oulunkylässä on ollut myös pari tulipaloa sinä aikana kun olen täällä asunut. Ensin paloi yksi baari, ja viime viikonloppuna läheisellä huoltoasemalla oli sen verran isompi palo että se pääsi moneen mediaankin – tosin jääden Rautatieaseman vesivahingon jalkoihin.

Kävimme 29.9. geologian laitoksen fuksiekskursiolla, eli uusille geologianopiskelijoille järjestetyllä retkellä jossa meille esiteltiin muutamia geologisesti kiintoisia kohteita.

Ensimmäinen kohde oli Nordkalk Oy:n Tytyrin kalkkikivikaivos Lohjalla. Museon lisäksi pääsimme katsomaan myös tuotanto-osastoa 350 metrin syvyydessä. Kaivoksessa ajeltiin autolla 4×4 metrisiä tunneleita pitkin, joita siellä on ainakin yli 50 km verran. Toisen kuvan systeemi on murskaamo. Viimeisessä on hyvin Indiana Jones -tyyppinen vanha vaunu.

Kaivoksessa pääsi näkemään pari louhosta, jotka olivat yli 100x100x50 metriä kokoisia tyhjiä tiloja. Jotenkin niiden mittasuhteita oli vaikea käsittää, ne näyttivät ehkä jumppasalin kokoisilta kunnes joku kertoi minkä kokoisia ne oikeasti ovat.

Kaivoksella työskenteli ilmeisesti myös joku videopelaaja:

Seuraava kohde maaperäkohde, 2. Salpausselän reunamoreenin leikkaus Karjalohjalla. Heti kun bussi kääntyi kohdetta lähimmästä risteyksestä, alkoi tulla kaatamalla vettä. Pienen odottelun jälkeen sade vähän hellitti ja päästiin katsomaan hiekka/moreenikerrostumia:

Kolmanneksi ajeltiin katsomaan basalttista tyynylaavaa. Heti kun tultiin lähemmäs paikkaa, alkoi sataa kaatamalla. Esitelty kallio oli ihan märkä, joten yksityiskohtia oli vaikea havaita.

Tuolta jatkettiin Aijalan vanhalle kaivokselle, jossa käytiin tutkimassa rikastushiekan loppusijoituspaikan ympäristövaikutuksia (hiekkaa on ajettu sinne muistaakseni 70-luvun alkupuoliskolle saakka, eikä siellä vieläkään kasva juuri mitään, ja lisäksi sieltä virtaavalla vedellä on melkoisesti kohonneita pH ja muita arvoja):

ja vasaroimassa kaivosmontun sivukivistä malminäytteitä. Kesken tuota touhua alkoi sataa kaatamalla vettä, ja lähdimme pois.

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Katsoin tosin vain yhden elokuvan, mutta se olikin sitten aika massiivinen: kiinalaisiin historiankronikoihin perustuva John Woon Red Cliff (osa I ja osa 2). Aasian ulkopuolella tuosta näytetään yleensä radikaalisti lyhennetty 2.5 tuntinen versio, mutta R&A festivaaleilla esitettiin, ensimmäistä kertaa länsimaissa, alkuperäinen täyspitkä versio. Se oli kahdessa osassa, ensimmäinen 150 minuuttia ja toinen 142 minuuttia, eli yhteensä 8 minuuttia vaille 5 tuntia.

Jos Bio Rexin penkit olisivat istumalihaksille ystävällisempiä, ei olisi voinut uskoa tuijjottaneensa 5-tuntista elokuvaa, niin hyvin se vei mukanaan. Harharetkellä Hollywoodissa käynyt John Woo teki tällä leffalla erittäin vakuuttavan paluun Hong Kongiin.

Toisin kuin useimmat viimeaikaiset näyttävät historialliset Hong Kong-tuotannot, tämä ei ole wuxiaa, vaan sankarien taistelut tapahtuvat lähes pelkästään jalat maassa. Kunnon honkkari-tyyliin mukana on tietenkin koominenkin hahmo (tai pari), ja Woo on upottanut muutoin vakavaan ja tylyyn sotaelokuvaan huumoria varsin tyylikkäästi, esimerkiksi Zhuge Liangin yleisnerous alkaa vähitellen naurattaa.

Erittäin suositeltava – nimenomaan pitkänä versiona. Tämä on hankittava hyllyynkin.

Kävimme tutkimassa aidattuja alueita läheisen kuntopolun varrella (Oulunkylän urheilupuiston viereisessä metsikössä, ilmeisesti Patolassa). Sieltä löytyi kallioon louhittuja käytäviä ja tiloja, isoimpana eräänlainen luola (jota vartioi karhu):

Kuulin että ne ovat todennäköisesti ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituksia, ja tuon tiedon avulla haeskelemalla selvisikin mikä paikka se oikein oli: tukikohta XXI:n asema 6. Noista linnoituksista on oma sivunsa jossa on kartta mistä löytää muita sen osia.

Valmistuin insinööriksi vuonna 1999, eli kymmenen vuotta sitten, ja pääsin silloin heti töihin firmaan, jossa olin jo opiskeluaikana harjoittelijana. Hommat olivat (pääasiassa) oikein mielenkiintoisia, ja työporukka oli loistava, mutta (varmaan lähinnä IT-alan yleisen epästabiilin tilanteen vuoksi) työympäristön alkuvuosien jännien juttujen tekemisen into ja “leppoisa” tekemisen meininki vähitellen katosi ja puuha alkoi viime vuosina tuntua ihan oikealta työltä. Yhä useampi (saman firman tai yleensä IT-alan työntekijä) sanoi joko leikillään tai tosissaan että “voisi tehdä jotain ihan muuta”, ja minustakin oli alkanut tuntua samalta: uusien tekniikoiden ja mielenkiintoisten tuotteiden tekemisen sijaan osakkeenomistajien tyytyväisenä pitäminen tuntui firman tärkeimmältä tehtävältä, ja sen saavuttamiseksi asetetut tavoitteet liikkuivat usein jossain omissa sfääreissään.

Keväällä 2009 firma sitten tarjosi mahdollisuuden siirtyä uusien haasteiden pariin – jonnekin ihan muualle. Kun minulla oli lisäksi tiettyjä intressejä muuttaa Oulusta Helsinkiin, päätin ottaa haasteen vastaan ja kokeilla että miltä tuntuisi lähteä uudestaan opiskelemaan.

Vaan mitä? Tietojenkäsittelytiede olisi tietenkin yksi vaihtoehto, mutta eihän se olisi “jotain ihan muuta”. Pohdin, pähkäilin, ja selailin yliopiston opinto-opasta ja hakusivuja. Luonnontieteet viehättivät, mutta matematiikan ja fysiikan opiskeluistanikin oli jo sen verran aikaa että en millään ehtisi uudelleenopiskella niitä niin hyvin että pärjäisin pääsykokeissa. Lopulta löysin tieteenalan jossa palaset loksahtivat kohdilleen.

Geologia. Hyvin konkreettinen luonnontiede – Maapallollahan osapuilleen kaikki, mikä ei ole eläin- tai kasvikuntaa tai ihmisen rakentamaa on geologiaa, ja sitä on aika paljon. Varmasti se on ainakin maanläheisempi ala (heh heh). Minua on viime vuosina myös alkanut kiinnostaa Maapallon (tai yleisemmin planeettojen) toiminta (alun perin lähinnä scifistisistä syistä) ja jostain syystä myös kivet, joita olen välillä Tervolan kivirakkaisilla vaaroilla kulkiessa käännellyt, paloitellut ja kummastellut. (Pohdiskeluvaiheessa luin myös Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen, joka onkin ainoa geologia-aiheinen scifi-kirja jonka tiedän). Geologian alalla on myös ilmeisen paljon hommia joissa ei tarvitse istua konttorissa kaikkia päiviä, joka tuon 10+ vuoden konttorityön jälkeen kuulostaa houkuttelevalta. Kun lisäksi pääsyvaatimukset näyttivät siltä että sinne olisi mahdollista jopa päästä (kaksi pääsykoekirjaa, ei mat/fys tehtäviä), täyttelin hakemuksen ja luin pari-kolme viikkoa jokseenkin ahkerasti pääsykoekirjoja. Pistin hakulomakkeeseen vielä kakkosvaihtoehdoksi tietojenkäsittelytieteen. Kävin kokeissa, joista jäi epätietoinen olo – geologiassa tekstiä tuli, mutta tuliko tarpeeksi? Tietojenkäsittelyn kokeessa oli mielenkiintoisia tehtäviä, mutta aika loppui kesken.

Japanissa ollessani sain tiedon että pääsin sisään, vieläpä juuri geologiaan. Elokuu menikin sitten lähinnä Helsinkiin muuttoa valmistellessa, ja nyt olen ihmetellyt yliopistomaailmaa kolmisen viikkoa. Nämä uudet haasteet ovat vielä ihan tuoreita.

Muutto meni yllättävän näppärästi. Kantoapuna olleet hoitivat homman todella vauhdikkaasti – suuret kiitokset kaikille! Oulun päässä oli vielä kirjahyllyn purkua ja joidenkin tavaroiden kuplamuoviin paketointia tehtävänä kun kantaminen jo alkoi, mutta koska porukkaa oli tarpeeksi paljon, tämä ei ollut ongelma. Helsingissä oli enemmän kuntoilumeininki, koska kaikki tavarat jouduttiin kantamaan 80 rappusta ylimpään kerrokseen.

Oulun kämpän:

kaupunkimaisemat:

vaihtuivat Oulunkylän yllättävän metsäisiin maisemiin (ensimmäinen kuva on keittiön ikkunasta, toinen parvekkeelta, josta näkyy kyllä muita taloja kun katsoo toiseen suuntaan):