Tänä viikonloppuna oli vuosittaiset Oulun päivät, ja PoRha järjesti jälleen junamatkoja lättähattujunalla:
Tällä kertaa pääsi vähän pidemmällekin kuin Toppilaan, eli lähikuntiin Liminkaan ja Muhokselle. Päätimme eilen käydä katsomassa miltä näyttää Muhos.
Matka kesti puolisen tuntia ja välillä pysähdyttiin Pikkaralassa. Kai siinä on ollut asema joskus? Perillä oli tunnin verran aikaa katsella Muhoksen nähtävyyksiä kevyessä vesisateessa. Löysimme taidegallerian, mutta totesimme ettemme ehdi syventyä siihen, joten jatkoimme katsomaan vähän matkan päästä löytyvää paikallista nähtävyyttä, Ponkilan museosiltaa.
Myöskin Ylivieskassa oli museosilta (Savisilta). Olen nyt nähnyt vähän ajan sisään pari kappaletta museosiltoja, ja epäilen, että täytyy olla erikseen kiinnostunut sillanrakennuksesta ennen kuin osaa arvostaa tällaisia 1900-luvun alkupuoliskon 70-90 metrisiä siltoja.
Tietyissä piireissä historiallisesti merkittävää Muhoksen ammattikoulua (jossa emme nyt ehtineet käydä) ja tätä siltaa lukuunottamatta siellä ei sitten näyttänyt enempää nähtävää olevankaan.
Tämän aamun Kaleva kertoi että susi hyökkäsi miehen kimppuun eilen iltapäivällä Muhoksen keskustan läheisyydessä. Mies juoksi pakoon kunnes löysi puunkarahkan jolla takoi sutta kalloon kunnes se luovutti. Selkeästi jännittävämpi paikkakunta kuin miltä päällepäin näyttää.
Oulun päivien ohjelmassa oli tänään vanhojen autojen kulkue:
jota osuimme katselemaan ihan vahingossa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.