hiidenkonttibeta

Jälleen lisää paikantalletusta, muttei vieläkään metsässä.

Käänsin SiRFdemolla LD-3W:stä staattisen navigoinnin pois päältä (tuota suositeltiin jalankulkijoille), ja kävelin jälleen pari kilometria. LD-3W oli samassa olkaviileketaskussa kuin eilen, Garmin repun sivutaskussa:

Kajaanintien varrella hautausmaan puolelle poikkeava reitti on ihan oikein, menin sitä kautta. Täysikokoisesta versiosta voi hyvin vertailla miten Garmin ja LD-3W pärjäävät pikkutarkassa paikannuksessa: kävelin Franzenin puistossa ylimääräisen kierroksen patsaan ympäri. Garminin punainen viiva seuraa reittiä varsin tarkasti, Nokia vähän sekoilee.

Ojakadun ja Torikadun risteyksen lähellä menin sisään Valveeseen ja kuljin sen läpi. Garmin hukkasi tässä sateliitit, ja reitissä on yhdistettynä pari pistettä (aivan suora viiva Valveen läpi). Nokia sekoili kunnolla ja piirsi ylimääräisen silmukan Franzenin puiston ympäri. Se alkoi sekoilla myös talojen välissä Rantakatua lähestyttäessä.

Sports Tracker on kyllä hieno väline kuntoilijalle, tälläkin reitillä sillä sai kasaan 1.2km enemmän kuin Garminilla – melkein puolitoistakertainen matka :-)

Nokia LD-3W GPS-palikka näytti eilisessä testissäni paljon epätarkemmalta kuin olen ymmärtänyt sen olevan: onhan se kuitenkin 20-kanavainen Sirf Star III, kun taas Garmin GPS 60 on 12-kanavainen ja julkaistiin 2004 (LD-3W on pari vuotta modernimpi, vuodelta 2006), mutta siinä on tarkka quad-helix antenni.

Tein siis uuden pikaisen kokeilun: sijoitin palikan repun olkaviilekkeessä olevaan pikkutaskuun, jossa kuljetan yleensä puhelinta, ja vielä varmasti antennipuoli ulospäin. Paremman signaalin sille saisi vain teippaamalla palikan päälaelle. Ja kas, jopas siistiytyi tuo kuljettu reitti:

(kuvan täysikokoinen versio) Vasta keskustassa alkaa harhailu (en kävellyt mitään silmukoita, vaan ihan suoraan katuja pitkin ja tein geometrisen tarkkoja 90 asteen käännöksiä risteyksissä), ja paljon lievempänä kuin eilen.

Tämän perusteella palikan kanssa on sittenkin toivoa. Metsätesti täytyy vielä tehdä, ja kokeilla näkeekö palikka kamerarepun sivutaskusta ketään.

Löysin lisäksi työkalun nimeltä SiRFdemo, jolla pitäisi pystyä hienosäätämään myös LD-3W:tä.

Olen käyttänyt Garminin GPS:ää tallettamaan sijaintia valokuvien geotäggäystä varten. Nyt kun kännykätkin kykenevät GPS:ään, olisi kivaa jos pystyisi luopumaan yhdestä raahattavasta laitteesta. N95:n integroitu GPS vaatii että luurin näppäimistö on liu’utettuna avattuun asentoon, ja vaikka tämän epäkäytännöllisyyden kanssa pystyisi elämäänkin, niin kyseinen GPS:n kuvatus ei ole herkimpiä ihmisen rakentamia instrumentteja. Ulkoisia Bluetooth-liitännäisiä GPS-palikoita on kuitenkin olemassa, ja ne ovat aika paljon keveämpiä kuin Garmin.

Tein tänään ensimmäisen pikaisen vertailun: Garmin GPS 60 vs Nokia LD-3W GPS-palikka + Sports Tracker beta v1.71.

Suoritin testin laittamalla Garminin ja LD-3W:n reppuni etutaskuun yrittäen saada ne olemaan peittämättä toisiaan. LD-3W:llä on ilmeisesti jonkin verran väliä sillä että kumpi puoli siitä on kohti taivasta; tätä en huomioinut joten täytyy tehdä vielä toinen mittaus asetellen se varmasti oikein päin. Toisaalta tuo on merkityksetöntä reaalimaailmassa: palikka pitää voida heittää taskuun ja sillä selvä (näin olen tuolle Garminillekin tehnyt), ei sitä viitsi alkaa sen enempää asentamaan.

Sports Tracker tallettaa sijaintitiedon sekunnin välein, asetin Garminin tekemään samoin. Sitten kävelin jokseenkin vaihtelevan kaupunkireitin. Nokian reitti on kuvassa sinisellä ja Garminin punaisella:

Täysikokoinen kuva löytyy täältä.

Garminin reitistä puuttuu pätkiä, ja lopussa on pitkä horjahdus jonnekin Stora Enson sellutehtaan rantaan. Se talletti 700 sijaintitietoa ja sen tallettaman reitin pituus on noin 4.3km.

Nokian tallettama reitti näyttää siltä kuin Garminia seuraisi pitkässä talutushihnassa vilkkaanpuoleinen koira. Reitti on katkoton, mutta hortoilee hurjasti sinne tänne. Pituutta reitillä on 13.35km ja sijainteja talletettiin lähes 1900.

Lähtöpiste on Peltolassa, oikealla ylhäällä. Kuljin aluksi Pohjantien suuntaista pyörätietä, jolle kumpikaan ei oikein osu. Kajaanintien alikulun jälkeen molemmat alkavat olla tietoisia siitä missä ollaan. Pohjantien alikulun jälkeen matka jatkuu kohti Raksilan uimahallia, mutta Nokia eksyy jonnekin etelämmäs. Garmin menettää yllättäen signaalin uimahallin nurkalla, eikä näe satelliitteja Pikkukankaan metsikössä, missä Nokia on hyvin kartalla. Pidän tätä Garminin kohdalta aika outona.

Nokia pysyy reitillä myös Prisman ja Euromarketin välin, Garminin reitti menee marketin poikki. Garmin hukkaa taas signaalin rautatien alittavassa tunnelissa, mutta pääsee hyvin kartalle sieltä pois tullessa. Kaupunkiin tultaessa Nokia alkaa taas vaeltaa hurjasti.

Keskustassa Garminin reitti on muuten hyvä, mutta näyttää olevan kokonaisuudessaan parikymmentä metriä sivussa oikeasta reitistä – voi olla sijainnin epätarkkuuden sijaan myös ongelma reitin piirtämisessä kartalle. Stockmannille mennessä Garmin kadottaa taas signaalin. Sieltä ulos tullessa uuden reitin alkupiste on jossain yli kilometrin päässä.

Nokia jatkaa hillitöntä harhailuaan (kuvan vasemmassa ylälaidassa on mittakaava: nuo Nokian reitin viivan siksakit ovat helposti yli 100m pitkiä), ainoastaan kulkeminen suoraan avoimen torin poikki on jokseenkin kohdillaan. Reitti päättyy Kiikelin sillan päätyyn, Garmin näyttää sen varsin tarkasti oikein.

Koska Oulu ei todellakaan ole mitään vuoristoa, korkeustiedon tarkkuutta voi yrittää hahmottaa yksinkertaisilla keskiarvolaskuilla.

Garminin korkeustieto oli kohtuullisen tasaista: keskiarvo on 10m ja keskihajonta 7m. Minimi -13m tuli pian aika syvällä käyvän alikulun jälkeen ja maksimi 30m löytyi reitin alusta, missä varmaan olikin korkein kohta.

Nokian korkeustieto oli yhtä vilkasta kuin sijainti muutenkin. Ensimmäinen 6.3km (Garminin mielestä tuohon pisteeseen oli vain noin 700m) kuljettiin tismalleen 29 metrin korkeudessa, sitten korkeus alkoi vaihdella. Matalimmillaan käytiin torin laidalla -393m syvyydessä ja Otto Karhin puiston keskellä on 607m korkea tunturi, joka on tähän saakka jäänyt ainakin minulta huomioimatta. Keskimäärin kuljettiin 65m korkeudella ja datan keskihajonta on 76m.

Garminin datasta saa perusarvot:

<trkpt lat="65.010215677" lon="25.507172216">
  <ele>23.689575</ele>
<time>2008-04-23T12:59:41Z</time>
</trkpt>

Sports Tracker tallentaa sijainnin vähemmällä määrällä desimaaleja, ja pistää GPX-exporttiin mukaan myös laskemiaan arvoja:

<trkpt lat="65.010223" lon="25.507517">
<ele>29.0</ele>
<speed>10.5</speed>
<course>305.4</course>
<desc>Speed 10.5 km/h Distance 2.47 km</desc>
<time>2008-04-23T15:59:41.27</time>
<name>135</name>
</trkpt>

Tässä vielä molemmat reitit GPX-formaatissa: Garmin, Nokia

Kumpikaan ei ole minusta ylivoimaisesti toista parempi: Nokia voittaa, jos riittää että sijainti tiedetään parin sadan metrin tarkkuudella. Garmin näyttää sijainnin keskimäärin tarkemmin, mutta ei talleta mitään jos se hukkaa signaalin. Yleisestä harhailustaan huolimatta Nokia talletti järkevän sijainnin aseman tunnelissa jossa Garmin oli aivan ulkona.

GPX-tiedoston sai Sports Trackerista ulos helposti ja nätisti. Garminin reitit (haettu laitteesta ja talletettu GPX:ksi GPSBabelilla) ovat useassa pätkässä, ja TrailRunner latasi jostain syystä vain osan niistä (pisimmät pätkät) joten jouduin vähän kikkailemaan että sain syötettyä sille loputkin.

Täytyy tehdä toinen testikierros metsässä ja avoimessa maastossa näiden kanssa.

Oulun korkeudellakin alkaa olla kevättä ilmassa:

Hengityselimistössä on jo jotain tuntemuksia, mutta en ole alkanut napsia allergialääkkeitä koska vielä ei ole ilmennyt varsinaisia oireita. Joskus polvenkorkuisena kiipeilin päivän kukkivassa lepässä ja leikin sen kukinnoilla ja tämän nerokkaan vedon jälkeen ymmärsin olevani lepän siitepölylle allerginen…

Lumi on tehnyt jo useampia sulamisyrityksiä, mutta sitten sitä aina jostain ilmestyy lisää:

Ylen pääuutiset 8.4.2008 kertoo sähköpostirikollisuudesta ja pelottelee katsojia sillä miten helppoa sähköpostien väärentäminen on: kuka tahansa pystyy lähettämään postia kenen tahansa nimellä. Asiaa kommentoi kaksi viranomaista:

Viestintäviraston tietoturvapäällikkö Erka Koivunen: Se minua hirvittää että sille ei ole kunnon tuotteistettua ratkaisua kehitetty. “Kenen vika se on?” No, sähköpostiohjelmistojen valmistajien, tietoturvaohjelmistojen valmistajien, kuluttajien jotka eivät vaadi, varsinkin firmojen jotka eivät vaadi jonkinnäköistä(?) parempaa turvallisuutta.

Keskusrikospoliisin ylitarkastaja Sari Kajantie: Sähköpostiosoite on väärennettävissä. Tietyllä tapaa tärkeintä on se että kaikki on jossain määrin tietoisia siitä että sähköpostin lähettäjän osoite ei ole varma tieto.

Eli sen sijaan että viranomaiset kertoisivat tavoista joilla väärennökset voidaan estää tai huomata, kohotellaan olkapäitä ja kerrotaan että “kannattaa tietää että shit happens”, tai vaihtoehtoisesti jopa syytetään kansalaisia sähköpostin turvattomuudesta koska ihmiset eivät ole vaatineet ohjelmien valmistajilta turvallisuutta? No, sinällään tällainen suhtautuminen on aika hyvin linjassa valtion osoittaman Internet-osaamisen, esim. tietoyhteiskuntahankkeiden toteutuksen kanssa.

Mikään asiantuntijahan en tässä asiassa ole, mutta yritänpä kuitenkin kertoa jotain siitä miten sähköpostit voi suojata.

Sähköpostien turvaamiseen on kaksi tasoa: digitaaliset allekirjoitukset joilla voidaan varmistaa lähettäjä ja viestin sisällön paikkansapitävyys, ja pykälää kovempana keinona on tarjolla salaus, jonka avulla estetään ulkopuolisia edes lukemasta viestejä. Yleisin järjestelmä allekirjoituksiin ja salaukseen on PGP.

PGP (Pretty Good Privacy) on vuonna 1991 julkaistu järjestelmä, jolla voi sähköpostien allekirjoittamisen ja salaamisen lisäksi salata myös tiedostoja. Sen periaate on varsin yksinkertainen: kaikilla käyttäjillä on kaksi “avainta” (käytännössä ne ovat pieniä tiedostoja), julkinen ja salainen. Julkinen avain annetaan kaikille joiden kanssa lähetetään sähköpostia ja salainen avain pidetään tarkasti turvassa ja tallessa.

Sähköpostin allekirjoittaminen tehdään käyttämällä lähettäjän salaista avainta, ja vastaanottajan ohjelma tarkastaa allekirjoituksen käyttämällä lähettäjän julkista avainta. Jos avaimet eivät vastaa toisiaan eli allekirjoittaja ei ole se joka vättää olevansa, tai jos viestin sisältöä on muutettu matkalla, tämä paljastuu tarkistuksessa.

Salattaessa sähköposti (tai tiedosto) lähettäjä salaa (kryptaa) sen käyttämällä vastaanottajan julkista avainta. Tämän jälkeen se on täysin lukukelvoton kaikille muille paitsi vastaanottajalle joka pystyy purkamaan salauksen omalla salaisella avaimellaan.

Syvällisemmin PGP:stä kerrotaan Juha Kettusen kandidaatintutkielmassa. Vaihtoehto PGP:lle on S/MIME, jota jotkut sähköpostiohjelmat tukevat. Sen käyttöön tarvitaan tunnustetun julkisen tahon allekirjoittama varmenne (PGP:n avaimet luodaan itse).

PGP ei ilmeisesti sitten ole “kunnon tuotteistettu ratkaisu”, koska se täytyy erikseen asentaa koneelle? Ongelman kansalaisten niskaan sysäämisen ja “ei voi mitään” -asenteen sijasta olisi ehkä hyödyllisempää opastaa turvallisen sähköpostin käytössä ja näyttää itse esimerkkiä: virastojen kanssa voi jonkin verran asioida sähköpostitse, mutta kuinka moni niistä käyttää digitaalisia allekirjoituksia? Viestintävirastolla on tietoturvasivusto, jossa puhutaan salauksesta ja allekirjoituksista, ja ryhmä firmoja ja viranomaistahoja on julkaissut Tietoturvaoppaan. Kummastakaan ei kuitenkaan löydy minkäänlaista käytännön ohjetta siitä miten oikeasti voi käyttää näitä menetelmiä.

PGP:n asentamisesta ja avainten luomisesta on netissä runsaasti ohjeita myös suomeksi, esimerkkinä vaikka Mac Mail ja PGP-salaus, PGP:n käyttö Windowsissa ja linux.fi:n GPG-ohje.

Mozilla-projektin Thunderbird -sähköpostiohjelmalle löytyy turvallisuuslaajennos nimeltä Enigmail joka lisää Thunderbirdiin mahdollisuuden salata ja allekirjoittaa sähköposteja. Sekä Thunderbirdin että Enigmailin saa myös suomenkielisinä. Enigmail hoitaa homman käyttämällä PGP:n vapaata vaihtoehtoa GnuPG:tä, josta löytyy Mac- ja Windows-versiot, Linuxeissa se tulee mukana.

Webmailien, kuten Gmail, on vaikea tukea PGP:tä, koska salaisen avaimen pitäisi olla palvelimen hallussa jotta se voisi allekirjoittaa viestit ja purkaa salauksen, mutta avaintahan ei saa luovuttaa kenellekkään, myöskään sähköpostipalveluille. Gmail tukee IMAP-sähköpostiohjelmia, joten sitä voi käyttää turvallisesti vaikkapa Thunderbird+Enigmailin avulla. FireGPG on Firefoxin laajennos, joka lisää käyttäjän selaimessa Gmailin webbiliittymään tuen allekirjoitukselle ja salaukselle!

Oma julkinen PGP-avaimeni on saatavissa tekstimuodossa, binaarina ja se löytyy avainpalvelimilta. Avaimen tunnistetiedot:

ID = 723C6491
fingerprint = 0351 1CD0 FB31 0652 D01D 2780 50B9 2723 723C 6491

Julkisissa avaimissa on se pieni ongelma, että kuka tahansa voi tehdä avaimen kenen tahansa nimissä ja jaella sitä. Tästä syystä avaimen oikeellisuudesta on varmistuttava ennen kuin siihen voi luottaa: avaimet voi vaihtaa kädestä käteen vaikka USB-tikulla, toisten avaimia voi vahvistaa allekirjoittamalla ne omalla avaimella tai sitten avaimen omistajalta voi kysyä hänen avaimensa fingerprintin vaikkapa puhelimessa ja verrata sitä verkosta saadun avaimen sormenjälkeen.

Viranomaiset kehottavat vaatimaan valmistajilta sähköposteihin tietoturvaa. Nyt kaikki asentamaan käyttöön PGP:tä ja vaatimaan viranomaisilta digitaalisia allekirjoituksia ja sähköpostin salausta!

Sunnuntaina käväisimme Haltialassa, Helsingin kaupungin lammastaputtamossa, katsomassa noin kuukauden ikäisiä karitsoja:

Lämpölamppujen alla näytti olevan kiva uinua karitsakasassa. Muutamat reippaat karitsat kiipeilivät heinäkaukaloihin syömään, mutta muuten nämä olivat aika rauhallisia otuksia.

Uskon vahvasti että jos siellä olisi ollut lampaiden sijaan lauma vuohia poikasineen, meno olisi ollut paljon akrobaattisempaa – kilit luultavasti yrittäisivät nukkua matalalla roikkuvien lämpölamppujen päällä, eivätkä vain kasassa niiden alla. Vähän vihjettä siitä miten paljon tapahtumarikkaampaa vuohien seuraaminen voisi olla antoi toinen kahdesta korkeahkoon karsinaan teljetystä lajinsa edustajasta jolla oli selkeä käsitys siitä miten maailmankuvaa lähdetään avartamaan: