hiidenkonttibeta

Vanhoina hyvinä(?) aikoina, kun kansalaiset olivat rautaa, ja junat kulkivat dieselillä, oli sanonta “toimii kuin junan vessa”. Jos jokin tekninen vempele oli poikkeuksellisen varmatoiminen, sitä ylistettiin noilla sanoilla.

Jos joku nykyisin käyttää kyseistä sanontaa kuvailemaan jonkin vempeleen toimintaa, on kaksi vaihtoehtoa:

1. puhuja ei ole matkustanut junalla viime vuosina
2. hän tarkoittaa että vempeleen toiminnan varaan ei kannata jättää mitään kriittistä

Asiaa voi valaista pienen tunnistustehtävän avulla. Kumpi näistä on Pendolino-vaunun, ja kumpi IC-vaunun veskin ovi?:

Sekä Pendolinossa että IC:ssä joilla molemmilla matkustin viikonloppuna oli sen vaunun, jossa olin, ja lisäksi viereisen vaunun vessat varustettu tuollaisilla näppärillä pikku tiedotuksilla. Saahan siinä pitkämatkalainen väkisinkin vähän virkistävää liikuntaa etsiessään toimivaa veskiä jostain päin junaa.

Vanhojen 60-80 luvuilla valmistettujen sinisten vaunujen yksinkertainen “takaisin luontoon”-mekanismi (aiempi artikkeli kertoo lisää) ei tietenkään ole järin siisti. Mutta tässä on jälleen yksi esimerkki siitä listasta asioita, joissa tekninen kehitys on suuntautunut jonnekin ihan muualle kuin toimivuuteen.

Kirpputorit ovat hauskoja. Varsinkin itsepalvelukirpputorit, joilla myynnissä olevaa tavaraa voi kummastella rauhassa. Silloin tällöin niiltä löytääkin jotain kivaa, mutta useimmiten käynti on enemmän viihdettä.

Ihmiset nimittäin yrittävät toisinaan nimittäin kaupata aika epäkaupallista tavaraa. Vanhaa joystickia jossa on niin paljon osia irti sisältä että se kuulostaa lähinnä helistimeltä: 5€. Puolivalmista itse tehtyä pehmolelua. 10v Laphroaig -viskin pahvista koteloa, jota on käytetty joulupakettina ja johon on liimattu pakettikortti, 1.50€:

Luulenpa, että tästäkin maasta löytyisi ostaja lähestulkoon mille tahansa, mitä joku vain myy. Mutta todennäköisyys sille, että myyjä kohtaa sen ostajan, voi käytännössä tosin olla häviävän pieni.

Someone has made snow sculptures in Ainola park and on the market place. The ones in park are small, and cube-like, with parts made of clear ice with hay or berries inside:

On the market place they are bigger, the same kind they usually are there. This year there isn’t as many as before, and the snowfall of last night (10cm or so) had pretty much covered all the details:

In the first one there’s some kind of monster with a long tongue, and maybe a Moomin laying in the ground with a book. The sculpture in the second photo looks like Pac-Man.

It’s been at least 15 years since I last tasted the Norwegian cheese specialty, the geitost (aka gjetost, myseost or brunost, and mesjuusto in Finnish). The existance of it came up in a chat at work, and I just had to get some:

The variety they had in the shop was Gudbrandsdalsost (“cheese from the Gudbrandsdal valley”), made of cow’s milk and goat’s milk (or the whey of milk, that’s why the type of the cheese is called herajuusto in Finnish) by TINE.

According to Wikipedia article, it’s called brunost or geitost if it’s made of goat’s whey and mysost if it’s made of cow’s whey. Another article tells that gudbrandsdalsost has only 10% goat’s milk, added in the end of the process. The real Norwegian goat cheese is called ekte geitost.

It’s surprisingly sweet, a complex taste with elements of cheese and something like caramel/fudge. One of the strangest things I’ve tasted – I just got to find ekte geitost next.

Olemme valaisinten teknisessä kehityksessä kahden askeleen päässä niistä esi-isistämme, jotka oppivat hyödyntämään hienoa kemiallis/fyysistä ilmiötä nimeltä tuli.

Kynttilä -> öljylamppu -> hehkulamppu. M.O.T.

Vuonna 1854 Heinrich Göbel kehitti modernin hehkulampun. Jo ennen tuota oli erilaisia kokeiluita ja prototyyppejä. Nykyisin käytettävät hehkulamput ovat siis kuitenkin suoraan alenevassa polvessa tuon yli 150 vuotta vanhan keksinnön jälkeläisiä.

Tuo seikka tulee mieleen kun hehkulamppu palaa, siis merkityksessä hajoaa. Olenko liian tottunut tietotekniikan kehityksen nopeaan tahtiin, kun monen muun (teknisen) asian kehittymisen nopeus tuntuu niin säälittävän hitaalta, ikään kuin alalla ei kellään nappaisi edes yrittää mitään vaan mahdollisimman helpolla kopioidaan samaa vanhaa surkeutta? Ainoastaan markkinointi keksii jatkuvalla syötöllä samalle roskalle uudenlaisia pakkauksia.

1900-luvun tieteiskirjallisuus on täynnä mitä ihmeellisimpiä visioita tulevaisuudesta, eli 2000-luvusta – autot lentävät ja teleporttauskin on vähintään prototyypin asteella. Joten onhan se naurettavaa että todellisuudessa niinkin yksinkertainen asia kuin valaistus hoidetaan edelleen voimalla eikä järjellä: kuumennetaan sähköllä metallinpalaa niin paljon että se hehkuu lämpöä, ja sitten vielä vähän lisää, että se jopa valaiseekin jonkin verran.

Periaatteessahan hehkulampulle on moderneja vaihtoehtoja: loistevalaisimet ja halogeenit. Loisteputkien kalmaista sinertävänvihreää valonällötystä ei pysty ihminen sietämään kuin rajoitetun ajan (noin 7.5h/vrk), valaisimet tuovat mieleen viraston tai teollisuushallin ja lisäksi kyseiset tuotokset ovat lopulta ongelmajätettä. Halogeenilamput tuottavat myöskin kovasti lämpöä eivätkä kestä merkittävästi pidempään kuin hehkulamput (käsittääkseni, ei omakohtaista kokemusta), ne on tarkoitettu kohde- eikä yleisvalaistukseen ja niitä ei ruuvata suoraan lampunkantaan vaan ne tarvitsevat oman muuntajan (ilman muuntajaa toimiviakin näköjään on nykyisin, mutta ne ovat puolestaan vaarallisia).

Kehityksen pysähtymiseen on tietenkin luonnollinen selitys: markkinatalous. Jos joku keksisi tehokkaan valaisimen, joka toimii erinomaisella hyötysuhteella käytännössä ikuisesti, yksi kuluttaja ostaisi niitä muutaman kappaleen elämänsä aikana sen sijaan että ostaisi niitä muutaman kappaleen joka vuosi.

Alkuperäiseen ongelmaan palataksemme, makuuhuoneeni hehkulamppu paloi perjantaina. Siellä on yksinkertainen valaisin: johdonpätkän päässä lampunkanta ja ympärillä riisipaperinen pallomainen varjostin. Varjostimessa on yksi huono puoli: se on aika tummahkoa sinistä paperia, ja himmentää lampun valoa melkoisesti. Voisin tietenkin investoida 5€ valkoiseen versioon, mutta tuon kanssa on pärjännyt, jos siinä käyttää 60W kirkasta lamppua. Ehkä ero kirkkaan ja himmeän välillä on vain psyykkistä, mutta kirkkaat ovat tuntuneet siinä valoisammilta.

Seuraavana päivänä ostoslistalla oli siis 60W kirkas hehkulamppu. Anttilan lamppuhyllyn hehkulamppuosio näytti tältä:

Pikkuinen tyhjä kolo siinä keskellä oli kirkkaiden 60W lamppujen valikoima.

Himmeitä löytyi useampaa merkkiä, eri kokoisia pakkauksia. Eri tehoisia, eri muotoisia, erilaisilla kannoilla varustettuja hehkulamppuja on hyllyssä paljon, mutta ei sitä melkeinpä yksinkertaisinta mahdollista mitä haen. Sinisiä, punaisia, keltaisia tai sateenkaaren värisävyisiä bilelamppujakin oli paremmin saatavilla kuin 60W kirkkaita (mainitsinko innovoinnin keskittämisestä markkinointiin ja vanhan kaman uudelleenpakkaukseen tekniikan sijaan jotain aiemmin?).

Yksinkertaisinta olisi tietenkin ollut tyytyä siihen himmeään. Mutta tämä ei ollut enää käytännön tason ongelma, vaan suuri periaatekysymys jonka merkitystä voi pohtia ja paisutella ja sivussa vähän haukkua myyntivoittovetoista tuote”kehitystä”.

Siispä jatkoin tänään the Quest for 60W Clear Lamppiani ja suuntasin Raksilan markettialueelle. Citymarketissa niitä ei ollut, Prismassa oli remontin takia minimaalinen lamppuvalikoima, mutta Euromarketissa tärppäsi. Sen lamppuhylly olikin varsin kattava:

Jopa kirkkaita 60W lamppuja oli yhtä mallia paikalla.

Ostin niitä varastoon kun kerran näyttävät olevan rajoittunut luonnonvara nykyisin, mutta käyttöön ostinkin kokeeksi energiansäästölampun. Kokeilin moista joskus vuosia sitten, eikä se kestänyt lähellekkään sitä mitä luvattiin, oli muutenkin huono ja maksoi paljon.

Energiansäästölamputhan ovat periaatteessa loistevalaisimia, jotka on tehty tavalliseen E27-kantaan ja verkkojännitteeseen sopivaksi muotoilemalla loisteputki kompaktiksi silmukaksi ja integroimalla lamppuun sytytin.

Malli, jonka valitsin oli Philipsin 14W (tilauskoodi 314581xx, vastaa 75W “tavallista” lamppua), jolle luvataan 6 vuoden polttoikä (jos sitä poltetaan keskimäärin 3h päivässä, eli 6570h; toisaalla pakkauksessa sanotaan 6000h). Valoa lupaavat sen tuottavan 800 lumenia. Vertailun vuoksi, ostamani Philipsin 60W kirkkaat hehkulamput antavat 710 lumenia ja polttoiäksi luvataan 1000h eli 1 vuosi. 6-kertainen polttoikä luvataan 14-kertaisella hinnalla (en nyt jaksa alkaa laskemaan kompensointia sähkön säästölle).

Saa nähdä, joko nuo ovat kelvollisia kapineita, vai onko siinä edelleen yhdistettynä loisteputkien ja hehkulamppujen huonot puolet.

Visited a 2nd hand CD store on the way home (looking for cheap copy of Dance of Death by Iron Maiden), and left with 3 CD’s:

• Gentle Giant: Three Friends
• The Sugarcubes: Here Today, Tomorrow, Next Week!
• The Sugarcubes: Stick Around for Joy

None of these are widely available around here, some dedicated record shops may have some of them, but I doubt if any store has all of them. I have now a complete collection of the Sugarcubes long plays! Didn’t find an used copy of the DoD album I was originally looking for, though.