Piipahdimme tänäkin kesänä mökillä pohjoisessa. Menomatkalla, ennen Rovaniemeä, kohtasimme ukkoskuuron joka satoi vettä ja rakeita sellaisia määriä että odottelimme tien sivussa sen loppumista koska autosta ei juuri nähnyt ulos.
Perinteisellä pysähdyspaikalla Kaunispäällä ei satanut, vaikka sade näkyikin väijymässä jossain kaukana horisontissa. Siellä oli myös kulkuväline, jossa oli outoja viritelmiä – varatankkiko?
Tiellä hortoili tavallista enemmän poroja, ilmeisesti sääskiä paossa. Niitä olikin jonkin verran, ulkona ne eivät niinkään häirinneet (ellei sitten ollut kohdistamassa kameraa pikkutarkasti jossain metsän keskellä), mutta ne olivat löytäneet uuden sisäänkäynnin mökkiin, joten jouduimme nukkumaan rankisten alla sääskien inistessä verkon takana.
Järvessä tuntui olevan melkoisesti kalaa liikkeellä – laskimme yhden verkon ja aamulla siitä löytyi 11, suurin osa ahvenia, ja vielä kookkaita. Päätyivät fileeksi ja osan halstaroin rosvopaistia varten tehdyn nuotion äärellä.
posted on 7 August 2007 at 10:41