Kobon tilaaminen Suomeen vaikutti aluksi hankalalta. Kobon sivuilla on lueteltu monta paikkaa missä sitä myydään, mutta ainakaan marraskuussa 2011 ei yksikään Pohjois-Amerikan tai Euroopan kauppa myynyt sitä ulkomaille, tai ainakaan Suomeen. Helpoiten sen saa, jos on muutoinkin käymässä UK:ssa, Keski-Euroopassa (esim. Saksa), Kanadassa tai USAssa, jolloin sen voi ostaa useankin ketjuliikkeen myymälöistä. Sitä myydään myös Amazon marketplacessa ja eBayssa, mutta hinnat ovat korkeahkoja.

Löysin kuitenkin lopulta paikan josta sen sai tilattua tänne: Collins booksellers Australiassa. Kobolle tuli sieltä hintaa noin 135 AUD + toimituskuluja 30 AUD. Toimitus tapahtui FedExillä. Kuluissa voi säästää hiukan jos tullaa paketin itse, koska FedEx veloittaa siitä. Tullin nettituonnilla se on helppoa: täytyy tehdä rahtitullaus johon tarvitsee kysyä FedExiltä tullitoimipaikka ja “edeltävä asiakirja”. Tullinimikkeiden listalta jopa löytyi “e-kirjan lukulaite”.

Lisäksi tilasin suojakannen Koboon. En tiedä miten herkkiä E Ink -näytöt ovat naarmuuntumaan, mutta kannen kanssa on hiukan huolettomampi olo ja lisäksi laitteesta saa hiukan paremman otteen. Kansia myy moni paikka, omani on Geckon perusmalli, jossa on kyllä sellainen hankala ominaisuus, että virta/nukutuskytkin jää osittain yläkulman kumilenkin taakse piiloon.

En ole vielä ehtinyt montaa tuntia lukea Kobolla, mutta toistaiseksi laite on tuntunut oikein pätevältä. Ainoa parannus jonka haluaisin siihen olisi kirjakohtaiset fontti/riviväli/marginaaliasetukset – nyt niiden säätö vaikuttaa kaikkiin kirjoihin. Tämä voi hyvinkin vielä tulla, Kobo on julkaissut ohjelmistopäivityksiä noin kuukausittain, ja niissä on tullut uusia ominaisuuksia.

Päivitys 11.1.: Hyviä uutisia Kobosta kiinnostuneille. Nyt on käynyt niin, että japanilainen firma nimeltä Rakuten on ostanut sekä Kobon että Play.comin ja Play.com myy nyt Koboa Euroopassa! Tällä hetkellä hinta on 124.99€, sisältäen toimituksen Eurooppaan. Lisäys: Play.com ei sittenkään myy tuota UK:n ulkopuolelle, kts. kommentti.

Sähköisten kirjojen eli e-kirjojen lukemiseen tarkoitetut “sähköistä mustetta” käyttävät laitteet ovat jo melko näppärän oloisia kirjankorvikkeita. Niiden standardimalliksi näyttää muodostuneen 6 tuumaisella “E Ink Pearl”-tyyppisellä näyttötekniikalla varustettu laite. Tänä vuonna julkaistuista mielenkiintoisimmat ovat hyvinkin helposti mukana kulkevan kokoisia:

• Sony PRS-T1: 168 grammaa, 173 x 110 x 8.9 mm
• Amazonin 4. sukupolven Kindle: 170 g, 166 x 114 x 8.7 mm
• Barnes & Noble NOOK Simple Touch Reader: 213 g, 184 × 127 × 12 mm
• Kobo eReader Touch: 200 g, 165 × 114 × 10 mm

Pienimmät ovat siis suunnilleen 120-sivuisen pokkarin kokoisia. Kaikissa on langaton verkkoyhteys ja akun lupaillaan kestävän kuukauden (verkkoa käytettäessä vähemmän) paitsi Nookin jopa 2 kk. Sonyssa, Nookissa ja Kobossa on kosketusnäyttö, ja Kindlestä on olemassa myös kosketusnäytöllinen versio. Kindle on näistä ainoa, jossa ei ole paikkaa muistikortille. Hyvä sivu eri lukulaitteiden ominaisuuksien vertailuun on MobileRead Wikin taulukko.

E-kirjoille on nykyisin pari hallitsevaa tiedostomuotoa. International Digital Publishing Forumin (IDPF) kehittämä EPUB on yritys luoda e-kirjojen standardi tiedostomuoto, mutta Amazon on sooloillut oman tiedostomuodon. Varsinaisten e-kirjatiedostojen lisäksi lukulaitteet tukevat muitakin tiedostoja, kuten PDF ja HTML:

• Sony: BBeB (LRF/LRX), PDF, EPUB, TXT, RTF, JPEG, BMP, GIF, PNG, MP3, AAC
• Kindle: Kindle (AZW), TXT, PDF, unprotected MOBI, PRC (ja muunnoksella HTML, DOC, DOCX, JPEG, GIF, PNG, BMP)
• Nook: PDF, EPUB, JPG, GIF, PNG, BMP
• Kobo: PDF, EPUB, MOBI, TXT, HTML, RTF, JPEG, GIF, PNG, BMP, TIFF, CBZ, CBR

E-kirjojen julkaisijat toistavat saman virheen kuin digitaalisen musiikin kaupat aluksi tekivät, eli suojaavat tiedostot jollain käytönrajoitusjärjestelmällä (DRM). Niitä on käytännössä kaksi, EPUBilla on omansa ja Amazonilla omansa:

• Sony: Adobe ADEPT (EPUB/PDF) ja Marlin DRM (BBeB, Sonyn vanha formaatti)
• Kindle: AZW and TOPAZ (Kindle only) and PDF password-protected PDFs
• Nook: Adobe ADEPT (EPUB/PDF)
• Kobo: Adobe ADEPT (EPUB/PDF)

Kindlen takana on Amazon joka myy tietenkin itse siihen kirjoja. Kindle ei edes tue EPUB-formaattia ja sen DRM:ää, joita muut kaupat yleisesti käyttävät. Barnes & Noble, joka on Yhdysvaltain suurin perinteinen kirjakauppaketju, myy Nookille kirjoja omasta verkkokirjakaupastaan. Sonyllä ja Kobolla on myös omat kauppansa, mutta ne ja Nook tukevat myös muiden kauppojen kirjoja – paitsi Amazonin Kindlen formaattia.

Käytännössä on siis kaksi kilpailevaa lukulaitetta: Kindle vs. kaikki EPUB-formaattia tukevat laitteet. Jos ostaa Kindlen, käytössä on Amazonin valikoima. Jos ostaa Sonyn, Kobon, Nookin tai jonkin muun EPUBia tukevan laitteen, käytössä on kaikkien muiden paitsi Amazonin valikoima. (Molemmissa tapauksissa poislukien ne kirjat, joita ei myydä Suomeen). Myös Suomalaiset e-kirjakaupat tukevat EPUB-muotoa.

Kolmas vaihtoehto on ostaa jomman kumman puolen laite, murtaa kilpailevan formaatin käytönrajoitus, ja muuntaa se toiseen formaattiin jotta sitä voi lukea laitteellaan. Käsittääkseni sekä Kindlen että EPUBin DRM:n murtamiseen löytyy ohjelmia, mutta ilmeisesti EPUBin murtaminen ja muuntaminen on yksinkertaisempaa.

Miltäs ulkomaisten e-kirjakauppojen tarjonta sitten näyttää scifi-kirjallisuuden lukijan näkökulmasta?

Amazonilla on 18,804 scifi-kirjaa ja 19,718 fantasiakirjaa Kindlelle. Olen lukenut että aikaisemmin kaikkia kirjoista ei voinut ostaa Suomeen, mutta nyt kindlekirjasivulla on maan(osan) valinta, ja se näyttää eri valinnoilla eri määriä kirjoja, joten ilmeisesti sieltä on nuo ~19k scifi-kirjaa saatavilla tännekin.

B&N Nook-kaupassa on scifi, fantasia ja kauhu -osastolla 31,990 kirjaa. B&N ei periaatteessa myy e-kirjoja ulkomaille mutta ilmeisesti kirjoja voi ostaa Suomeen, jos rekisteröityessä käyttää jenkkiläistä proxya. Tässä yksi artikkeli aiheesta.

Kobo sanoo kauppaansa globaaliksi, joten ilmeisesti ostaminen ulkomailta on mahdollista. Kaupassa ei ole erikseen genrekategorioita, joten on vaikea sanoa paljonko siellä on scifiä tarjolla. Brittiläinen WHSmith myy Koboa ja kirjoja sille Euroopassa, mutta siinä kaupassa on vain 144 teosta scifi/fantasia/kauhuosastolla.

Sonyn omassa kirjakaupassa on 14,344 kirjaa scifi & fantasia -osastolla, mutta niitä ei voi ostaa Suomeen. Monet kaupat myyvät kuitenkin Sonyssa toimivia kirjoja.

Näiden kauppojen (paitsi Sonyn sijaan eBooks.comin) tarjonnan vertailemiseksi kokeilen etsiä niistä seuraavia teoksia:

• Hannu Rajaniemi: Quantum Thief (2010)
• George R. R. Martin: A Song of Ice and Fire -sarja (1996-2011; 4 ensimmäistä osaa on saatavissa pakettina, ja uusin erikseen)
• Orson Scott Card: Ender’s Game (1985)
• Frederik Pohl: Gateway (1977)

Ja tulokset:

• Amazon: Rajaniemi 8.75€; Martin: 1.-4. 15.48€ ja 5. 10.03€; Card 5.68€; Pohl: ei löydy.
• B&N: Rajaniemi 8.72€; Martin: 1.-4. 21.82€ ja 5. 10.90€; Card 4.36€; Pohl: ei löydy.
• Kobo: Rajaniemi: ei löydy; Martin: 1.-4. 16.35€ ja 5. 16.35€; Card: 4.42€; Pohl: ei löydy.
• WHSmith: Rajaniemi 11.45€; Martin: 1.-4. 22.91€ ja 5. 18.33€; Card: ei löydy; Pohl: ei löydy.
• eBooks.com: Rajaniemi: löytyy, mutta ei myydä Eurooppaan; Martin: 1.-4. 21.67€ ja 5. 12.35€; Card: ei löydy; Pohl: ei löydy.

(Amazonin ja B&N:n hinnat muunnettu USD->EUR, WHSmith GBP->EUR)

Vertailun vuoksi vielä paperiversioiden hinnat (bookdepositorysta, sisältää postikulut):

• Rajaniemi: 12.40€ (6.83€ halpisversio ilmestymäisillään)
• Martin: 1.-4. 22.14€, 5. 21.38€
• Card: 4.23€
• Pohl: 7.68€

Tämän perusteella varsinkin Amazon = Kindle vaikuttaa houkuttelevalta. Vanhinta eli 70-luvun testikirjaa ei saa ainakaan vielä mistään – ehkä joku Googlen kirjandigitointiprojekti tuo tähän pelastuksen?

E-kirjojen myynti on kasvanut Yhdysvalloissa selvästi. Suomi, “teknologian kärkimaa”, taas on ilmeisesti päässyt hädin tuskin alkumetreille, varmaan perinteisen muna/kana -ongelman vuoksi: kirjoja ei osteta, kun niitä ei ole, ja niitä ei ole, kun niitä ei osteta. Miltä tarjonta oikeasti näyttää, kun kauppojakin on jo useita? Seuraavaksi katsaus kotimaisiin kauppoihin.

Sähköinenkirja.fi-sivusto listaa 7 suomalaista e-kirjoja myyvää verkkokauppaa. Etsin niistä Rajaniemen ja Martinin samoja teoksia kuin ulkomailta (kyseiset kirjat on myös suomennettu), Hal Duncanin Vellumia ja lisäksi Jääskeläisen teoksia, koska hän on ilmeisesti maan sähköistetyin genrekirjailija. Haussa siis seuraavat:

• Hannu Rajaniemi: Quantum Thief (2010), suom. Kvanttivaras (2011)
• Hal Duncan: Vellum (2005), suom. Vellum (2009)
• George R. R. Martin: A Song of Ice and Fire -sarja (1996-2011), osia suom. 2003-2007
• Pasi Ilmari Jääskeläinen: mitä vain

Kelpuuttaisin Rajaniemen ja Duncanin sekä suomeksi että englanniksi. Lisäksi kurkkaan mitä muuta kauppojen scifi/fantasiaosastoilla olisi tarjolla. Tulokset kaupoista tässä:

• Adlibris.com: Rajaniemeä ei löydy, ei myöskään Duncania ja Martinia, eikä Jääskeläistä. Suomenkielisiä kaunokirjoja näyttääkin olevan vain 3 kappaletta, englanniksi 4, sen sijaan ruotsiksi yli 500.
• Akateeminen kirjakauppa: Rajaniemi suomeksi 29,90€, Duncan englanniksi 12,90€, Martinia ei löydy, Jääskeläiseltä löytyy kolme kirjaa 18,90€ – 21,90€. Formaattina Epub+DRM. Hakutoiminto on heikko, hakua ei voi kohdistaa kirjailijaan tai kirjan nimeen tai rajata mitenkään. Suomenkielistä tieteiskirjallisuutta on 6 teosta, englanninkielistä enemmän.
• eLibris: Ei löydy Rajaniemeä eikä Duncania eikä Martinia, mutta Jääskeläistä 3 kpl, 16.90€ – 23.90€. Formaatti EPUB. Suomenkielistä scifi/fantasiakirjallisuutta 34 teosta, pääasiassa nuorten fantasiaa ja uuden aallon vampyyrikirjoja. Englanniksi fiktiota vain 5 Shakespearea moderniksi englanniksi käännettynä ja hämmentävä mainos “eLibris Kirjakaupasta löydät uusimmat ja suosituimmat englanninkieliset e-kirjat.” Mistä sieltä?!
• Elisa Kirja: Rajaniemi suomeksi 23,50€, Duncania ei löydy, Jääskeläisen 3 kirjaa 19.90€ – 25.90€. Formaattina Epub+Adobe DRM. Scifi/fantasiakirjallisuutta suomeksi 17 kirjaa, Kvanttivaras niistä ainoa käännös. Englanniksi lähinnä suomalaisten kirjojen englanninkielisiä käännöksiä.
• Ellibs: myy vain tietokirjallisuutta.
• Epuuk: sarjakuvia.
• Suomalainen kirjakauppa: Kaupassa voi olla joku etsityistä, mutta kirjojen haku ei näytä hakutuloksia ja kirjojen selailu on toteutettu niin huonosti että sen avulla ei ole mitään järkeä etsiä mitään. Kauppaa ei voi siis käyttää.

Vertailun vuoksi paperiversioiden hintoja etsittynä samoista kirjakaupoista: Kvanttivaras 23,80€ / Quantum Thief 14,30€; Vellum (suom) 22,40€ / Vellum (engl) 9,90€.

Tuloshan ei sinänsä ole mikään yllätys. Suomalaisista kirjakaupoista saa lähinnä suomenkielisiä kirjoja. Englanninkielisiäkin on, muttei paljon. Sen sijaan tulos mikä tässä pienessä hakukokeilussa yllätti on se, että miten huonot hakutoiminnot suurimpien kirjakauppojen sähköisten kirjojen verkkokaupoissa oikein on. Ne eivät todellakaan rohkaise shoppailemaan e-kirjoja. Pettymys on myös sähköisen ja paperisen kirjan hintaeron pienuus, tai sen oleminen jopa niin päin, että paperiversio on halvempi, joka entisestään vähentää e-kirjan houkuttelevuutta.

Mihin tällä kaikella päädytään? Pelkästään suomenkielistä genre-kirjallisuutta lukevan ei kannata lukulaitetta vielä hankkia, ellei sitten erikseen halua äänestää lompakollaan kotimaisten e-kirjojen julkaisun puolesta. Jos lukee englanniksi, e-kirja on paljon houkuttelevampi vaihtoehto. Täytyy tosin ensin selvittää, saako haluamansa kirjat Amazonilta vai muualta.

Sedimentologian labroja varten kävimme syksyllä hakemassa maaperänäytteitä Hyvinkään seudulta: savea, hiekkaa ja diamiktonia. Helmikuussa kävimme lisäksi kairaamassa Vanhankaupunginlahdelta sedimenttikoorit. Näytteitä on nyt lioteltu kemikaaleissa, pesty, kuivattu uunissa, seulottu ja mittailtu.

Rakennegeologiassa pähkäillään kallioperän poimutusta, siirroksia ja muuta palloprojektioverkkojen, paperisten mallien, geologisen kompassin ja karttojen avulla (opettaja mainitsi myös tutkivansa muovailuvahan mahdollisuuksia).

Magmapetrologian perusteiden kurssiin liittyy ohuthietöitä. Ohuthieessä on lasilevyyn liimattu kivestä leikattu ja hiottu 0.03 mm paksu siivu josta kiven mineraalirakeita päästään tutkimaan polarisaatiomikroskoopilla. Meidän tulee kirjoittaa raportti 15 eri kivistä leikatusta ohuthieestä. Raporttiin listataan eri mineraalit, millä perusteella ne hieestä on tunnistettu, niiden suhteelliset osuudet, omamuotoisuusjärjestykset jne. Ja myös piirtää kuva. Oma tuherrukseni oliviinidiabaasista näyttää tältä:

5x suurennuksella, vasemmalla tasopolaroituna ja oikealla “ristinikoleilla”. Hieisiin saa kulumaan melko paljonkin aikaa, esimerkiksi akselikuvan tutkimiseen sopivan rakeen etsimiseen voi aloittelijalta mennä pitkään.

Perinteinen italialainen pasta alla carbonara valmistetaan seuraavista aineksista:

• savustamatonta pekonia tai panchettaa
• kananmunan keltuaisia
• neitsytoliiviöljyä
• raastettua pecorino-juustoa
• mustapippuria

(tämä ei siis ole ihan sama kuin “carbonarakastike”, koska nämä ainekset on tarkoitus sekottaa pastan sekaan; kastikkeeksi tuo varmaan muuntuisi kermalla)

Ruokalassa on esillä eri ruokalajien tuoteselosteet. Tarjolla olevan carbonarakastikkeen seloste kiinnitti pituudellaan erikseen huomiota itseensä. Se sisälsi seuraavia aineksia (tiedot löytyvät myös ruokalan sivuilta):

Sianlihaa, soijaproteiinia, sianrasvaa, happamuuden säätöaineet E326, E325, E315, suolaa, maissitärkkelystä, glukoosia, stabilointiainetta E450, luontaista-aromia, säilöntäainetta E250, vettä, tomaattia, sipulia, chilitomaattikastiketta (sis. tomaattia, sokeria, vettä, viinietikkaa, muunnettua maissitärkkelystä, suolaa, kuivattua sipulia, happoa (E260), yrttejä ja piri-piriä, chiliä, muskottipähkinää, valkosipulia, sipulia), valkosipulia, timjamia, chilijauhetta, pekonia, mustapippurirouhetta, lihaliemijauhetta, paprikajauhetta, kermaa, maissitärkkelystä.

Lasken tuosta 25 komponenttia – ja niihin kuuluva chilitomaattikastike sisältää toistakymmentä ainetta lisää. Eli viisinkertainen määrä aineksia vertailukohtaan verrattuna. Kuulostaa naurettavan monimutkaiselta, mutta suurtalouskeittiössä tuo valmistetaan varmaan vähemmästä määrästä kattilaan kipattavia aineksia kuin alkuperäinen. Jokin kemistien keksimä valmis kastikepohja takaa tasalaatuisuuden. Maissitärkkelys on ilmeisen tärkeä aineosa, koska se mainitaan kolmesti.

Entä mitähän yhtäläisyyksiä näistä aineslistoista löytyy?

• pekoni
• mustapippuri
• (kerma)

Ei munankeltuaista, ei juustoa, ei öljyä. Suurtalouskeittiöillähän on yleensäkin aika yksinkertaistettu näkemys ruokalajeista – lihakastike on burgundinpataa jos siinä on hillosipuleita, stroganoffia jos siinä on suolakurkkua. Perus kinkkukastike ilmeisesti muuttuu carbonaraksi jos siihen lisätään pekonia, sillä sitä tosiaan oli lähinnä mausteena.

Ehkäpä kokeilenkin ottaa valinnassa huomioon tuoteselosteen pituuden – tai siis lyhyyden. Esimerkiksi smetanasilakat sisältää

Silakkaa, laktoositonta smetanaa, vettä, sipulia, pansuolaa, tilliä, mustapippuria.

ja kuulostaa heti jotenkin aidommalta ruokalajilta.

Toisinaan näkee lauseessa sanan, jossa ei ole siinä mitään järkeä – kuten “How are is it?”. Joihinkin niistä voi keksiä selityksen, esimerkiksi “are”:n voi sotkea sanaan “far”, jos jälkimmäisestä nielaisee f:n ääntäessä.

Joskus tekstittäjä ei ole tiennyt oikeaa sanaa, ja tuloksena on kaikkein hauskimpia väännöksiä. “Quick, get the white thing!!”

King Hu:n Legend of the Mountain (1979)-leffan Winson Entertainmentin DVD-julkaisussa on ollut toistaiseksi huolimattomin tekstittäjä. Siinä on melkoinen kokoelma erilaisia tekstitysmokia, ja lisäksi joitain harvinaisempia, kuten ilmeisesti copy-paste-ongelma (tai keskittyminen on herpaantunut kesken lauseen; oikolukuahan ei tietenkään harrasteta):

En usko että kyseessä oli oikeasti “go to the”-aiheiset markkinat..

Entäs tämä sitten?

Onko tekstittäjä nukahtanut näppäimistön päälle?

Itse leffa on kiinalainen kummitustarina. Se on voinut toimia innoittajana Tsui Harkin hienolle A Chinese Ghost Story:lle – molemmissa oppinut mies majoittuu syrjäiseen autioon rakennukseen, joutuu naiskummitusten käsiin, ja saa apua lähistöllä asuvilta uskonmiehiltä.

Luulisi, että pattereista lähinnä vain laskisi jännite parasta ennen -päivän jälkeen, mutta näköjään ameriikkalaisten Rayovacien täytyy lähteä näyttävästi poksahtaen, tai ainakin yrittää jotain temppua.

Näyttää kyllä laseissa ihan kivalta, mutta niitä ei saa auki ja tuskin tuo muutenkaan on kovin terveellinen ilmiö. Jääpuikkoja näkyi viime vuonnakin, ja tiedotimme isännöitsijälle kuvien kera että katolle ehkä kannattaisi tehdä jotain, mutta eipä vaikuta siltä että sitä olisi tältä kohdalta kovin mittavasti korjailtu.

Ensimmäiseksi ajoimme kuitenkin Volvon huoltoon. Kuskimme kävi siellä tosin vain kysymässä että mistä Mersun huolto löytyy – jos vaikka olisimme saaneet vähän paikkailtua bussiamme. Volvon huollon mies oli todennut “Ai te olette niitä, jotka ovat ajelleet täällä viikonlopun? Se Mersun huolto löytyy sen Rema 1000 -kaupan vierestä, jonka pihalla kävitte aikaisemmin pörräämässä”. Meidän Setra oli ilmeisesti viikonlopun puheenaihe Mo i Ranassa.

Ensimmäiseksi pysähdyimme tutkimaan jonkin joen särkkää:

Päädyimme myös paikkaan, jossa oli luola, ja ilmeisesti jossain lähistöllä vanha hopeakaivos, joka ei kuitenkaan ollut auki. Kaivoimme esiin taskulamput ja sotkettaviksi sopivat vaatteet ja menimme tutkimaan luolaa. Tämä oli tosin “älä tee näin” -tyyppinen luolantutkimisretki – meillä ei ollut kypäriä ja olimme muutenkin täysin alivarusteltuja. Luolan katossa oli paikoin uhkaavan näköisiä lohkareita. Neljä meistä oli tarpeeksi uhkarohkeita kiikkumaan luolan syövereihin – pitihän sinne mennä, kun en ollut kunnollisessa luolassa ikinä ennen käynyt!

Luola vietti melko jyrkästi alaspäin, lattiaa peittivät isommat ja pienemmät kivenlohkareet, ja noin 10 minuutin kulkemisen jälkeen vastaan tuli ehkä metrin levyinen virtaava vesi. Sitä seuraillen olisi päässyt varmaan vielä paljon kauemmas, mutta oli tarpeeksi järjetöntä tulla jo sille saakka. Luolakin oli hieno kokemus – piti tosin hetken aikaa puhdistella hiekkaa kamerasta tuon jälkeen, olisi pitänyt käyttää hanskoja sillä luolassa kömpiminen oli varsin sottaista puuhaa.

Matka jatkui ja Norjan ja Ruotsin rajalta löysimme niin upean järven että oli jälleen “Kodak momentin” aika.

Kun huomattiin, että raja tosiaan menee järven poikki, eräs meistä sai kunnian uida Norjasta Ruotsiin. Tapaus dokumentoitiin tarkkaan useammallekin videolle. Uimareitti kulki kuvassa näkyvän kivipaaden ohitse:

Yöpymispaikkamme oli Vilhelminassa.

Tiistaina 7.9. vuorossa oli lisää hankalasti valokuvattavia maaperäkohteita, mm. Pilgrimstad, jossa on viimeistä Veiksel-jääkautta vanhempia kerrostumia. Sieltä löysimme myös fossiileita, esimerkiksi oikosarven:

Piipahdimme syömässä Östersundin keskustassa. Ruotsissa oli meneillään jotkut vaalit, mutta yksikään puolueiden koju ei näyttänyt houkuttelevan äänestäjiä kahvitarjoilulla.

Harrastimme myös kulttuurimatkailua (meidän täytyi käydä muutamissa kulttuurikohteissa), kävimme katsomassa Frösön riimukiveä:

Majapaikkamme oli Svegissä.

Keskiviikkona kävimme katsomassa lisää maaperäkohteita, Siljan isohkossa meteoriittikraatterissa olevaa järveä näköalapaikalta (harmi että läheinen torni oli suljettu) ja Anders Zornin taidemuseota Morassa:

Taidemuseon jälkeen meillä oli ruhtinaallisen pitkä puolen toista tunnin pysähdys Morassa. Kävimme syömässä ja sitten oli hetki aikaa katsella kaupungin keskustaa. Ostin kirjakaupasta postikortin. Mukanani ei ollut kynää, eikä kävelykadulla olleissa puolueiden kojuissa ollut kahvin lisäksi myöskään mainoskyniä. Kirjastossakaan ei näkynyt ylimärääisiä kyniä – paitsi äänestyskopissa. Siellä oli vähän syrjässä yksi, joka oli ilmeisesti varakoppi ruuhkaa varten, ainakaan kukaan ei tullut hätistelemään kun kirjoitin kortin siellä.

Kun palailimme bussillemme, huomasimme, että sen viereen oli pysäköity sen nuorempi sisarus:

Se oli jonkun saksalaisen eläkeläisryhmän bussi. Siinsikö siinä etäinen tulevaisuus?

Keskiviikkoiltana huristelimme Tukholmaan johonkin hostelliin. Meillä oli pari yli kymmenen hengen huonetta ja joku pienempi. Illalla kokoonnuttiin esittämään viralliset kiitokset mukana olleille geologian laitoksen edustajille, jotka siis toimivat oppainamme ja opettajinamme, ja uskomattomalle kuskillemme. Hostellissa oli kuitenkin oltava hiljaisuus joskus 23 maissa joten suuremmin tilaisuutta ei kuitenkaan voitu juhlia.

Torstaina vierailimme Tukholman luonnontieteellisessä museossa, jossa toimii isotooppigeologian laboratorio ja jossa on melkoisen mittava mineraalikokoelma lähinnä tutkimuskäyttöön. Myös museon puolella oli mineraalinäyttely. Kiersimme pikaisesti museoakin.

Museon jälkeen suuntasimme Viking Linen terminaaliin odottamaan pääsyä M/s Gabriellalle. Siivoilimme bussia ja lahjoitimme kaksi jätesäkillistä tölkkejä parkkipaikalla pyörineelle pullonkerääjälle (jolla oli kyllä pikkutakki ja joka puhui jatkuvasti kännykkään). Laivalla juhlittiin hienon ekskursion päättymistä. Aamulla saavuttiin Helsinkiin, jossa ajettiin Kumpulaan ja suoritettiin bussin suursiivous ja ekskursio oli virallisesti ohi. Tämä reissu oli kaikenkaikkiaan mitä mainioin kokemus – ei sitä olisi enää paljon pitempään jaksanut, mutta harkitsen kyllä vakavasti osallistuvani ekskursioille uudestaankin!

Näytä suurempi kartta

Svartisenillä on kaksi osaa, läntinen ja itäinen. Tämä läntinen puoli on Norjan toiseksi suurin jäätikkö, pinta-alaltaan 221 km². Näimme jäätiköstä siis ihan pienen nurkkauksen. Tuo laaksossa oleva haara oli nyt selvästi pienempi kuin Googlen satelliittikuvassa yllä.

Meille jaettiin kypärät, hakut ja valjaat. Ensin ylitimme vuonon Isprins-paatilla.

Toisella rannalla saimme vielä jääraudat ja opastuksen niiden säätämisestä ja kiinnittämisestä. Sitten oli vuorossa kolmen kilometrin kävely jonka lopussa oli parin sadan metrin nousu kalliota pitkin jäätikön reunalle.

Ilman mitään kunnollista vertailukohtaa jäätikön kokoa oli hiukan hankala hahmottaa etäältä – varsinkin kuvissa se näyttää pieneltä, mutta sitten kun samassa kuvassa on ihmisiä, alkaa sen koko selvitä.

Edellisistä kuvista joutuu kyllä katsomaan täysikokoiset versiot ennen kuin pystyy näkemään ihmiset niistä: eka ja toka. Hyvin näkyy, eikös? Vihje: ekassa kuvassa pieni musta tappi noin kolmannes kuvan vasemmasta laidasta, pystysuunnassa hiukan puolivälin alapuolella, aika lähellä jäätikön harmaata reunaa; toisessa kuvassa mustat pisteet jotka erottuvat järveä vasten järven ja jäätikön rajalla hiukan oikealle kuvan keskeltä.

Meillä oli kaksi opasta ja meidät jaettiin kahteen ryhmään ja köytettiin toisiimme. Ensialkuun köydet ja hyvin varovainen eteneminen tuntuivat liioittelulta – olisihan sinne kiikkunut hetkessä hakun ja rautojen avulla? Mutta kulkeminen muuttui nopeammaksi kun opimme käyttämään välineitä ja jäätiköllä oleviin kuiluihin kurkkimiseen köydet toivat kyllä melkoisesti lisää turvallisuuden tunnetta.

Tämä jäätikköretki oli kyllä reissun kohokohta, oli se niin hieno paikka. Sen lisäksi, että se oli ympäristönä mahtava – itse jäätikön massiivisuus, ympäröivät vuoristomaisemat, kaikki ne turkoosin ja sinisen sävyt jäässä! – siellä pääsi näkemään jäätikön ja sen vaikutuksen ympäristöön. Esimerkiksi, repun vieressä “uunituoretta” moreenia:

Voipuneina mutta onnellisina pääsimme lopulta takaisin bussiin paluumatkalle Mo i Ranan majoitukseen. Pääsimme perille noin kello 04. Vapaapäivä Vasaran ekskursion malliin – käytimme siitä jäätikköretkeen 24 ja puoli tuntia!

Busseissa on aika iso moottori, ja äänet sen mukaiset. Bussin takaosassa oli loppumatkan aika hyvät ääniefektit, ja varmaan koko bussissa silloin kun kaasuteltiin Norjan pitkissä tunneleissa.

Päivän geologinen kohde oli marmorilouhos Fausken lähellä. Sieltä louhitaan kuulemma kuuluisaa punaista marmoria, mutta ympärillä olleista kivikasoista ei kyllä löytynyt kuin valkoista ja harmaata.

Poikkesimme Fausken kaupungissa syömässä, ja kaupungissa oli jonkinlainen muistomerkki jossa tuota kuuluisaa marmoria oli käytetty:

Kun saavuimme majoitukseemme Mo i Ranassa, vastassa olikin paikallinen American Car Show. Useimpien mökkien pihassa oli kiiltäväksi hinkattu jenkkiauto ja lähistöllä oli iso teltta, jossa oli rockabilly-bileet (ainakin teoriassa: tiedustelijamme selvitti, että teltassa soi kyllä musiikki, mutta siellä ei ole ketään, vaan kaikki heiluvat pihalla teltan vieressä). Pohdimme, pitäisikö meidän maalata bussimme kylkeen liekkikuviot, jolloin se herättäisi ehkä vieläkin enemmän kunnioitusta kuin nykyisillä maskuliinisilla ääniefekteillään.

Illan mittaan selvisi että muut vieraat ovat itse asiassa ruotsalaisia. Meillä ei kuitenkaan ollut oikein rahkeita osallistua ruotsalaisten fiftareiden bileisiin, sillä seuraavana päivänä meillä oli ekskursiomme vapaapäivä. Neljää lukuunottamatta retkueemme oli päättänyt viettää vapaapäivän jäätikköretkellä, ja majoituksemme epäoptimaalisen sijainnin vuoksi jäätikölle oli hieman ajomatkaa. Sen verran, että sunnuntaiaamuna meillä oli herätys kello 03:30.