raivo asuu tässä tyhjässä astiassa
hukattuani sinne kaikki käteni
hyökkään muuriesi kimppuun,
isken niitä talikolla silmään
vielä näytän niille
kuka suojautuu kenen selän taakse
olet pehmeä kuin jäinen kivi
naamiaiset ovat nyt ohi
otan siis kukkani ja laukkaan,
kavioni sylkevät maata altani
odotat taas,
istut ihmisyyden tuvassa
reisiluulla isket naulaa polveesi,
ja nauru raikaa
tulen pian takaisin
kauniimpaan maailmaan
jota minä komennan
kasvan puita,
hikoan lunta
kun ääni hajoaa savuksi
jää vain valo joka palelee
kun musta sumu nousee
ei yötä enää ole