hiidenkonttibeta

Saimme lisää lunta yön aikana ja tänään päivälläkin. Lämpötila on nollan kieppeillä, joten se on märkää ja raskasta ja muovautuu käytössä jalkakäytävillä erityyppisiksi pinnoiksi: pyöräteitä ajelevat aura-autot hiovat ja pakkaavat lumen peilimäiseksi pinnaksi jossa on minimaalinen kitka kengän ja lumen välissä; keskustan jalkakäytävillä on lähialueen vetisyydestä riippuen joko jäätiköksi poljettua lunta tai sitten pienvesistöjä. Pakkaslumi olisi paljon kivempaa kuljettavaa, mutta pakkaset ovat tässä helmikuussa jääneet aika säälittäviksi.

Katulampuissa kiipeili nykyisin uhanalaisiksi käyviä äärimmäisen vaarattomia lumikäärmeitä:

Kaksi vuotta sitten kylvämäni lohikäärmepuut ovat edelleen hengissä.

Annoin osan niistä kaverilleni, ja ne näyttävät voivan hyvin tuolla adoptiokodissaan. Itse asiassa niillä taitaa mennä paremmin kuin näillä minun luonani asuvilla, joita olen pitänyt ikkunalaudalla missä on niille liian viileät olosuhteet. Ilmeisesti niillä on jotain patoutuneita kasvamisen tarpeita – kun siirsin parhaiten kasvaneen purkin lämpimään tuolta arktiselta ikkunalaudalta, se puski parissa kuukaudessa vasemmassa kuvassa näkyviä yli 10cm mittaisia “tuntosarvia” kohti valoa:

Oikeanpuoleinen on paljon pienempi kuin kuvasta voisi luulla. Muut ovat jakaneet ruukkunsa useiden yksilöiden kesken, tämä on elänyt yksikseen. Näiden lisäksi täällä on vielä paljon pienikokoisia lohikäärmepuita, joita taidan alkaa tyrkyttämään tutuille kun ilmat lämpeävät etteivät ne jäädy pihalle joutuessaan.

Manpitsuun kirjoitteluni on ollut säälittävän hidasta tässä alkuvuodesta. Alla muutama juttu joista olisin voinut bloggailla.

Helsinkiin Sturenkadulle avattiin viime vuonna(?) trooppinen eläintarha Tropicario. Kävimme tammikuussa katsomassa siellä asuvia liskoja, käärmeitä ja hämähäkkejä:

Suurin osa elukoista esitteli liikkumattomana pysymisen taitoaan, ja joku oli onnistunut löytämään terraariostaan niin hyvän kätköpaikan ettei siitä pystynyt tekemään minkäänlaista havaintoa. Terraarioiden puiden muovisuus vähän häiritsi – yhdessä liikkumattomien eläinten kanssa tuli ajoittain vaikutelma että katselee dioraamaa.

Lasipalatsin taakse oli rakennettu taideteos, jossa ryhmä alastomia barbie-nukkeja roikkuu paksusta lasista tehdyssä kasvihuoneessa olevan suihkulähteen yllä:

Oulussa oli tänäkin vuonna tapahtuma Poro Feria, jossa oli esillä paloja saamelaisesta ja espanjalaisesta kulttuurista: lähinnä poroja, joikua ja flamencoa. Perjantai-illan porojen sprinttikisan meno oli vauhdikasta, matka SASsin nurkalta kauppahallille taittui alle 17 sekunnissa. Kisan porotkin olivat porojen atleetteja, aivan erilaisen oloisia eläimiä kuin ne jotka jolkottelevat raajat joka suuntaan sohien sääskiä pakoon:

Angelit esiintyivät useampaankin kertaan.

Lopuksi vielä jotain entistäkin satunnaisempaa:

Violetit Terra Blues -perunalastut eivät kännykkäkameralla toistu kovinkaan violetteina, ja hyvin tummia ne olivatkin (ja maistuivat, kuten pussi kertoikin, nimenomaan perunalta, joten jos jostain syystä pidät kuivan perunan mausta, niin näitä kannattaa kokeilla).

Kesti hetken aikaa ennen kuin oivalsin että designer-vaate-kirppiksen ikkunasta silmään pistänyt paidan kuvio esittääkin kukkaa, eikä sitä, että paidan käyttäjä on saanut puukosta. Pitäisikö huolestua tästä mielikuvien järjestyksestä?