hiidenkonttibeta

Pitkään lämpimänä jatkunut syksy muuttui viimein reilusti kylmemmäksi. Tänäaamuna mittarit näyttivät Oulussa alle -10°C. Tiesää-palvelun mukaan Kittilässä oli -20°C, joten ei täällä vielä niin erikoisen kylmä olekaan.

Sunnuntaiaamuna maa oli valkeana. Ikkunasta katsoen maailma näytti kuuraiselta, mutta kun hipsin valokuvausvälineistön kanssa puistoon, näyttikin kaikki enemmän lumiselta kuin kuuraiselta. Sitä lunta/kuuraa oli niin paksusti, että maahan pudonneiden lehtien värikkyys peittyi lähes täysin sen alle.

Paleltuneet ruusut olivat mielenkiintoisempia. Osa punaisista oli vaihtanut värisävyään, osa taas vain näytti vähän voimattomalta:

Eilen lauantaina sain pitkästä aikaa käytyä Oulun eläinten hautausmaalla. Sinne on keskustasta noin 15km pyörämatka, yli 6kg reppu selässä polkiessa se kävi jo kuntoilusta.

Seurailin Kaupunginojan suuntaisia pyöräteitä kunnes löysin kohdan jossa se kohtaa Oulujoen. Tai tarkemmin sanoen kohdan jossa se erkanee Oulujoesta. Niillä kohdin sen nimi on ilmeisesti Juurusoja – jonkin matkaa alavirtaan se haarautuu kahtia, toinen haara jatkuu Juurusojana ja Kaupunginoja lähtee kaupunkia kohti. Sen suu on padottu. Ensimmäisessä kuvassa on pato läheiseltä sillalta, ja seuraavassa kyseinen silta padolta kuvattuna:

Pato on nimeltään Juuruspato ja heti sen vieressä on pienvenesatama:

Padolta oli enää muutama kilometri huonosti viitoitettuja pyöräteitä Madekosken sillalle, josta olin päättänyt ylittää joen. Keskustan liepeillähän siltoja on ihan yhtenään, mutta tuolla kauempana ne ovat pyöräilijän näkökulmasta aika harvassa.

Madekosken alueella oli varsin vakuuttavan näköisiä asumuksia (ja kun pihallakin seisoi Jaguar, ei asukkailla varmaan kovin heikosti mennyt), tai paikoin talo oli ihan perusmallinen omakotitalo, mutta joenvarsitontti oli hieno. Tosin nämähän olivat joen eteläpuolella, joten ilta-auringosta ei pääse nauttimaan rantasaunan kuistilla…

Päivä oli leuto lokakuuksi, mutta aurinko oli pysytellyt pilvessä kunnes pääsin sillalle, jolloin se alkoi kohdevalaisemaan joenvarren ruskaisia pusikoita pilvien lomasta:

Perille päästyäni vaihdoin päälle lämpimän fleecen ja popsin ensimmäisen eväsleivän. Jos eläinten hautausmailla vieraileminen tuntuu harrastuksena omituiselta, niin entäs eväsretkeily niillä?

Syömisestä tulikin mieleen hautausmaan portin pieleen kiinnitetty ilmoitus:

Tavoittaakohan tuo mainos nyt ihan oikean kohdeyleisön? Rakkaalle pikku Ransulle on tässä vaiheessa jo vähän myöhäistä ostaa kotimaisia siankorvia.

Alue olikin paljon laajempi kuin muistin, ja lisäksi se oli laajentunut melkoisesti ihan viimeaikoina, etäisimmän nurkan hautojen uutuudesta päätellen. Laajuus on siitä rasittavaa, että jos näkee jotain jota voisi palata myöhemmin kuvaamaan uudelleen (toisella objektiivilla tai erilaisessa valossa), sitä on aika mahdotonta löytää enää uudelleen. Kuvasin pari-kolme tuntia, söin loput eväät ja poljin takaisin kotiin.

Keskiviikkona 5. lokakuuta eduskunta äänesti uudesta tekijänoikeuslaista. Kärjistäen tässä on kyse siitä, onko valtio kansalaistensa vai suuryritysten puolella. Valtaosa (121 puolesta, 34 vastaan) kansanedustajista kulki sinne minne yritykset taluttivat sen sijaan että olisivat edustaneet kansaa, joka vastusti lakiuudistusta äänekkäästi sekä mediassa että mielenosoituksin.

Eniten huomiota uudessa lakiviritelmässä (joka on sellainen sotku, etteivät sen tekijätkään tajua sitä) on saanut kohta, joka kriminalisoi kopiosuojausten kiertämisen. Siitä juontuu erinäisiä ongelmia jotka insinörtti kokee mielenkiintoisiksi. Tässä kuitenkin pohdintaa lähinnä yhdestä ristiriidasta.

Pohjatietona asiaa tuntemattomille kerrottakoon, että käytännössä kaikissa DVD:ssä on kopiosuojaus, ja viime vuosina CD:hin on alkanut ilmestyä erilaisia kopiosuojauksia.

Kopiosuojattu CD ei edes ole teknisesti CD, vaan niissä rikotaan tahallisesti CD-standardia. Se aiheuttaa (enemmän tai vähemmän selkeästi kuultavia) häiriöitä toistettavaan ääneen, ja voi jopa rikkoa soittimia, jotka olettavat lukevansa standardin mukaista CD-levyä. DVD:n kohdalla kopiosuojaus on huomioitu jo standardissa.

Jotta DVD:n tai kopiosuojatun CD:n voi kopioida, täytyy kopiosuojaus kiertää/murtaa/poistaa. Uuden lain myötä tämä on laitonta. Hassuksi tämän jutun tekee se, että musiikin tai elokuvan kopioiminen omaan käyttöön on kuitenkin laillista.

Kaikkien Suomessa myytävien tallennusmedioiden (C- ja VHS-kasetit, CD- ja DVD-aihiot yms) ja lisäksi digitaalisten audio/videotallettimien hintaan sisältyy nk “kasettimaksu”, jolla maksetaan tekijöille ja oikeudenomistajille hyvityksiä yksityisten henkilöiden tekemistä laillisista kopioista. Teoston hyvitysmaksuyksikön sivulla asia ilmaistaan näin: “Musiikkia, elokuvia sekä televisio- ja radio-ohjelmia saa kuka tahansa kopioida omaan yksityiseen käyttöön”.

Miten voi olla, että Suomen laki yhtä aikaa “verottaa” kansalaiselta hyvitysmaksua laillisesta kopioinnista ja kriminalisoi sen kopion tekemisen?

Kun ostan DVD-aihioita tallettaakseni valokuviani, maksan 10 levyn paketista hyvitysmaksua 6.02€. Tuo summa siis singahtaa Teostolle vaikka en edes käytä levyjä lailliseen kopiointiin. Jos taas haluaisin käyttää jonkin noista levyistä siihen että oikeasti ottaisin lain salliman kopion DVD:llä olevasta elokuvasta, niin rikon lakia kiertäessäni DVD:n kopiosuojauksen. Melkoinen “win-win” tilanne elokuvateollisuudelle, kaikkea muuta yksityiselle ihmiselle – ja askel lähemmäs korporatismia.

Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustavan EFFI ry:n lakiuudistuksesta kertovalta sivulta löytyy paljon asiaa aiheesta, erityisesti kannattaa huomioida lakiuudistuksen vähemmän julkisuutta saaneet ongelmakohdat.

Sentenced, eli Oulun lahja synkemmän metallin kuulijoille, lopetti 16-vuotisen uransa omilla Hautajaisillaan Oulun Club Teatriassa 1.10.. Liput tuolle keikalle myytiin loppuun tunnissa, ja koska moni onneton jäi ilman, järjestettiin edelliselle illalle Ruumiinvalvojaiset, jonne me loputkin pääsimme bändiä hyvästelemään.

Bändin uudempi tuotanto (1997 jälkeinen) on itselleni aika vierasta, erinäisiä hittibiisejä lukuunottamatta. Vuonna 1995 julkaistu Amok sen sijaan on pyörinyt CD-soittimessa pitkään ja hartaasti. Se on aivan perhanan hyvä ja menevä metallilevy jonka soittaminen aiheuttaa jalanvipatusta ja äänenvoimakkuudenlisäystä. Allmusic guide kutsuu sitä “puhtaaksi rock & rolliksi” (ja antaa sille 4.5/5 tähteä). Onhan se aika paljon popimpi kuin North from Here…

No, siirrytään itse keikkaan. Teatrian DJ soitti keikkaa edeltäneen puolituntisen kotimaisia iskelmiä. En tiedä, onko se paikan tapa, vai jonkinlainen kontrastia tulevaan luova huumoripala. Lavalla oli savua, sinistä valoa, ja paljaita risumaisia puita. Sinne kannettiin arkku ja bändi rupesi metelöimään.

Hautajaiset oli tarkoitus filmata ja julkaista DVD:llä, ja näkyipä lavalla kameramies heilumassa myös Ruumiinvalvojaisten ajan. Ensimmäisen setin jälkeen vokalisti vaihtui Jarvaan, jonka kanssa bändi esitti pari biisiä Amokilta ja yhden vielä vanhemman. Mukavahan nuo vanhat tutut oli viimeisen kerran kuulla, vaikkei miehen ulosannissa ollutkaan enää Amokin ajan otetta (Allmusiciin jälleen viitaten, “Jarva succeeds in creating a depressive mood for every song, and that mood and the sound of Amok are traditional to a Finnish heavy metal band”).

Noiden välipalojen jälkeen Laihiala palasi lavalle esittämään vielä muutaman biisin. Kun loppu koitti ja “End of the Road” soi, oli hämärässä salissa sytkärien valomeri.

RIP, Sentenced.