hiidenkonttibeta

Eilen lauantaina sain pitkästä aikaa käytyä Oulun eläinten hautausmaalla. Sinne on keskustasta noin 15km pyörämatka, yli 6kg reppu selässä polkiessa se kävi jo kuntoilusta.

Seurailin Kaupunginojan suuntaisia pyöräteitä kunnes löysin kohdan jossa se kohtaa Oulujoen. Tai tarkemmin sanoen kohdan jossa se erkanee Oulujoesta. Niillä kohdin sen nimi on ilmeisesti Juurusoja – jonkin matkaa alavirtaan se haarautuu kahtia, toinen haara jatkuu Juurusojana ja Kaupunginoja lähtee kaupunkia kohti. Sen suu on padottu. Ensimmäisessä kuvassa on pato läheiseltä sillalta, ja seuraavassa kyseinen silta padolta kuvattuna:

Pato on nimeltään Juuruspato ja heti sen vieressä on pienvenesatama:

Padolta oli enää muutama kilometri huonosti viitoitettuja pyöräteitä Madekosken sillalle, josta olin päättänyt ylittää joen. Keskustan liepeillähän siltoja on ihan yhtenään, mutta tuolla kauempana ne ovat pyöräilijän näkökulmasta aika harvassa.

Madekosken alueella oli varsin vakuuttavan näköisiä asumuksia (ja kun pihallakin seisoi Jaguar, ei asukkailla varmaan kovin heikosti mennyt), tai paikoin talo oli ihan perusmallinen omakotitalo, mutta joenvarsitontti oli hieno. Tosin nämähän olivat joen eteläpuolella, joten ilta-auringosta ei pääse nauttimaan rantasaunan kuistilla…

Päivä oli leuto lokakuuksi, mutta aurinko oli pysytellyt pilvessä kunnes pääsin sillalle, jolloin se alkoi kohdevalaisemaan joenvarren ruskaisia pusikoita pilvien lomasta:

Perille päästyäni vaihdoin päälle lämpimän fleecen ja popsin ensimmäisen eväsleivän. Jos eläinten hautausmailla vieraileminen tuntuu harrastuksena omituiselta, niin entäs eväsretkeily niillä?

Syömisestä tulikin mieleen hautausmaan portin pieleen kiinnitetty ilmoitus:

Tavoittaakohan tuo mainos nyt ihan oikean kohdeyleisön? Rakkaalle pikku Ransulle on tässä vaiheessa jo vähän myöhäistä ostaa kotimaisia siankorvia.

Alue olikin paljon laajempi kuin muistin, ja lisäksi se oli laajentunut melkoisesti ihan viimeaikoina, etäisimmän nurkan hautojen uutuudesta päätellen. Laajuus on siitä rasittavaa, että jos näkee jotain jota voisi palata myöhemmin kuvaamaan uudelleen (toisella objektiivilla tai erilaisessa valossa), sitä on aika mahdotonta löytää enää uudelleen. Kuvasin pari-kolme tuntia, söin loput eväät ja poljin takaisin kotiin.