EMMA, Dalí ja Messager

Olin taas viikonloppuna Helsingissä. Synkeä sateinen kaupunki verrattuna Oulun lumisuuteen (heräsin tänä aamuna noin kello 04:44 kun kauhakuormaaja yritti hioa viereisen kadun kiveystä sileämmäksi, ja ehkä sivutuotteena poistaa vähän lunta sen päältä).

Hoksasimme että EMMAssa, Espoon modernin taiteen museossa, on Salvador Dalín näyttely. Sinne siis! Näyttelyssä oli paljon Dalín piirroksia, ja vähemmän julkisuutta saaneita maalauksia (eihän niitä kuuluisia nyt mihinkään Espooseen kanneta) joista muistiin jäivät nimet “Joutsenen sulan atomien välinen tasapaino” ja “Two Pieces of Bread Expressing the Sentiment of Love”. Myös Dalía esittäviä valokuvia oli aika lailla. Siellä näytettiin myös paria elokuvaa, joiden tekemisessä Dalí on ollut mukana – hänen käsikirjoittamansa, aikoinaan hyllytetty ja joku vuosi sitten lopulta valmistettu Destino taisi olla se Walt Disneyn kanssa ideoitu filmi, jolla surrealismia oli tarkoitus esitellä ameriikkalaisille, mutta sitten todettiin että se on liian outo ollakseen tarpeeksi myyvä. Yllättävää.

EMMAssa oli myös ranskalaisen Annette Messagerin näyttely, joka olikin vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin Dalín näyttely.

25112007015

Punaista aaltoilevaa kangasmerta outoine otuksineen jaksoi katsella pitkään; pehmolelujen ja täytettyjen eläinten ja lintujen muodostamat kimairat olivat loistavia kummajaisia. Muistamisen arvoinen taiteilija.

Kirppislöytöjä: Zork Nemesis, 1€.

posted on 26 November 2007 at 19:07
<∴>

N81, digitaalisen kuvakohinan demonstraatio

Puolisen vuotta kestäneen Nokia N95:n käytön aikana aloin jo tottua siihen että kamerakännykällä pystyy kuvailemaan muutaman vuoden takaisen digipokkarin tasoisia kuvia, ja että kamerassa on tarkennus. N95:n tarkoitus lienee olla kaikkien alueiden voittaja, ja siihen on valittu keskivertoluureja selkeästi parempi kamera. Nyt käytössäni on kuitenkin toistaiseksi N81, jota ei ole suunnattu kuvaajille, vaan mainoksen mukaan sen on tarkoitus olla musiikki- ja pelilaite. Ja aika tehokkaasti sen kameraan tutustuminen palauttikin luulot kännyköiden kameroiden yleismaailmallisesta selkeästä paranemisesta takaisin todellisuuteen.

Edellisessä bloggauksessa on pari television ruudulta napattua kuvaa, ja tässä on tänä aamuna ottamani esimerkit siitä miltä digitaalinen kuvakohina näyttää:

22112007005
22112007006

Oululaiset voivat pitää näitä kuva-arvoituksina ja yrittää veikata että mistä päin keskustaa nämä on otettu. Kamera käytti näissä aukkoa f3.2, käytettyä herkkyyttä ja valotusaikaa se ei näytä EXIF-dataan kirjoittavan. Jälki on kuitenkin aika hirvittävää.

Vertailun vuoksi N95:llä iltamyöhällä ulkona napattu kuva, jossa toki on myös kohinaa, mutta jälki on huomattavasti siedettävämmän näköistä:

20102007305

Näitä halpoja digikameran kennoja ei ole tietenkään tarkoitettu selviytymään kovin pienessä valossa, joten nappasin kuvan myös keskellä päivää:

22112007009

Tuossakin on kohinaa niin ettei kuvaa viitsisi missään käyttää. Onhan se totta, ettei siinäkään valaistus ole optimaalinen, mutta näillä leveysasteilla nyt vain on pitkiä aikoja jolloin valoa yksinkertaisesti on selvästi vähemmän kuin jossain kesäisessä Floridassa. Näyttää, että tämän kännykän kameraa ei ole suunniteltu Suomen oloihin.

posted on 22 November 2007 at 19:03
<∴>

Onmyo-za live

Haa! Posti kuskasi suoraan Japanista Onmyo-zan hienon 2005-vuoden live-DVD:n Waga shikabane wo koeteyuke.

21112007002
21112007004

Bändillä näyttää olevan hauskaa ja tuossa on niin hieno meininki, että väkisinkin alkaa poppijalka vipattamaan. Pakko kai alkaa kertaamaan ja opettelemaan lisää japania että tajuaisi mitä Kuroneko ja Matatabi laulavat. Vähän luonnottoman näköistä tuossa on kyllä se, että hevibändin keikalla yleisö riehuu nyrkki ilmassa penkeillä istuen.

Jos joskus tulee lähdettyä Japaniin, matka on pakko ajoittaa siten että pääsee näkemään Onmyo-zan livenä. No, ehkä Gonin-ish voisi myös käydä..

BTW, toistaiseksi manpitsun kuvien taso laskee kunnon lo-fi tasolle, eli N81:n 2Mpix kennon kiinteätarkenteisen muovinpalan läpi tuhertamiin aikaansaannoksiin.

posted on 21 November 2007 at 22:20
<∴>

2.0

Yahoo uskottelee siirtävänsä sähköpostin seuraavalle tasolle: Inbox 2.0: Yahoo and Google to Turn E-Mail Into a Social Network. Näyttää käytännössä tarkoittavan että tuttujen lähettämät mailit näytetään Inbox 2.0:ssa huomiota herättävästi, (“it displays messages more prominently”, eli keltapunaisella ja vilkkuvana?) ja lähettäjän jonkinlaiseen profiiliin on tarjolla linkki. No ohoh, tuohan mullistaakin koko sähköpostin käsitteen.

HP taas on tuomassa täydellisen muodonmuutoksen tulostukseen: HP Unveils Print 2.0 – a New Era for Printing. Millaista on tulevan aikakauden tulostus? Jopa blogeja ja muita webbisivuja pystyy tulostamaan. Vaikka en juurikaan webbisivuja tulostele niin on helppo havaita että monet webbisivuista on varta vasten tehty tulostuskelvottomiksi toteuttamalla ne Flashilla ja/tai Javascriptillä (Ajaxilla) ja jättämällä tekemättä tulostettavaksi kelpaava versio. Joka tapauksessa, tulevaisuuden tulostus on siis webbisivun tekijöiden virheiden kiertämistä?

O’Reilly järjesti vuonna 2004 konferenssin aiheesta “Web 2.0″, ja kun käsite tuon jälkeen alkoi yleistyä (pääasiassa artikkeleissa ja keskusteluissa joissa pohdittiin että mitä hittoa moinen käsite edes tarkoittaa), se on kulkutaudin tavoin levinnyt muillekin alueille. Mainostoimistoissa ja markkinointiosastoilla ollaan tuosta 2.0:n neroudesta niin vakuuttuneita että se on tungettava aivan kaikkialle. Onhan aiemminkin ollut tuotteista uusia versioita, joita on jopa kutsuttu versio 2:ksi, mutta tämä on jotain muuta.

09112007318

Ensinnäkin, Web 2.0:n tapauksessahan ei tehty oikeastaan yhtään mitään uutta. Karkeahkosti yleistäen, eri webbisivustot alkoivat muuttua vuorovaikutteisemmiksi – lukemisen sijasta vierailijat pääsivät jollain tavalla osallistumaan. Käyttäjät saattoivat muokata ja lisätä sivun sisältöä, ja tästä koitui hyötyä sekä sivuston omistajalle että käyttäjille. Joku huomasi että näin tapahtuu, ja antoi tälle asialle nimeksi “Web 2.0″. Sivustojen luonnollinen kehitys vei ne tähän uuteen malliin jo ihan itsestään – kun “Web 2.0″ termillä alettiin hypettämään, samaa alettiin tekemään lisää. Tämän perusteella versio 2.0 tarkoittaa, että ihmisille annetaan ymmärtää kyseessä olevan merkittävä uudistus, vaikka oikeasti tarjolla ei olekaan käytännössä mitään uutta.

Toisena näkemyksenä, ei tuollaista ohjelmistojen versioinnista peräisin olevaa pikkutarkkaa versionumerointia voi käyttää näin abstrakteista asioista. Siinä ei ole mitään järkeä. Epäilen, että käsitteen keksijä tiesi miten tulee käymään ja teki sen tahallaan – ja markkinointiosastot nielivät sen vapaa myöten. Jos asia versionumeroidaan ohjelmistojen tapaan, sille tulee taakaksi ohjelmaversioiden perusominaisuudet. Oleellisimmat näistä ovat se, että versio x.0 on aikataulun loppuessa viime tingassa kokoon kyhätty viritys, jonka ei voi olettaa sopivan käyttöön jossa vaaditaan luotettavaa toimintaa. Tästä seuraa se, että julkaistaan uusia versioita, joissa korjataan löydetyt viat: 2.0:n jälkeen korjataan käyttäjien raportoimia ongelmia ja julkaistaan 2.1. Ne, jotka eivät halua olla testikäyttäjiä, odottavat korjatun version ilmestymiseen saakka ennen kuin edes koskevat koko kyhäelmään. Tottahan se seuraava versio tulee, jos kerran sille on jo versionumerossakin paikka varattu?

is it 2.0? on sivusto jolla voi auttaa määrittelemään mikä kaikki on (tai ei ole) 2.0:aa.

Ja Hiidenkonttihan on yhä 0.2.

posted on 16 November 2007 at 17:55
<∴>

Japanin herkkuja

Lähetin japanilaiselle kirjekaverilleni suomen version Totoro-animen DVD:stä. Siinä on sekä suomenkielinen ääniraita että tekstitys suomeksi, joten se käy hänelle opiskelumateriaaliksi. Monet suomalaiset anime-fanit varmaan oppivat japania animen avustuksella, mutta homman voi tehdä myös toisin päin – anime on siis hyvin yleishyödyllistä :-)

Vastalahjaksi pyysin lajitelman japanilaisia naposteltavia ja hain eilen postista paketin jossa oli aika herkullisen värikkään näköinen sisältö:

20071110-162958-9453-mp

Oishii desu! Arigatou! Pakkauksissa on selitykset, joista oli suuresti apua sisältöjen tunnistamisessa.

Mukana oli lisäksi Japanin televisioista nauhoitettuja ohjelmia: mm. samurai-draamaa, musiikkiohjelmia ja ehkä suurimpana erikoisuutena jakso Suomesta kertovasta ylimakeasta dokumenttisarjasta jossa katseltiin pöllöjä olohuoneen ikkunasta, halailtiin puita ja joku pappa pilkki ahvenen ja ennusti sen selkäevästä tulevan vuoden säätä. En tunnistanut oliko se sammakkoprofessori (talvisin ovat sammakot aika hyvin piilossa) vai joku kilpailija.

posted on 11 November 2007 at 19:13
<∴>

Lunta

Eilisiltana ja viime yönä sateli jo vähän vakavammin lunta. Aikaisemminkin sitä jo tuli sentti tai pari, mutta nyt sitä tuli viitisen senttiä ja aurauskalusto pääsi puhdistelemaan katuja (eivät tosin onneksi tällä kertaa kolistelleet pihalla puoli viideltä aamulla kuten toisinaan tekevät).

11112007321
11112007327

11112007330
11112007332

Nyt on sen verran lämpöistä että se varmaan sulaa pois ennen kuin parin päivän kuluttua tuleva reilumpi pakkanen ehtii hätiin.

posted on at 18:56
<∴>