hiidenkonttibeta

Eilen kaupungin peitti sumu, joka alkoi kerääntyä aamupäivällä ja sankentui kaiken aikaa:

Tänään aamulla kun pyöräilin töihin oli normaali loppusyksyn aamu, ei ollut edes jäistä (yhtenä aamuna tällä viikolla oli, ja sen seurauksena sain polven ja olkapään kevyesti murjottua), mutta aamupäivällä alkoi sitten hiljakseen sadella lunta ja tähän mennessä sitä on kertynyt jo aika kattava peite:

Talven ensimmäinen lumipeite ehti siis tulla lokakuun puolella. Lämpötila on juuri ja juuri pakkasen puolella, -0.8 ºC, ja ennuste lupaa tiistaiksi +5 ºC, joten ei täällä kauaa pysy maa valkeana.

Merivesi oli tänään Oulussa 130 cm keskikorkeutta ylempänä, ja se näkyi selvästi. Alla vertailun vuoksi kuvia alkuviikosta jolloin vesi oli jo metrin verran normaalia ylempänä jolloin se näytti olevan melkoisen korkealla, nyt se peitti jo laiturit.

Alla muutamia arkistosta löytyviä kuvia joista voi yrittää hahmottaa normaalia vedenkorkeutta. Kaikissa kuvapareissa on ainakin osia samoista paikoista näkyvissä, mutten tiedä kuinka normaalilla korkeudella vesi noissa vanhemmissa kuvissa on – normaalimmalla kuitenkin kuin tällä viikolla.

Teatrialla oli vaihteeksi esiintymässä hiukan marginaalisempia bändejä. Käytössä oli klubilava jolloin tuosta suuresta hallista oli käytössä alle puolet eikä sen jälkeenkään ollut minkäänlaista tungosta, mutta se vähä yleisö oli kyllä innokasta. Kaikki illan bändit olivat minulle uusia tuttavuuksia.

Illan aloitti Kivimetsän Druidi:

Bändi soittaa jonkinlaista folk + sinfonista metallia, naisvokalistin (jonka ääni kuului harmillisen hiljaa) ja miesmurisijan hoidellessa laulupuolta. Bändi on juuri julkaissut ensimmäisen täyspitkän levynsä, joka pitää kyllä päästä kuulemaan.

Seuraavana esiintyi Battlelore:

Battlelore on jo pidempään elänyt bändi, levyjäkin on julkaistu jo viisi. Musiikki on ilmeisesti “viikinkimetallia”, sanoitukset sijoittuvat Tolkienin maailmoihin ja biiseistä oli kiva bongailla tuttuja nimiä ja paikkoja (Riders of Rohan, Gondor, Lothlorien, Riddermark, …). Miesvokalisti taisi laulaa jotain haltiakielisiä pätkiäkin? Tähän täytyy myöskin tutustua paremmin.

Illan pääesiintyjä oli Korpiklaani (tosin osa porukasta oli tullut kuuntelemaan nimenomaan Battlelorea):

Korpiklaani ei turvautunut mihinkään koskettimiin, vaan heillä oli ihan viulisti ja harmonikansoittaja lavalla. Heidän tyylinsä on jonkinlaista kansanmusiikkimetallia, ei tosin Amorphiksen tyyliin, vaan ennemmin humppametallia. Korpiklaanin musiikki on omillaan hauskanpitoa ja metsähevarien juhlintaa vauhdittamaan – upposi kaikkiin Happy little boozereihin ihan täysillä sillä seurauksella että suuri osa yleisöstä tanssi letkajenkkaa ilman paitaa – varsinaiseen kuunteluun ehkä vähän yksipuolista.

Käymisastian vesilukon pulputus oli eilen jo niin hidasta että aioin pullottaa tuon satsin. Ominaispainokin viittasi siihen että se on käynyt tarpeeksi, vaikka se ei käynyt vielä edes viikkoa. Epäilen että hiiva oli tehokasta ja käymispaikan +24 C lämpötila innosti sitä vielä lisää.

Rupesin sitten pesemään pulloja, ja koska olin jossain määrin paranoidinen niiden puhtauden suhteen hommaan kului melkoisesti aikaa ja energiaa ja operaation aikana vesilukko oli myös alkanut pulputtamaan aktiivisemmin, joten päätin jättää sen vielä vuorokaudeksi käymään. Lapoin sen pulloihin tänään.

Puoleen pulloista laitoin jälkikäymisaineeksi teelusikallisen sokeria ja puoleen saman verran spraymallasta.

Tässä harrastuksessa joutuu tiskaamaan melkoisesti, varsinkin jos käyttää pulloja – 5l tynnyrit toisivat kyllä suuren helpotuksen työn määrään. Käymissanko näyttää lopuksi tältä:

Siinäkin on melkoinen hinkkaaminen että saa tuon kuivettuneen vaahdon (tai mitä liekään) irti sangon reunoilta.

Maistelin tuota puolivalmista olutta ja siinä ei tuntunut olevan mitään radikaalisti pielessä. Seuraavaksi 3 viikkoa kypsyttelyä.

Tein pari vuotta sitten ensimmäisen kerran kotiolutta, ihan marketin olutuutteesta, muistaakseni Coopers Real Alea. Se onnistui jotenkuten, eli se oli olueksi tunnistettavissa muttei mitään ihmeellistä.

Nyt päätin kokeilla uudestaan tämän pienen tauon jälkeen. Oulun olut- ja viinitarvikekauppa Pila-palassa ei ollut hyllyssä kuin Muntons Nut Brown Alea (kaipasin IPAa tai stoutia), mutta he olivat juuri tekemässä Melkolle tilausta joten pyysin tilaamaaan Thomas Coopers Brewmaster Selection India Pale Alea ja light-tyyppistä spraymallasta (Brewferm). Sain maltaat tänään:

ja aloin saman tien valmistamaan sitä. Uute vesihauteeseen, välineet desinfiointiaineeseen lillumaan hetkeksi, ja vettä kiehumaan. Spraymallas on jännittävää ainetta, se on jauhetta mutta niin hienoa että kaataessa/kauhottaessa se vaikuttaa melkein nestemäiseltä. Coopers IPA -purkin kyljessä neuvotaan käyttämään 500g spraymallasta ja 300g dekstroosia. En omista vaakaa, joten mitoin että 1kg spraymaltaan tilavuus on noin 15dl, ja sekoittelin sitten uutteen sekaan reilut 7dl spraymallasta ja 3dl sokeria. Samalla muistin että 3l vetoinen kattilani on tähän aivan liian pieni – tein keittelyn kahdessa erässä ja kattila riitti silloinkin vain juuri ja juuri.

Uutepurkin mukana tulleessa ohjeessa taas kehotetaan käyttämään 800g sokeria (paitsi että siinä on huomautus: “Suomessa lain mukaan suurin sallittu lisättävä sokerimäärä tälle mallasuutteelle on 600g”). Olin aikeissa käyttää vähän vähemmän vettä että saisin pikkuisen vahvempaa olutta, mutta lisäilin sitten kylmää vettä vierteen viilentämiseksi sen verran että määräksi tuli ohjeen mukainen 23l. Kantavierteen ominaispainoksi tuli noin 1040.

Yritin olla tarkkana, mutta epäpuhtauksilla oli kyllä monia mahdollisuuksia hypätä sankoon. Esim. desinfioin kyllä ominaispainomittarin mutta sitä tuli kuitenkin lääpittyä ja se sukelsi aika syvään. Steriilit kertakäyttökäsineet voisi olla pop. Samoin mittalasi johon ominaispainomittari sopii, ja pitempivartinen kauha. Steriloitu löylykauha?

Nyt vain odotellaan kuinka käy – vai käykö…

päivitys seuraavana aamuna: vesilukko pulputtaa, joten vierre lähti ainakin käymään yöllä.

Kävin viikonloppuna Helsingissä ja vierailimme Korkeasaaressa. Edellinen käyntini oli varmaan joskus kun olin ala-asteella, enkä muistanut paikasta mitään.

Näin syksyllä elikot olivat ilmeisesti hiukan pirteämpiä kuin kesähelteellä, mutta suurin osa vietti kuitenkin aikaansa kyhjöttämällä jossain piilossa tai paistattelemassa vuoden viimeisissä auringonsäteissä sen sijaan että olisivat heittäneet voltteja yleisön riemuksi.

Tiikeri haukotteli komeasti juuri kun zoomailin sitä kameralla. Karhut olivat kalliolla lojuvia paksuja liikkumattomia taljoja ja yksi leijona koetti saada vähän actionia aikaiseksi puremalla kaveriaan häntään. Norsupäästäiset ovat aivan hulvattoman hauskan näköisiä otuksia.

Kampista ulos tullessa olikin yhtäkkiä vastassa tivoli: