tuhannen miestä, naista, kääpiötä
kulkee yössä, joessa
loistaa valoa
he olivat lintuja
kuin repaleiset vihreät varjot he kompastelevat jalkoihinsa eikä heidän sieluillaan ole nimiä, vain itkunsekainen laulu huulillaan he etsivät uusia jumalia valuen punaista hiekkaa:
"katso valoon ja näe
tuossa jäätyneessä joessa
uivat kuolleet koirat
kerro niille kylmästä
kysele niiltä elämästä"
pimeän pohjolan kuningatar, kylmän lempeä
katsoo taivaalta lapsiaan nauraen
taas luokseen palaavat, hehän olivat lintuja
tuuli ujeltaa jäisessä metsässä huuhtoen puista hopeista lunta
havuntuoksun juurella nukkuu maailma huolimatonta unta
ja sormin kohmeisin odottaa lapsi valvoen äiti maan lumikuuta